Poikkeatko arjestasi poikkeustilassa?

Kun koko Suomi on poikkeustilassa, se nähdään ainakin median ja seuraamani somen mukaan vain rajoitteina, säädöksinä ja huolena selviytymisestä. On se sitäkin.

Mutta onhan se myös avonainen ovi ihan kaikkeen uuteen, innostavaan ja ihanaan! Nyt jos koskaan on mahdollisuus tehdä helppo konkurssi, vaihtaa työpaikkaa, erota, karata ja tunnustaa sanomattomat. Nyt jos koskaan on mahdollisuus muuttaa asennettaan mitä tahansa kohtaan, haastatella näkymättömällä mikrofonilla vastaan lenkkeileviä, tai edes tehdä heille hymyillen kunniaa, muistaen nauttia reaktioista. Opetella sanomaan ei jos sitä ei osaa. Julkaista someen itsestään noloja asioita ja kuvia hauskuuttaakseen muita omalla kustannuksellaan ja kokeakseen ettei muutukaan naurunalaiseksi vaan rohkeaksi ja ihailluksi. Työt ei nyt onnistu ja etene samalla intensiteetillä ja tehokkuudella kuin aiemmin, ja miksi pitäisikään? Nyt on poikkeustila! Jos olisin joskus halunnut olla vaikka prinsessa Diana, niin nyt on sen roolileikin aika. Kruunu päähän ja kauppaan pitsihanskat kädessä pikkirilli pystyssä!

Itse chattasin etätyöskentelevän valtion virkamiehen kanssa, siitä itse asiasta toki aloitettiin, mutta hän oma-aloiteisesti kertoi myös lemmikkien ja vaimonkin kuulumiset ja terveystilan. En usko näin tapahtuvan ilman poikkeustilaa. Ja tämä jos mikä oli ihanaa, koska inhimillisyys ja itse persoona loisti linjojen toisessa päässä. En jäänyt epäilemään hänen ammatillista pätevyyttä. Nyt maailmalla on mahdollisuus muuttua inhimilliseksi ja tekisin itsekin sen nyt, esimerkiksi julkistamalla kuvan itsestäni, on kuitenkin aina mielenkiintoista saada vastine oletuksille. Mutta tässä suojen perhettäni ja etenkin lapsiani, blogi kun on tunteideni kaatopaikka.

Ilman tätä poikkeustilaa, en olisi ikinä päässyt arjestani irti. Nyt olen poikennut päivittäin useista tavoistani ja opituista. Pukeudun aivan eri tavoin, kokeilevasti tai aivan hullusti. Meikkaan huulet kirkkaanpunaisella huulimaalilla vaikka riski on, ettei sekään pysy kyydissä työn vuoksi. Mutta en vaan aio pelätä sitä. Jos omistaisin korkokenkiä, käyttäisin niitä nyt -mahdolisimman näyttäviä ja kopisevia. Juhlaleningin voi pukea arkenakin eikä vain säästellä seuraaviin, -joka päivä on juhlapäivä! Olen aina toiminut ainakin hieman normeista poiketusti, tavallaan provosoidenkin, koska koen että suuntaa näytetään teoin - ei puhein. Nyt olen tehnyt sitä erityisesti. Käytän aina paikallisliikennettä, ja onhan se nyt kovin helppoa huutaa paikaltaan, kysyen aikataulumuutoksista melkein tyhjässä bussissa. Ja vastaushan raikuu takaisin. Toivotin lopuksi valoa päiviin.

Nyt kun töitä on vähän, ehdin nauttia niistä. Yritän muistaa tämän rauhaisan mukavan tunteen myös tulevan kiireen keskellä. En halua palata enää suorittajaksi. Minulla on mahdollisuus muuttua joka päivä. Nyt se on lisäksi poikkeuksellisen helppoa.

Ostolakko ja välitilinpäätös

En olisi ikinä 2.3. ostolakkoon alkaessani arvannut, mitä tuleva kuu tuo tullessaan. Vaikeaa oli noin puoliväliin asti, mutta 13.3. alkaen ajatukset ovat olleet puhtaasti maailmanhädässä. En ole ostosriippuvainen, mutta on se jonkinlainen nautinto. Hädässä nautinnolta katkeaa siivet. Tottumus tai tapa ja siitä poisoppiminen ovat suurin vaikeus.

Nyt näin ostolakon viimemetreillä, kun oikein suositellaan tilaamaan kotiin ja syrjäytymään, niin käytin saamani alennuskoodin. Voin helpottaa positiivista häpeääni toteamalla naurun lomasta, että 5%:n alennus kannattaa aina. Varsinkin, kun olen ostanut ostolakkoni aikana valtavasti. Tuin kyllä kotimaista kauppaa ja Ryobin puutarhatrimmerini sai 2 uutta akkua. Nyt riittää puhti mökin pihan siistimiseenkin.

Kaikki ostoslistani ja tilausvahvistukseni ja kuittini tunnistaa kyllä tekemikseni. Niissä on melkein aina autoiluun, työkaluihin, rakentamiseen, remontointiin tai maanmyllerrykseen liittyviä asioita ja lopun kruunaa jokin punainen huulipuna. Kunnioitan valtavasti rohkeita, omanarvontuntevia naisia, ja ehkä muistutan itsekin jonkin verran sellaista. Ainakin on helppo polttaa verkkokalvoille kuva minusta mökin mutapellossa kuokka kädessä ojaa kaivamassa minkkiturkki ja risaiset Nokian-kumisaappaat jalassa, punaisine huulineni ja kynsineni villapipo vinossa. Sanotaan näin, että "koska voin". Because I can.

Olen pohtinut ystävyyttä enenemässä määrin, ja kirjoitinkin siitä jo aiemmin. Kerroin edellisessä postauksessani  _ystävän_  kanssa käydystä keskustelusta ja olen siitä lähtien miettinyt, miksi kutsun häntä ystäväksi. Hän on minulle tavallista kaduntallaajaa tärkeämpi, luemme hyvin toisiamme ja hän on paikallaolon lisäksi läsnä tekemissä ollessamme. En voi kuitenkaan luottaa häneen, joten henkilökohtaisia syvällisiä asioita ei voi jakaa. Oikeastaan samat ominaisuudet koskee kaikkia muitakin ystäviäni, ja heitä yhdistää se, että jatkamme aina sointuvasti siitä, johon viimeksi olemme jääneet. Näin on pakko, koska minulla ei ole oikein koskaan aikaa kenellekään, ja jos on, en voi antaa, koska omatunto huutaa etten ole kotona vain olemassa. Luottamuspulasta huolimatta voinee kuitenkin kutsua heitä oikeutetusti ystäviksi, koska tuttava ei ehkä kykenisi joustamaan samoin, että jatketaan tunnetasollakin samasta mihin on jääty, jopa vuosi tai viisi sitten.

I love my cats more than I like most of people.

Peltoon puhaltamalla voi muuttua

Keskustelin maanantaina töissä  _ystäväni_  kanssa meidän käyttäytymisestä, tässä vallitsevassa poikkeustilassa. Oletin hänen käyttäytyvän kylmän viileästi, huomista pelkäämättä ja ahdistumatta. Rohkein ja positiivisin mielin tulevaa päin, kaikki kuitenkin järjestyy, koska tämä poikkeustila koskee meitä ihan kaikkia ja kaikkea. Mutta hänellä kaikki onkin asiat ihan päälaellaan, vaikka toimii franchising-yrittäjänä. En tiedä mitä tämä yritysmuoto tarkalleen pitää sisällään, mutta luulisi ison "talon" tässäkin auttavan ja olevan tukena, aivoina ja sydämenä.

Miten toimin minä siinä tilanteessa? Meinasin tuulettaa sisäelimiäni, kun suuni jäi niin auki kuultuani tämän. En ollut uskoa korviani ja kerroin toki myös tämän. Kerroin myös, että minä toimin juuri tämän oletukseni mukaan, ja jäin sitä siinä ihmettelemään että MIKSI?! Mitä minulle on tapahtunut?! Minä, joka olen aina suunnitellut tulevan aina hautajaisiin saakka (toiveeni on, ettei niitä ole) ja panikoinut jos aikataulut heittää minuutinkin. Soittanut hätäkeskukseen jos lapsi on ollut minuutinkin myöhässä ja näkisittepä 7 vuoteen ensimmäisen viikon loman aikataulun konfirmoidun keskimmäisen lapsen kanssa kahdestaan Italiassa! S l a p   i n   m y   f a c e!

Jumaliste! Peltoon puhaltamalla voi muuttua!! MINÄ OLEN MUUTTUNUT!!! 

Mun huolet vs. sun huolet

Aloitin blogaamisen siksi, että saan suollettua elämänmuutoshaluani sanoiksi ja näkisin sen konkreettisesti itse. Olen ajatellut paljon muuttoa koko nykyisestä elämästäni pois, edes paikkakunnalta. Olen uhonnut olevani kyllästynyt  _ihan_  kaikkeen, omaan ulkonäköön, äitiyteen ja jopa lapsiinkin. Ja kyllä näin on, ei ne ole pelkkiä sanoja "paperilla", ne on oikeita ajatuksia. Ne tosin pidän "oikessa" elämässäni sisälläni. Siksi on tämä blogi.

Kun katson arkeani nyt juuri tällä hetkellä 24.3.2020 tiistai-aamuna kello 7.05 ympärilleni, ja tyhjenevää työkalenteriani, olen saanut juuri sen muutoksen jota olen kaivannut. Olen yhteiskunnallinen ajattelija, ja yhteiskuntakin on saanut nyt sen, mitä olen toivonut, - muutoksen.  Toivon myös että tämän muutoksen jälkeen suunta on oikea.

Yleensä en tarkenna, koska olen vastuussa vain siitä mitä sanon tai teen, en siitä miten toinen sen ymmärtää. Mutta nyt tarkennan.  En toivo tai halua kenellekään mitään pahaa, toivon ja haluan vain muutosta itsekkääseen yhteiskuntaan koska olen huolissani varsinkin nykyisestä kasvavasta todella huonosti voivasta, - käyttäytyvästä ja uusavuttomasta nuorisosta (yleistys). Toivon jonkinlaista tulkinnanvaraisempaa, sallivampaa ja maalaisjärkisempää politiikkaa, mutta samalla Urho Kekkosmaista perkelejyrähdys-asennetta. Hieman siis italialaista asennetta Suomeenkin.

Toivon että valittava ja valtiolla kaiken maksattava pullamussukansa katsoo peiliin ja nostaa itse itseään niskasta, eikä oleta, että yhteiskunnan ja valtion rahoilla eletään syntymästä hautaan ja maksatetaan nahkaiset Emmaljungatkin siinä välissä. Voi kun Mannerheim tai edes Kekkonen vielä eläisi ja auttaisi!

Asia ei minulle mitenkään kuulu, eikä minulla ole oikeutta vähätellä toisen huolia. Mutta minua ärsyttää tässä maailmantilanteessa ympäriltäni kuuluva valitus ja narina siitä, kuinka euroviisut on peruttu (ko. henkilölle maailmanloppu) ja kosmetologiksi valmistuminen lykkääntyy (sama henkilö, ikää 40 ja 8 lasta). Ylioppilaaksi valmistumisen lykkääntymisen harmitusta kuuluu muutoinkin paljon ja eiväthän he saa juhliakaan nyt järjestää! Eikä tällä valmistumisella Suomea auteta! Tämä minun narinani jatkuisi tästä aiheesta huomiseen asti, joten jätän tähän ja katson omaan napaan.

Ja oma napa se vaan kasvaa, mutta se on positiivista. Minulla on aikaa. On ihanaa kun minulla on aikaa. Minä voin hengittää nyt, - ainakin siihen saakka kunnes saan koronaviruksen. Mutta olen tässä välissä niin kiitollinen ja luottavainen siitä, että maailma todella muuttuu pysyvästi. Ei tosin uutisten mukaan negatiivisesti, vaan positiivisesti, - yhteiskunnallisesti yleishyödyllisesti ja kunnioittavammaksi. Ehkä myös maalaisjärkisemmäksi.

Minulla on kaksi lempimottoa. Ensimmäinen näyttää suunnan;

"Tee muille, kuten toivoisit muiden tekevän itsellesi."

Ja toinen näyttää päämäärän;

"Kun minä muutun, koko maailma muuttuu."

Tehdäänkö konkurssi vai aletaanko lakkoon?

Ajattelin tänään että pitäisiköhän minun tehdä yrittäjänä jonkinlainen selviytymissuunnitelma koronaviruksen takia?

En tee, asiakkaita on vähemmän, ja jos loppuu kokonaan, niin selvitän asian sitten. Minun elämä ei tee konkurssia nyt. Sitä paitsi kaikki asiatkin elää nyt poikkeustilassa, ettemme tiedä huomisesta mitään. Tekee minunlaiselle kalenteri- ja kellokaulassa eläjälle hurjan hyvää! Elämänihän on yleensä valmiiksi suunniteltu jo pitkälle tulevaisuuteen, mutta nytpä ei. Ja tuntuu hyvälle. En missään nimessä pidä tästä koko maailman hätätilasta, mutta nautin näistä omista mukavuusalueen ulkopuolella olevista... hmm.. poikkeustiloista!

Minä olen siis voimissani vielä tällä hetkellä yritykseni kanssa, enkä ole tekemässä tässä tilanteessa mahdollista "helppoa konkurssia" tai yksinyrittäjänäkö lakkoon? En periaatteestakaan lakkoile, minusta se on niin seitkytlukua ja jälkeenjäänyttä. Mutta entä jos nyt lakot olisi mahdollisia ja meillä alkaisi lakkoon esimerkiksi hoitajat, siivoojat, roskakuskit, logistiikan puoli, kaupankassat, sosiaalityöntekijät, rahtarit, postilaiset, vartijat, poliisit, lastenhoitajat ja opettajat? Luettelin joukon nyt hätätilassa hyvin työllistyviä ammatteja/aloja ja kaikki pienipalkkaisia ja aivan aliarvostettuja ja ilman hätätilaakin melkoisella vastuulla varustettuja. Toivon sydämestäni, että nämä kaikki alat saisivat enemmän varsinkin arvostusta, viimeistään tämän jälkeen. Heillä täytyy tietenkin olla johtajat ja johtajilla johtajien johtajat, kaikki tekevät tietenkin hyvää työtä, mutta ilman näitä pienipalkkaisten alojen "näkymättömiä Ninnejä" ei ole johtajillakaan mitään mitä johtaa.

"Kassoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikollais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö? Et sie sovi hänen kansaa sammaa monttuu. Se on tään puolustussovan ratekia. (Antero Rokka)"

Kotiopetus kokovartalopeilistä

Ensimmäinen viikko takana kotiopetusta ja hyvin on mennyt! Lukiolaisella kaikki hyvin ja hän käyttää jonkinsortin livevideopuheluita koulun kanssa. Ihana että varoittaa aamulla klo 8.00 alkavasta, niin en ole yöpukusillani taustalla heilumassa ja huutelemassa MITÄ?! En kuullut!!

Nelosluokkalainen toivoi pääsevänsä jo kolmantena päivänä takaisin kouluopetukseen, hän on niin pedantti ja pelkää luokalleen jäämistä. No, nyt kun hänen ope otti WhatsAppin käyttöön, ja valvoo etenemistä kuvin, on huoli helpottanut. Hyvä näin! Yhteisöllisyyttä ja kouluruokailua hän ikävöi, mutta tämä vahvistaa taas uskomustani hänen tulevasta ammatistaan sosiaalityöntekijänä. Hän on niin kultainen ja huomaavainen ja yhteisöllinen.

Facebookissa on levinnyt haaste nuoruuskuvista ja eilen illalla latasin koko joukon minäkuvia. Kun en osannut valita vain yhtä kuvaa, piti ladata "albumillinen". Sattuvat kaikki olemaan itsenäistymisen aikaisia (17-18v), koska muut kuvat ovat äidilläni. Hassua miten 20 vuotta näytti niin vähälle ja silti niin paljolle. Niistä kuvista kaipasin vain vapautta (en ollut vielä äiti vaikka yritys oli jo), ja se on seikka, joka nyt on elämässäni pinnassa. Siis kyllästyminen jopa äitiyteen. Kun olen aina kaikkialla ja teen kaiken 110%:sti ja kaikkea on aina jotenkin liikaa, käytän jopa tarvittavaa tunnetta jotenkin liikaa ja liian intensiivisesti, niin ei kai se ole ihmekkään että tulee överit. Toiseksi, kyllähän se on vaativaa ja raskasta olla lapsesta asti äiti kolmelle lapselle ja varsinkin erityislapselle. En ole voinut levätä välillä, kun ei ole tukijoukkoja. Olemme aina vain tällä ydinperheellä. Kun on oppinut elämään jonkin asian kanssa, se tuntuu luonnolliselle. Meillä mm. se, ettei ole ollut avuksi lastenhoitajia.

Mutta sain minäkin kuvia selaamalla kotiopetuksen kokovartalopeilillä katsottuna. Olen muuttunut, mutta niin minun kuuluukin, en ole enää sama ihminen. Silloin olin nuori, kaunis ja hoikka. Nyt olen melkein nuori, kaunis ja tukeva! Ihan hyvä ihminen minä olen, nykyiseen muuttumisenhaluuni vaikuttaa enemmän ulkopuolelta tulevat kritiikit tavoistani toimia, ajatella ja olla, joiden takia olen ehkä ajatellut että minun pitää muuttua. Ja tottahan se on, kun minä muutun - koko maailma muuttuu. Tämän olen nyt oppinut kokovartalopeilistä. Ja minä riitän. Haluan kyllä edelleen kokeilla täällä blogissa rajojani, tämä on ollut opettavaista ja on ihanaa kun on edes yksi paikka missä suoltaa mieltä rajoitteista riippumatta.

Viis ostolakosta, nyt on POIKKEUSTILA!

Nyt suomalaiset on aika tukea kotimaista ja varsinkin pienyrityksiä! Minä valmistauduin itsekin yrittäjänä mahdolliseen työnseisaukseen ostamalla ohjeet sukkiin! Tämä ostos ei mene ostolakko-listalleni, nyt on poikkeustila!

Toiseksi, tänään on toinen kotiopetuspäivä. Lukiolaisella ja 4-luokkalaisella kaikki hyvin. On toinen kerta jo, kun lapset on kotiopetuksessa, 10 vuotta sitten 2 vanhinta on ensimmäisen kerran sikainfluenssan aikaan, kun kuopus oli vielä imeväinen.

Mielessä on käynyt, että miten ne lapset pärjää, jotka ovat koulussa ja/tai opiskelussa heikompitasoisia ja/tai koti ei ole kannustava tai motivoiva. Entä ne lapset, joilla kotiolot ovat heikot/epäterveet tai hyvin vähävarainen, kuukausi ilman koulun turvaa on valtavan pitkä aika. En halua edes ajatella. Tulee paha olo. Voi kun voisi auttaa.

Pysykää terveinä ja lippu salossa!

Alle viikon ostolakko ja helvetillinen miesflunssa

Kummasta aloitan? Kumpi on pahempi?

Ostolakko. FAILED!

Kuuden päivän, siis suomeksi alle viikon päästä tästä vakaasta päätöksestäni bongasin alen lehdestä ja kyllä, tarve on juuri näille kyseisen merkkisille laatikoille matkailuautoon. Siirsin sillä kertaa vastuun ostopäätöksestä miehelle, joka ne osti, ehkä tuin päätöstä olemalla valikoimassa kokoja. Miehen ostamat on selitys, hänhän ei olisi edes tiennyt niistä ilman minua. No mutta, ostettiin minimimäärä ja tarpeeseen.

Tällä selvisin viikon kunnes sorruin jälleen. No nekin ovat pitkään etsittyjä ja tarkoin valittuja (olen kranttu) ja kun oli alessa ja jajaja.. HÖPÖHÖPÖ! Kyllä ihminen pärjäisi ilman saumattomia legginsejäkin, mutta ovathan ne näin talvella miellyttävämmät. Käytän vain saumattomia sukkahousumateriaaleja ja nyt löysin sellaiset pyöräilyshortseinakin, niin oli vaan pakko. En voi elää ilman. Niiden käyttö maaliskuussa on vähintään kyseenalaista.

Ja aivina-pellavaiset unelman pehmeät kylpytakit! Oli vaan pakko. Näitä on etsitty pitkään!

No, haasteeni ei ole vielä ohi, vielä ehtii epäonnistua hieman paljon lisää! Ylpeä olen kuitenkin siitä, että herätteitä ei ole tullut ostettua, kaikki ostetut löytyivät ostoslistalta. Tai no.. kolmen euron hajuvesi ei. Mutta sitä voi käyttää töissä kun ei tuoksu juurikaan. Voinko vetää pussin päähäni? Kiitos.

The Real Man Flu 

Taas lainaan netistä selityksen miesflunssalle, että tiedän missä mennään. Googletin noin 10 artikkelia aiheesta, ja törmäsin aina samaan, flunssaan. No kertoohan nimikin jo sen, mutta meillä sairastetaan paljon manflua ilman flunssanoireitakin. Milloin on syöpää ja milloin luita poikki ja milloin ihottumaa ja milloin mitäkin. Haavakin on vähintään sairaalareissu. Ainakin saikkua.

"Miesflunssaksi kutsutaan karkeasti ottaen tilaa, jossa miespuolisen henkilön flunssa vaikuttaa potilaan ulkonäöstä ja valituksesta päätellen olevan lähes hengenvaarallisen kaamea sairaus. 

Miesflunssapotilaan tilaa näyttää pahentavan se, että paikalla on naispuolinen, läheinen henkilö. 

Tässä silminnäkijässä potilaan vakavaksi luonnehtima tautitila saattaa kuitenkin herättää empatian sijaan ärsyynnystä."

Tällä kertaa osoitteessani asuva testosTero on ollut vaisumpi noin pari viikkoa. Välillä ohikulkiessani on onnuttu ja välillä tuettu reittä kävellessä. Välillä on pyyhitty hikeä kauppakassin kantamisesta ja saunan lauteilta on noustu kädet täristen ja polvet tutisten. Tivatessani syytä, sitä ei ole. "Ei mikään, mittenniin?".

Eilen tämä draamaralli kohtasi ruutulipun (vihdoin!). Mies saapui pakeilleni sanoen että "katoppa nyt sinäkin mikä patti tuossa on". Ja minähän Dr Pimple Popperin (paiselääkäri, Youtube) suurena fanina hyökkäsin hänen pakaraansa kiinni ja mitä ihmettä 38 vuotta vanhat silmäni näkivätkään! Upean, terveen patittoman miehen pakaran! Etsin syytä ja vikaa ainakin 10 minuuttia valtavan kirkkaassa 100W:n valossa ja ei, ei yhtään mitään (erikoisia kaksivärisiä karvoja ei lasketa)!

Otettiin kuvia ja zoomattiin ja tuumattiin ja kyselin sitten tähän vaivaan lisätietoja, nyt kun selkeästi heikosta olosta päätellen oli jotain vakavaa ja joku tätä perustervettä urostani vaivasi.

Milloin kivut alkoi?
- En tiedä.
Millaista kipu on?
- No en oikein tiedä.
Mille nyt juuri tuntuu?
-Ei millekään.
Mille on tuntunut tänään?
- Ei millekään.
Milloin on viimeksi tuntunut?
- En muista.
.......
Mistä tämä kaikki alkoi?
- Tunsin patin.
Missä?
- Tässä näin.
Se on pakara.
- Niin mutta se patti?
Ei ole mitään pattia. Näit itsekin. Mutta entä se kipu, millaisia tuntemuksia on?
- Ei siinä oikeastaan ole mitään tuntemuksia, mutta ajattelin kun se patti.
Niin mikä patti?
- No kun ajattelin että se on kipeä.
 ......

Näin lukuja vaille valmiina lääkärinä en voi diagnosoida tätä edes vanhaksi kunnon luulotaudiksi. Kerrankin jokin, joka sai minut ihan hiljaiseksi. Vaikka suuni on ammosen auki, niin nauru ei lähde karkuteille.

Kysyin mieheltäni tänä aamuna, että "mites perse voi?"  Hän vastasi kysyvästi katsoen että "mikä perse?"

En tiedä mitä on ystävyys!

Töissä sattui kerran tilanne, jossa sanoin keskustelun lomassa, ettei minulla ole ystäviä. Minä en koe tätä negatiivisena asiana, koska ajattelemme asioista eri tavoin. Enkä koe olevani yksinäinen tai onneton ilman ystäviä. Nyt pohdin lisää tätä aihetta, ja koska en ole ollenkaan varma edes, että tiedänkö mitä on ystävyys, siksi kysyinkin sitä Googlelta.

Wikipedia määrittelee ystävyyden näin;

Ystävyys tarkoittaa kahden tai useamman ihmisen välistä ihmissuhdetta, jota pidetään tuttavuutta läheisempänä – tosin molemmissa on eritasoista läheisyyttä. Ystävyyttä ja tuttavuutta ajatellaan usein saman jatkumon osina. Ystävyyttä tutkitaan sosiologian, sosiaalipsykologian, antropologian, filosofian ja zoologian menetelmin. Ystävyyssuhteista on esitetty useita tieteellisiä teorioita, kuten sosiaalinen vaihtoteoria, pääomateoria ja kiintymyssuhdeteoria.

Ystävyydessä esitetään usein esiintyvän seuraavia käyttäytymistapoja:

• altruismi: epäitsekäs toiminta toisen auttamiseksi
• sympatia ja empatia
• rehellisyys
• keskinäinen ymmärrys ja myötätunto
• toisen seurasta nauttiminen
• luottamus
• myönteinen vastavuoroisuus
• mahdollisuus olla oma itsensä, ilmaista tunteitaan ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa

Nyt kun tiedän mitä ystävyys vapaan tietosanakirjan mukaan tarkoittaa, voin kertoa että sitten minulla on miljoonia ystäviä. Esimerkiksi kaikki numeroimattoman luettelon kohdat täyttyvät työssäni kohdaltani - aidosti, jokaisen tuntemattomankin asiakkaan kohdalla. Sitä en tiedä käykö asiakkaan puolelta samoin, mutta voiko kukaan olla 100% varma jokaisesta ystävästäänkään? Toki ystävyydessä siihen kuuluu luottaa että näin on, mutta harmittavan paljon olen kuullut että näin ei laisinkaan aina ole. Ihmisellä kun on taipumus puolustaa aina ensin itseään ja vasta sitten muita.

Miten minä sitten määrittelen ystävyyden? Minulle ystävä on on juurikin nuo edellä mainitut kohdat täyttävä ihminen (!), mutta olen kokenut kaikissa tähän astisissa ystävyyssyhteissa sen verran vahvaa omaneduntavoittelua, että luottamus on kärsinyt. Ystävyyttä on varmasti monen tasoista, mutta minusta kaveri/tuttu on kevyttä, ja ystävyys vahvaa, jossa luottamus ja ystävän puolien pitäminen omien edellä on tärkeämpää. Itse toimin näin, ja koska en ole tähän asti saanut samaa syvyyttä keneltäkään, en pidä ketään ystävänäni. Enkä myöskään vaadi muilta samaa.

En voisi puhua tällä hetkellä kenellekään suutani puhtaaksi, vaikka suora ja puhelias olenkin, enkä kanna taakkana mitään rikollista tai "suurta". Ne ovat näitä pieniä mutta minulle suuria häpeitäni ja kokemuksiani, joita täällä anonyyminä ajattelen ääneen. Minulle ei ole häpeä puhua häpeästä, mutta en jaksa enkä halua kuulla säälittelyä ja voivottelua, vaan mieluummin vasta-argumentteja. Tämä siksi, että voin olla perusteluistani varma, saadessani vastakkaisia neutraaleja ajatuksia aiheesta.

Persoonani on kovin pidetty ja kehuttu arjessani, ja seuraani tai kaveruutta kanssani julistetaan tuttaville. En ymmärrä tätä, mutta kai ihmisillä on jokin tarve tuntea joku kuuluisa, rikas, rakas, rohkea tai tunnettu. En koe olevani kukaan tai mikään näistä, ihan vaan tavallinen, arkinen minä. Ja siitä olen onnellinen. En ole koskaan suostunut lehtihaastatteluihin tai halua missään tapauksessa yritykselleni julkisuutta mainoksin, kerron asiakkaillekin että pidän tarkoituksella matalaa profiilia. Kyllä minulla ammattiylpeys ja minäylpeys silti on. Mikäli nämä minua somessakin kaverikseen pyytävät asiakkaat pitävät minua ystävänä, niin tässä todiste että näemme ystävyyden niin eri tavoin, etten voi pitää ketään ystävänä. Vaikka minullakin on ympärilläni ihmisiä jonka kanssa kemiat kohtaa täysin ja yhdessä on ihanaa, mutta jos lukisimme vielä toistemme ajatuksetkin, niin voisi ehkä puhua läheisestä kaveruudesta. Minusta en vaadi tässä liikaa, koska en oletakaan toisen toimivan kuten itse. 

En tiedä että olenko niin vaikea tai itseriittoinen tapaus, ettei minun kuulu saada yhtään ystävää, tai että en tarvitse niitä, tai että vaadin ystävältä liikaa, mutta en myöskään halua sanoa omaavani yhtään ystävää vain siksi, että niin kuuluu. Minusta on myös ihana tuntea kunnolla, eikä vain vähän tai osin tai sinnepäin. Kun ollaan vihaisia niin oksat pois ja kun rakastetaan, niin rakastetaan niin että naapuritkin näkee. Kun ollaan ystäviä niin se on koko maailma.

Mutta minusta olisi ihana jos olisi yksi ihminen maan päällä, jonka kanssa voisin nauraa pelkästä ajatuskemiasta vierekkäisissä kiikkutuoleissa kiikatessa. Joka lukisi ajatuksenikin jo ennakkoon, ja tarjoaisi konjakkiryyppyä ennen ehtoollista, ihan vain siksi ettei vanhan niin kuuluisi tehdä ja koska se on kivaa.

Olen kova halaamaan, koronan takia elämäni on nyt mullinmallin. Jaksamista siskot, ne on munat jotka pilaantuu - ei kanat!

Mitä päiväkodeille tai yhteiskunnalle on tapahtunut 40 vuodessa?

Olen syntynyt 1981 ja viettänyt täten kultaisen 80-luvun lähinnä päiväkodissa. Muistan lapsuudesta vain matalia, helposti kiipeiltäviä aitoja. Sellainen oli myös Vantaan Martinlaakson eräässä päiväkodissa, jossa tuolloin olin.

Jäin tätä tänään miettimään, päiväkodin vieressä liikennevaloissa seisoessa. Eikö silloin uutisoitu lasten karkaamisista, vai eivätkö lapset silloin karanneet? Jos lapset eivät karanneet ilman kunnon vankilakalterointia ja lukkoja, niin miksi eivät? Oliko päiväkodissa kivempaa kuin kotona? Oliko hoitajia enemmän? Tekivätkö hoitajat paremmin työnsä, tarkoitan että katsoivat etteivät lapset karanneet. Vai olivatko lapset vain niin viisaita ja kilttejä jo pieninä, ettei ollut tarvetta karata? Tai jos karattiin, niin se ei ollut uutiskynnystä ylittävä juttu? Minä en muista ensimmäistäkään karkaamista, eikä kukaan koskaan isompana koulussakaan puhunut karkaamisesta vaikka oltiin nuoria kapinallisia. Nyt se on niin arkipäivää, ettei virkavaltakaan puutu resurssien puuttuessa. Missä on siis menty vikaan? Pointtini ei ole nyt lasten turvallisuus kalteriaitauksella, vaan toimintamalleissa tapahtunut muutos.

Ennen oli miehet rautaa.. ja nyt naiset on vaan duckface

Miksi naiset meikkaa? Piilottaakseen huonoa itsetuntoa? Naamioidakseen itsensä? Piilottaakseen jotain? Korostaakseen jotain? Koska niin on opetettu? Koska niin vaan kuuluu tehdä? Niin on viehättävämpi? Ketä varten?
Kun aloin itse meikata säännöllisesti noin 8. luokalla, tein sen varmasti kaikista kyseisistä syistä. Mutta kun itsetuntoni ja ihoni parani, niin miksi tein sitä edelleen? Ja miksi teen edelleen? Näyttääkseni nuoremmalle? Näyttääkseni kauniimmalle? Ketä varten minun pitäisi näyttää kauniimmalle? Minuako? Eikö olisi viisaampaa muuttaa ajatustaan niin, että kelpaisi ja näyttäisi kauniille itse itselleen ilman meikkiäkin, kuin piilottaa itseään meikin alle ja leikkiä kauniimpaa? Kun meikin pesee pois, on vastassa taas sama vanhan rumilus, tai sama uusi ihanuus. Asennekysymys!

Jos harrastaa meikkausta, pitää se toki tehdä aitoihin kasvoihin. Jos meikkiharrastaja tekee meikin toisen kasvoihin, yrittääkö hän tehdä taas kauniimpaa ja korostaa kauniita puolia? Kenen mielestä kauniita? Eikö meikattu kelpaa ja ole tarpeeksi kaunis ilman meikkiä?

Tv:ssä piilotetaan meikin alle ihon värierot ja kiilto, ne korostuvat kirkkaassa raa´assa valossa. Tämän ymmärrän. Ja kun on puuteroitu tasaiseksi naama, pitää korostaa vähän ripseä, kulmaa, ja vähän tuoda punaa ja vähän varjoa ettei näytä oksennustautiselle tai maakellarissa asuneelle. Mutta entä kun ei ole tv:ssä, vaan vain sen edessä? Miksi pitää meikata, tai miksi meikkaa?

Meikki tekee naisen vai tekeekö sittenkään? 

Yleisradion teettämän tutkimuksen mukaan reilusti yli puolet naisista (62 %) ehostaa kasvojaan joka päivä tai lähes joka päivä. Syy siihen on selvä: valtaosa naisista näyttää mielestään paremmalle meikattuna. Miehistä kuitenkin vain 38 % pitää kumppaniaan paremman näköisenä meikattuna kuin ilman meikkiä, ja yli puolet (51 %) on sitä mieltä, että puoliso on yhtä kaunis myös meikittä.

Miksi juuri naisen pitää meikata tai miksi juuri nainen on meikkaava? Jos mies on skrode testosTero, niin eikös juuri miehet meikanneet intiaaneina ja luolamiehinä hiilellä naamaan vauhtiraitoja näyttääkseen tiikeriltä? No naisetko seurasi perässä ja maalasi samalla hiilellä itselleen pallokalan silmät ja karmiinilla pusukalan huulet koska halusi näyttää yhtä herkullisille?

Entä mistä tulee tämä huulitörrötyskuvaus? Lähetetään kuvaan lentosuukko ilman kättä? Miksi silmät pitää sirrittää? Eikö näyttäisi kauniimmille silmät isoina kun ne pitää meikatakin isommiksi? Jos passisssa ja kulkulätkässä pitää olla tunnistettava kuva, niin huulitörröttääjän ja silmäsirrittäjän pitäisi olla niissäkin kuvissa huulitörrö ja silmäsirri että hänet tunnistaa. Passikuvassa pitää näyttää normaalille. Mille näyttää normaali? En ainakaan minä! Minä en pääse koko passikuvaan! Entä jos huulitörrötän ja silmäsirritän, niin näytän samalle kuin kaikki muut ja kaiken lisäksi normaalille, niin minäkin saan passikuvan!

Kyllä minusta on kerrassaan kummallista olla nainen ja meikata, kun en edes tiedä miksi meikkaan! Jos naiseus on sisäänrakennettu juttu ja transsukupuoliset tuntevat olevansa väärän sukupuolisia, niin mitä sukupuolettomilta neutereilta puuttuu tai on minua enemmän, kun ihminen kuitenkin joko on nainen tai mies. Tähän aiheeseen en paneudu enempää, kun en yhtään ymmärrä.

Seitsemän veljeksen aikaan Aino kiepauttaa pitkät kutrit letille, vilautti nilkkaa ja siinä on viehkoa kerrakseen. Mies näki tämän kilometrin päästä pellolta ja kaappasi Ainon, eikä Aino nostanut aiheesta syytettä. Mitäs kun Aino vakiintui parisuhteeseen tämän raivaajansa kanssa, ja silloin ei enää tarvinnut houkutella vastakkaista sukupuolta nilkalla ja letintupsulla? Vilkuttiko hän nilkalla lisääntyäkseen? Luulen että mies lisääntyi kyllä ihan omiksi ja naapurin tarpeiksi ilman nilkanvilkutusta ja letin tupsutustakin.

Tänään on vapaapäivä. En meikkaa. Enkä ymmärrä. Edelleenkää.


P.s. Tiesittekö että 4 vuotiaalla on kyselyikä? Kiva, ja minä olen 34 vuotta jälkeenjäänyt.

KonMari- vai NonMari- metodi?

KonMari-metodi tarkoittaa koko kodin siivoamista kerrallaan askel askeleelta. Metodissa on kuusi perussääntöä, jotka ovat:

1. Sitoudu siivoukseen eli tee se kerralla loppuun.
2. Kuvittele unelmiesi elämäntapa, jotta sinulla on selkeä tavoite urakassasi.
3. Hankkiudu ensimmäisenä eroon tavarasta, jota et aio pitää.
4. Siivoa tavaran kategorian, älä sijainnin mukaan eli siivoa tavararyhmä kerrallaan riippumatta siitä, missä se kotonasi sijaitsee.
5. Noudata oikeaa siivousjärjestystä, johon palaamme pian.
6. Kysy itseltäsi jokaisen tavaran kohdalla, tuottaako se sinulle iloa ja pidä vain ne tavarat, jotka tuottavat iloa.

Marie Kondo on kokemuksen seurauksena jakanut kodin tavarat seuraaviin kategorioihin, jotka siivotaan tässä järjestyksessä:

1. vaatteet
2. kirjat
3. paperit
4. sekalaiset
5. tunne-esineet

Käytännössä kaikki kyseiseen ryhmään kuuluvat tavarat kuuluu ottaa kerrallaan esille eli esimerkiksi tyhjentää kaikki omistamansa vaatteet varastoja myöden yhteen kasaan. Käymällä läpi kategorian kerrallaan saat käsityksen siitä, kuinka paljon tavaraa sinulla on. Kun tavarat on käyty läpi, yhden kategorian tavarat sijoitetaan samaan paikkaan. Kuten vaatteet vaateekaappiin.

Jokainen tavara otetaan yksitellen kerrallaan käteen ja mietitään, tuottaako se sinulle iloa. Jos vastaus on ei tai epäröit, heitä tavara pois. Kuitenkin on hyvä säästää asioita, jotka tuovat välillistä iloa, kuten imurisi, jota et välttämättä rakasta mutta joka on huomattava apu kodin siivoamisessa. Suomessa kenkiä ei myydä kenkälaatikoissa, joten joudut marittamisen aikana hankkimaan tuhansia säilytyslaatikoita, kuten kenkälaatikoita lisää jo valmiiksi täyteen kotiisi.

Tavaroiden säilyttäminen kotona

Konmarilla on neljä periaatetta tavaroiden säilyttämiseen.

Ensimmäisenä tavarat kuuluu viikata. Tämä on toki erityisen olennaista vaatteiden kohdalla mutta pätee myös esimerkiksi johtoihin. Konmari neuvoo viikkaamaan vaatteet suorakulmion muotoon niin, että ne pysyvät pystyssä. Tämä on lisäksi tasa-arvoista viikkaamista, näin pinon alin paita ei tunne oloaan surkeaksi!

Toiseksi asiat pitää säilöä pystysuunnassa, sillä silloin näet helpommin, mitä kaikkea sinulla on eikä sinun tarvitse nostaa muuta tavaraa haluamasi tavaran päältä päästäkseni siihen käsiksi.

Kolmantena yhden kategorian tuotteet pitää laittaa samaan paikkaan eli ei niin, että kotona on useita paikkoja samalle tavaralle. Kategorioittain säilömisen avulla tiedät aina, missä tavara on.

Viimeinen ohje on, että säilytystila kannattaa jakaa neliskanttisiin lokeroihin esimerkiksi laittamalla hyllyjen päälle kenkälaatikoita, joihin laitat tavarat. Näin saat ne helposti ulos hyllyltä.

Viikkaa oikein

Osa vaatteista tarvitsee henkarisäilytyksen, mutta pääasiassa vaatteet kannattaa viikata vetolaatikoihin. Tavoitteena on viikata kukin vaate siistiksi suorakulmioksi.

Taita ensin vaatteen kumpikin pitkä sivu keskelle ja vedä hihat sisään niin, että syntyy suorakulmio. Hihat voit taittaa vaatteen mukaan omalla tavallasi.

Tartu sitten suorakulmion toiseen päähän ja taita se kohti toista päätä. Taita uudellen kaksin- tai kolminkerroin laatikon syvyyden mukaan. Aseta viikatut tekstiilit pystyyn. Jos vaate on taiteltu oikein, se ei rypisty, vaikka taitteet olisivat pieniä. Rypyt tulevat liian tiukasta säilytyksestä. Vetolaatikossa päällekkäin olevat vaatteet painuvat helposti lyttyyn painavaksi kasaksi. Aseta vaatteet siis pystyasentoon vierekkäin. Silloin näet yhdellä silmäyksellä kaikki vaatteet. Pystyasennossa tekstiilit eivät myöskään puristu.

Tee näin myös sukkahousuille ja sukille. Älä kääri sukkia möykyiksi, vaan viikkaa ne pareittain ja rinnakkain laatikkoon. Sukkien suut eivät veny, ja tilaa vapautuu huomattavan paljon.

Järjestele lajin mukaan yhteen paikkaan

Tärkeämpää on kitkeä kaaoksen perussyy: liika tavara. Järjestyksen luominen on siis aloitettava perinpohjaisesta karsimisesta. Ja tässä sinulla loppuukin kärsivällisyys jo heti saatuasi kattoon asti korkean kasan keskelle olohuoneen lattiaa.

Käytä perussäilytyksessä hyväksesi muun muassa vanhoja kenkälaatikoita, muita pakkauslaatikoita ja pikkutavaralle pakasterasioita. Laukut voi säilyttää toisten laukkujen sisällä. Muista kuitenkin kysyä kultakin tavaralta tuntevatko he olonsa surkeiksi uudelleen järjestelemässäsi paikassa. Jollain laukullahan voi olla suurempi ego kuin toisella, eikä siksi ole onnellinen pieniegoisen laukun sisällä.

Usein tavarat leviävät ympäri asuntoa: meikkejä, kirjoja, paperisälää ja vaatteita saattaa lojua monessa huoneessa. Kerää kaikki saman lajin tavarat yhteen, karsi niistä turhat ja päätä kullekin tavaralajille oma, yksi paikka. On tärkeää hahmottaa, kuinka paljon tiettyä tavaralajia omistat sen sijaan, että järjestelet samoja asioita eri puolilla asuntoa. Ja tässä kohtaa tervetuloa meille. Tämä on ehdottomasti pahinta! Ja tällekin lupaan tehdä tänä vuonna jotain!

Kullekin esineelle tarvitsee löytää paikka vain kerran. Sen jälkeen siivoaminen on helppoa ja huippunopeaa. Höpöhöpö! Minä olen KonMarituksen mestari! Olen tehnyt sen jo ainakin sata kertaa. Ja sadasensimmäinen kerta häämöttää edessä. Nyt kerään voimia.

Älä hamstraa

Tarvitsetko tosiaan vieraspatjoja ja läjää ylimääräisiä vuodevaatteita? Harvoin tarvitsemiasi tavaroita voit ehkä myös lainata ystävältä tai naapurilta. Hamstraaja täyttää kotinsa tavaralla, jota ei tarvitse juuri koskaan. Älä säilytä mitään velvollisuudesta, omilleen muuttavat lapsesikin vain nauravat heille säästämillesi tavaroille ja lompsivat Ikeaan ostamaan mieleiset. Paljousalennuksiakaan ei kannata hyödyntää. Se vain ruokkii hamstrausta. Paitsi pandemian aikaan, silloin voit tyhjentää kaupan kotiisi, jos joudut viikoksi korona-karanteeniin.

Siivouksen syvällisempiä lopputulemia

Konmari-metodin syvempänä ajatuksena on, että kun olet heittänyt pois turhat tavarat ja järjestänyt ne tavarat, jotka haluat säilyttää, tulet onnelliseksi. Sinulla on kotonasi miellyttävämpi olo, kun olet vain niiden tavaroiden ympäröimä, jotka tekevät sinut onnelliseksi.

Niiden tavaroiden, jotka eivät tee sinua onnelliseksi, karsiminen pois auttaa sinua ymmärtämään, mikä on sinulle oikeasti tärkeää. Kun olet siivonnut turhan roinan, voit keskittyä ajattelemaan sinulle tärkeitä asioita. Ajatuksena on, että vain puhtaassa ja järjestetyssä kodissa voit tutkia sisintäsi, kun turhat ärsykkeet ja lastit on poistettu. Ja nyt mahtuu taas uusia tarpeellisia ostoksia lisää, paljon!

Jos sinulta vietäisiin kaikki ulkoiset saadut ja ansaitut tittelit, miten esittelisit itsesi?

Elämä ilman tarkoitusta on vain olemassaoloa. Mieli ilman tavotteita ei menesty, se ei ole onnellinen, ja siltä puuttuu motivaatiota ja syitä nousta aamuisin ylös sängystä.

Jos sinä et määrittelisi itseäsi ulkopuolisten asioiden, kuten ammatin tai arvonimien kautta, kuka sinä silloin olisit?

Alla on 20 kysymystä, joiden avulla voi päästä taas lähemmäs omaa itseä. Ainakin minusta on mielenkiintoista aika ajoin pysähtyä, katsoa taakse ja pohtia mitä on tullut tehtyä, ja toisaalta tarkistaa olenko yhä sillä polulla, jolla haluan olla. Voin joko todeta kaiken olevan mallillaan tai sitten korjata suuntaa ja jatkaa eteenpäin. Sitten on kysymyksiä joita ei tule aikuisena edes ajateltua, kuten värit! Muistatko lapsuuden ystäväkirjat, miksi niitä täytettiin? -Tavallaan samasta syystä. Kyllä lapsi on sitten viisas!

Mitkä ovat vahvuutesi?
Millaisia lyhyen aikavälin tavoitteita sinulla on? Entä pidemmällä aikajänteellä?
Ketkä ovat tärkeimmät henkilöt elämässäsi? Keihin turvaudut?
Mitä asioita häpeät?
Miten pidät hauskaa?
Mistä olet kiinnostunut? Mitä uutta haluaisit koettaa tehdä?
Mitkä asiat huolestuttaa sinua?
Millaiset arvot sinulla on? Mihin uskot? (politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat)
Jos saisit yhden toivoa yhden toiveen, mitä toivoisit?
Missä tunnet olevasi turvassa?
Kuka lohduttaa sinua, kun sitä tarvitset?
Mitä tekisit, jos et tuntisi pelkoa?
Mikä on suurin saavutuksesi? Mistä olet ylpeä?
Oletko aamu- vai iltavirkku? Miten voisit muuttaa elämääsi paremmin luonnolliseen rytmiisi sopivaksi?
Mikä on intohimosi?
Mikä on paras muistosi?
Mikä on lempikirjasi? Lempielokuvasi? Lempiruokasi? Lempivärisi? Lempieläimesi? Millaisesta musiikista pidät?
Mistä olet kiitollinen?
Mitä teet kun olet surullinen?
Miten pidät huolta itsestäsi?

Pohdi ensin omat vastauksesi, ennen kuin siirryt kuvan alle kurkkimaan minun vastaukset!

Jos sinä et määrittelisi itseäsi ulkopuolisten asioiden, kuten ammatin tai arvonimien kautta, kuka sinä silloin olisit? Jos sinulta vietäisiin kaikki ulkoiset saadut ja ansaitut tittelit, miten esittelisit itsesi?

- Olen onnellinen, elämäni noin puolivälissä vaeltava, omillaan toimeentuleva ihminen.

Mitkä ovat vahvuutesi?

- Vastuuntuntoisuus, ahkerus, rehellisyys, tasa-arvoisuus, täsmällisyys ja positiivisuus.

Millaisia lyhyen aikavälin tavoitteita sinulla on? Entä pidemmällä aikajänteellä?

- Kelvata itselle ja menestyä elämässä.

Ketkä ovat tärkeimmät henkilöt elämässäsi? Keihin turvaudut?

- Aviomies, kirjanpitäjä, kaveri.

Mitä asioita häpeät?

- Ääntäni, toimintatapojani, ulkonäköäni, mieltymyksiäni, innokkuuttani, puheliaisuuttani, huolehtivaisuuttani, pituuttani, kokoani, tyhmyyttäni, ammattiani, uraani, elämänvalintojani, lapsuuden ihastuksiani ja tekojani......

Miten pidät hauskaa?

- Nauran, hölmöilen ja vitsailen paljon päivittäin.

Mistä olet kiinnostunut? Mitä uutta haluaisit koettaa tehdä?

- Uteliaana ihmisenä olen kiinnostunut oikeastaan kaikesta. Haluaisin koettaa vielä monia asioita, mutta nyt juuri voisin vaikkapa muuttaa toiselle paikkakunnalle.

Mitkä asiat huolestuttaa sinua?

- Onko elämäni onnellinen, miten lapseni tulevat elämässään pärjäämään, miten työkuvioni muuttuu tulevaisuudessa, teenkö tulevaisuudessa tyhmiä valintoja tai päätöksiä..

Millaiset arvot sinulla on? Mihin uskot? (politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat)
- Uskon vain mihin haluan, en sellaiseen, mihin tulisi uskoa, mihin yleensä uskotaan tai mihin opetetaan uskomaan. En ole perehtynyt politiikkaan tai yhteiskunnallisiin asioihin tarpeeksi, pystyäkseni kertomaan niistä mielipidettäni.

Jos saisit yhden toivoa yhden toiveen, mitä toivoisit?
- Saisinko 10 toivomusta lisää, kiitos.

Missä tunnet olevasi turvassa?
- Koti on nykyisin minun turvasatamani.

Kuka lohduttaa sinua, kun sitä tarvitset?
- Minä.

Mitä tekisit, jos et tuntisi pelkoa?
- Muuttaisin saman tien toiselle paikkakunnalle.

Mikä on suurin saavutuksesi? Mistä olet ylpeä?
- Muutin kesken toimeentulevan elämän toiselle paikkakunnalle lasten ollessa pieniä, ilmoittaen miehelleni että seuraa perässä tai ei. Otin lopputilin palkkatyöstäni kesken asuntolainan ja perustin impulsiivisesti nykyisen yritykseni, johon uskoin kuin peruskallioon - vaikka muut eivät. Lisäksi on muutama muukin saavutus, mutta niistä vaikenen.

Oletko aamu- vai iltavirkku? Miten voisit muuttaa elämääsi paremmin luonnolliseen rytmiisi sopivaksi?
-Aamuvirkku, ihanaa rauhallista omaa aamuaikaa!

Mikä on intohimosi?
- Käsityöt, kotimainen iskelmä, hyvä ruoka, matkailu.

Mikä on paras muistosi?
- Niitä on tuhansia.

Mikä on lempikirjasi? Lempielokuvasi? Lempiruokasi? Lempivärisi? Lempieläimesi? Millaisesta musiikista pidät?
- Useita, en mitenkän osaa järjestää enkä voi nimetä koska en muista kaikkia kirjoja ja elokuvia! Ruokakin on ihanaa ja kaikki väritkin on ihania, ehkä rakkain on musta. nKissoja ja koiria meiltä löytyy, muttaa hevoset ovat myös lähellä sydäntä. Pidän kotimaisesta vanhemmasta iskelmästä  ja myös kasaista ja ysäristä.

Mistä olet kiitollinen?
- Tuhansista asioista! Elämäni on täynnä kiitollisuutta!

Mitä teet kun olet surullinen?
- Hätäännyn, ahdistun, vetäydyn ja itken.

Miten pidät huolta itsestäsi?

- Katsomalla peiliin ja ajattelemalla.

Ihana, rakas kevät!

Minä rakastan kevättä! Solisevia puroja, lumet sulattavia kevätsateita, lirinää, lorinaa, lintujen viserrystä, matoja, mutaa, loskaa, ummehtuneen maan hajua, hentoa ja herkkää kasvun alkua - kaiken uuden alkua! Lämmittävää aurinkoa, kevyttä vaatetusta, raikkaita tuulahduksia, pienten pihapurojen kaivamista lapsilta jääneillä lapioilla, haravointia, terassin sisustamista ja auton pesua!

Vuodenaika-testin mukaan olen eniten rakastamani kevät.

Pimeys ja päivän lyhyys ei minua haittaa, enkä masennu siitä. Keksin yhtälailla tekemistä ja olen yhtä pirteä aamuvirkku, kuin muinakin vuodenaikoina. Syksyssä rakastan ensipakkasta, kun jäätynyt ruoho rapisee kenkien alla, saa kaivaa huivit esiin, ja nenänpää on kylmästä punainen. Ja kynttilät!

Olen syntynyt syksyllä, ja jokin taho määrittelee syksyllä syntyneet näin;

Syksyllä syntyneet eivät pienestä masennu.
Syksy saapuu kuin varkain. Puiden lehdet vaihtavat väriään ja eläinkunta alkaa valmistautua tulevaan talveen. Myös ihmiset korjaavat menneen kesän satoa ja keräävät voimia pimeän vuodenajan varalle. 

Syksyllä syntyneet kestävät pimeää talvea hyvin. Heillä on pienempi riski masentua tai kärsiä alakulosta kuin talvella syntyneillä. Syksyn lapset ovat usein myös maltillisia ja järkeviä. Syksyä hallitsee tuulen elementti, joka kuvaa muutosta, liikettä ja itsensä ilmaisua.

Minulle sopii rakastamani musta kuin menä päähän. Se saa kasvoni ja ihoni hehkumaan, paitsi kun rusketun. Olen ruskettunut hieman vasta sen jälkeen kun pari kertaa kunnolla paloin. En ole auringonpalvoja, vaan tykkään mielummin viileästä ja varjosta.

Värianalyysin mukaan olen "talvi".

Talvi-ihmisen iho on maidonvalkoinen tai harmaan beige, eikä se taita punaiseen tai keltaiseen, kuten muilla värityypeillä. Silmät ovat yleensä jäänsiniset tai tummanruskeat, lähes mustat. Hiustenväri on luonnostaan todella tumma, jopa musta, tai se voi olla myös platinablondi. Verisuonet ovat siniset.
Talvityyppi harvemmin ruskettuu, vaan hän pysyy Lumikin näköisenä läpi vuoden. Pieni osa talvi-ihmisistä kuitenkin ruskettuu jonkin verran. Suomalaisista vain 12 prosenttia on väriltään talvi-ihmisiä.
Talven värikartassa on dramaattisia ja voimakkaita värejä, kuten musta, vitivalkoinen, sähkönsininen, verenpunainen, burgurdi, luumunvioletti ja smaragdinvihreä.

Rakas äiti, olet pahansuopa marttyyri

Tunnetko olosi jonkun tietyn henkilön seurassa epämukavaksi ja syylliseksi – etkä aina ole edes ihan varma miksi?

Hän osaa kaiken, tekee kaiken - ja valittaa. Jatkuvaa valitusta, kun MINÄ joudun tekemään kaiken, minä-minä... Mitään hän ei kuitenkaan vaadi muilta ja suuttuu, jos asiasta mainitsee. Hän tekee kaiken itse, ei anna auttaa. Sitten hän valittaa jälkikäteen, että kaiken saa tehdä itse, vaikka olen hänelle apuani tarjonnut. Hän on ahkera, avulias ja sietämätön.

Aivan oikein, marttyyrihan se siinä. Hän tekee sekä omat että muiden työt, eikä unohda kertoa siitä kaikille.

Koska marttyyrin on vaikea sanoa asioita suoraan, syyllistäminen tapahtuu passiivis-aggressiivisesti rivien välistä. Syyllistäminen liittyy usein siihen, että marttyyri haluaa tehdä asioita enemmän tai paremmin kuin muut, eivätkä toiset hänen mielestään huomioi näitä ponnisteluja tarpeeksi.

Passiivis-aggressiivinen marttyyri vain antaa ymmärtää asioita, koska hän välttelee ristiriitoja. Hän on hymistelijä, joka haluaa esittää itsensä kiiltokuvana. Voima, joka ohjaa marttyyrin toimintaa, on halu saada kiitosta ja kunniaa.

Marttyyri on kiitosnarkkari, joka tarvitsee päivittäisen huomionsa, Viljamaa kuvailee.

Puhe ei aina auta

Marttyyrin kanssa voi koettaa puhua siitä, miten pahalta hänen käytöksensä tuntuu. Puhe ei vain tahdo mennä perille, koska marttyyri kokee tekevänsä hyvää. Hänhän uhrautuu muiden puolesta.

”Yritän luovia asioitten kanssa niin, ettei hän saisi aihetta olla marttyyri, tasoitella tilanteita. Kehunkin vähän päälle, jotta marinalle saataisiin piste ja kaikki olisi taas hyvin. Ei vanhan ihmisen kanssa kannata alkaa pohjia myöten vääntämään asioista ja sanoa suoraan enää”, kertoo marttyyriäidin kanssa ikänsä kamppaillut nainen.

Joskus marttyyrin läheiset väsyvät jatkuvaan syyllistämiseen niin, että tekevät kipeän ratkaisun.

”Nyt en enää halua kuunnella tuota negatiivista marmatusta ja laitoin välit poikki. Meni kerta kaikkiaan ihan mahdottomaksi muiden haukkumiseksi”, kertoo toinen marttyyrin tytär.

Marttyyri saattaa myös aidosti uskoa tekevänsä kaiken toisten, esimerkiksi lapsensa, parhaaksi – ja hänestä on käsittämätöntä, jos lapsi näkee tämän hyvän tarkoituksen toisin. Tällaiseen vanhemman ja lapsen suhteeseen saattaa liittyä jopa läheisriippuvuutta.

Marttyyrikäytös voi liittyä sosiaalisten taitojen heikkouteen: ihminen ei pysty ilmaisemaan selkeästi tarpeitaan, hän ei kestä ristiriitaa eikä pysty ottamaan kritiikkiä vastaan. Ei ole harvinaista, että marttyyrityyppiseen persoonaan liittyy myös narsistisia piirteitä.

Introvertin tapa hakea huomiota ja tunnustusta

Mikä sitten tekee ihmisestä marttyyrin? Temperamenttitutkimuksen mukaan kyseessä on usein introvertin eli vetäytyvän, varovaisen ja hillityn persoonan tapa hakea huomiota ja tunnustusta. Marttyyrikäytös voi liittyä myös sosiaalisten taitojen heikkouteen: ihminen ei pysty ilmaisemaan selkeästi tarpeitaan, hän ei kestä ristiriitaa eikä pysty ottamaan kritiikkiä vastaan. Viljamaan mielestä osin kyse on myös suurten ikäpolvien sukupolveen liittyvästä piirteestä.

- Näen, että tämä ominaisuus on aika paljon muuttunut millenniaalien ja heitä nuorempien kohdalla. He tarttuvat asioihin suoraan eivätkä kyräile.

Näin pärjäät marttyyrin kanssa

Älä lähde mukaan hänen peliinsä. Marttyyri haluaa kiitosta ja kunniaa, mutta mikään määrä ei hänelle ole tarpeeksi.  Puhu suoraan niistä asioista, joita tiedät marttyyrin hautovan. Perheessä tai työpaikalla hyvä tapa on, että kaikki istuvat yhdessä pöydän ääreen ja sopivat ystävällisessä hengessä, että ongelmat käsitellään nyt suoraan – ja sen jälkeen niihin ei nurkan takana palata.

Ristiriitojen selvittelyssä luo ensin ilmapiiri, että arvostat toista: esimerkiksi niitä asioita, joita hän perheessä tai työpaikalla tekee. Kun annat toiselle arvon, saat hänestä parhaan esiin.
Ongelmatilanteissa puhu aina vain omasta puolestasi minä-muodossa: ”Minusta tuntuu, että...” Jos käytät sinä-muotoa, marttyyri ottaa puheen syytöksenä ja hänen suojamuurinsa nousee välittömästi eikä viesti mene perille.

Esitä asiat pilkuntarkasti. Jos marttyyri esimerkiksi omasta mielestään maksaa aina kaiken, näytä hänelle sentilleen tehty laskelma.

Jos kyse on isommista raha-asioista tai omaisuudenjaosta, ota avuksi juristi.

Oletko sinäkin marttyyri? Entä, jos marttyyri kurkistaakin vastaan peilistä? Sieltä häntä on vaikeampi tunnistaa.

Vastaa rehellisesti seuraaviin kysymyksiin:

Oletko ensimmäisenä ja viimeisenä paikalla, mitä ikinä tehdäänkin?

-En

Teetkö asioita toisen puolesta, koska tämä ei kuitenkaan osaa tai viitsi?

-Kyllä

Onko sinun vaikeaa kestää sitä, että ihmiset laiskottelevat ja tekevät virheitä?

-Kyllä 

Pohditko usein, että teit taas kaiken eikä kukaan huomannut?

-Kyllä

Kutsuuko joku sinua sinua marttyyriksi?

-Ei

Jos vastasit kyllä kahteen tai useampaan kysymykseen, sinullakin on taipumusta marttyyriuteen.

-Kiitos, ihanaa! Tatuoin tämän otsaani! 

Työssäni kohtaan paljon eri-ikäisiä naisia. Minulta kysytään toisinaan "onko hankalia asiakkaita?" Voin helposti lokeroida asiakkaistani, en vaikeaksi, mutta haastavaksi asiakkaaksi 50+ työssä käyvän, hyvätuloisen naisen, jonka lapset ovat lentäneet jo pesästä. Selvitin tämän asiakasryhmän todenperäisyyttä erialojen kollegayrittäjiltä, ja samaan päätyivät hekin. Kuvailen tätä asiakasryhmää  lyhyesti kaikkitietäväksi "besserwisseriksi". He varmaan saisivat kyseisessä testissä täysin saman tuloksen kuin minä, 3/5. Mutta en missään nimessä kutsuisi meitä marttyyreiksi, vaan näen (ja koen), että tuolla "haastavalla asiakasryhmällä" on vain elämänkoulu jo opettanut kunnioittamaan itseään! Voi verrata ammattiylpeyteen - yhtä hieno asia.

Mutta tästä samasta asiakasryhmästä löytyy myös marttyyrit. He ovat niitä besserwissereitä, joka tekevät reklamaation takuuajan umpeuduttua, tai haukkuvat puhelimessa minut huoraksi (!), kun heidän lastensa joululahjaksi antama lahjakortti enää käy, koska unohtui kirjahyllyyn ja vanheni 6kk sitten.

Oma äitini tarvitsi tänään IT-apua. Apu ei toiminut puhelimitse, joten pyysin kylään. Hän saapui, minä puhalsin tablettiin hengen, hän joi kahvin ja lähti tuulikaappiin pukemaan.
Olin kissanpentu sylissä häntä hyvästelemässä, hänen kysyessään "miksi lapset eivät tulleet hiihtolomalla?"
Ajattelin että eihän heitä oltu kutsuttu (emmekä ole olleet taas puoleen vuoteen äidin kanssa tekemisissä), mutta vastasin että "-ne on niin isoja jo."
Äitini sulki tuulikaapin oven uudelleen sanomatta mitään ja teki lähtöä, kunnes palasi viimeisen kerran oven avaten ja sanoi "-ajattelin vaan, että minua olisi hyvä nähdä nyt, kun olen vielä olemassa." Hän sulki ovet ja lähti. Jos sanoisin että minä jäin eteiseen seisomaan pentu sylissä, minäkin olisin marttyyri.

Mutta on äidilläni omatunto. Hän soitti kahteen otteeseen tikusta asiaa ja lasten karamellitkin oli jääneet autoon. Jättää huomenna oven taakse.

-Kiitos rakas äiti.

Lainauksia aiheeseen täältä ja täältä.

Tyhjän sylin syndrooma

Lapsi kasvaa isoksi ja omatoimiseksi, tai teiniksi ja asuu kaverilla tai aikuistuu ja muuttaa kotoa pois. Minulla on juuri nyt yksi näitä kaikkia.

Studio55 kirjoittaa aiheesta näin;

Joillekin vanhemmille tunteet voivat olla lähinnä positiivisia. Vapautuneina rutiineista ja perhe-elämän taloudellisesta rajoitteista he saattavat tarttua mahdollisuuteen täyttää joitakin pitkäaikaisia unelmia.

KYLLÄ! On ihanaa että haastava esikoinen muutti pois kotoa jo 1,5vuotta sitten. Tätä oikeastaan jo oikein odotin innolla silloin. Ja voi ehkä jopa sanoa, että ajoin hänet kotoa pois. Sen jälkeen olemme voineet perheenä hengittää. Keskimmäinen, lukiolainen saa muuttaa halutessaan kotoa pois täysi-ikäistyttyään, mutta saa asua halutessaan pidempäänkin kotona. MUTTA, pitää osata edelleen käyttäytyä ja vaadin että edelleen on tilivelvollinen kertomaan kotiintuloajoista ja -menoista. Kun muuttaa kotoa pois, poistuu toki tämä velvoite. En tiedä, mutta oletan, että aiheena tämä "lapsen kotoa pois häätäminen" on sellainen, josta ei usein puhuta suorilla sanoilla.

Kuitenkin, toisille kokemus voi olla hämmentävä. Ilman lapsia elämän keskiössä olo voi tuntua eksyneeltä. Voit mahdollisesti riidellä kumppanisi kanssa ja tuntea etääntyneesti ystävistäsi, mikäli heillä ei ole samanlaisia tuntemuksia.

Vielä koti ei ole tyhjä, mutta luulen, ettemme riitele tyhjyyttä kun viimeinenkin lähtee. Minä uskallan nauttia ääneen kertomalla, kuinka ihanaa että lapset omillaan ja nyt vain me kaksi (ja 4 karvalasta) ja miestä sen ääneen sanominen hävettää. Voin sanoa sen sitten hänenkin puolesta. IHANAA KUN LAPSET ON OMILLAAN JA VASTUUT ON KAPUT! LOPPU! SLUT!

Mikä tyhjän pesän syndrooma?

Tyhjän pesän syndrooma ei ole lääketieteellinen diagnoosi. Sen sijaan se on ilmiö, jossa vanhemmat kokevat surun ja menetyksen tunteita viimesenkin lapsen lähdettyä kodista.
Aiemmin ajateltiin, että tyhjän pesän syndroomasta kärsivät vanhemmat kokivat niin perusteellisen menetyksen tunteen, että se teki heidät alttiiksi masennukselle, alkoholismille, identiteettikriisille ja avioliitto-ongelmille.
Kuitenkin uudemmat tutkimukset osoittavat, että tyhjä pesä voi vähentää työhön ja perheeseen liittyviä konflikteja ja tuoda vanhemmille myös muita etuja. Kun viimeinen lapsi lähtee kotoa, vanhemmilla on uusi mahdollisuus lähentyä uudelleen, parantaa avioliittonsa laatua ja elvyttää kiinnostusta asioihin, joihin aiemmin ei ole ollut aikaa.

Tyhjän _sylin_ syndrooma iskee kyllä jo, kun lapset ovat isompia ja omatoimisia. Ainakin minulle. Piti hankkia lemmikkejä että saa pitää sylissä ja hoitaa ja suukottaa. Hoivaviettini on ehkä hieman liian runsas. Lapsia se haittaa, kun olen aina huolehtimassa ja höösäämässä. Anteeksi. Olen pahoillani.

Kuinka tulla toimeen muutoksen kanssa?

Tyhjän pesän syndrooman on ajateltu vaikuttavan voimakkaasti etenkin naisiin, sillä se voi tapahtua aikaan, jolloin he kokevat muitakin muutoksia.

– Äidit voivat olla iässä, joissa heillä on vaihdevuosioireita tai heillä voi olla omat ikääntyneet vanhempansa hoidettavana. Muutoksen kanssa toimeen tuleminen voi olla haastavaa ja mitä hankalampia muutokset ovat, se suuremman stressin kanssa joutuu elämään, sanoo ihmissuhdeneuvoja Mo Kurimbokus BootsWebMD-sivuston haastattelussa.

Muutos voi olla raskas myös lapselle

Ota huomioon, että muutos on suuri myös lapsellesi. Vaikka on hyvä saattaa heidän tietoonsa, että häntä kaivataan, älä kuormita häntä menetyksen tunteillasi. Jos et voi puhua kumppanillesi, etsi ystävä johon luotat ja jaa tuntemuksesi hänen kanssaan.
Pysy yhteydessä. Voit yhä olla läheinen lastesi kanssa vaikka asuisittekin erillään. Panosta säännölliseen yhteydenpitoon tapaamisilla, puhelinsoitolla, sähköpostilla, tekstiviestillä tai videopuheluilla.

Olen kuullut mainitsemani ylihuolehtivaisuuteni takia niin paljon häpeää, haukkuja ja riidankylvämistä lapsiltani, että annan heille luvan itsenäistyttyään kantaa itse vastuun yhteydenpidosta. Minun mielestäni aikuisen pitäisi olla aloitteen tekijä yhteydenpidossa, mutta tämä on aihe, jossa teen poikkeuksen. En ole ikinä leikkinyt marttyyriä, mutta jos tämä on sitä, niin sitten tässä kohtaa leikin marttyyriä. En vain yksinkertaisesti jaksa, lapsen aikuistumisen jälkeen jatkaa huoltajuutta/huolehtijuutta. Ja kyllä tämäkin toimintatapa lapsille jotain opettaa. Ainakin ajattelemaan, jos ovat katkeroitumattomille ajatuksille auki.

Keksi uutta tekemistä ja suunnittele tulevaa

Etsi uusia mahdollisuuksia joko työhön tai vapaa-aikaasi liittyen. Kiireisenä pysyminen tai uusien haasteiden vastaanottaminen koton tai työssä voi helpottaa menetyksentunnetta, jonka lapsen lähtö voi saada aikaan.

– Mitä suurempi muutos, sitä suurempi stressi. Liiat muutokset liian nopeasti voivat tuoda mukanaan huomattavasti stressiä. Mikset helpottaisi matkaasi uuteen elämänvaiheeseen? Vaikka idea kuulostaisikin houkuttelevalta, varo tekemästä liikaa muutoksia turhan pian, Kurimbokus sanoo.

No tätähän juuri suunnittelen, ollessani nyt lopen kyllästynyt merkityksettomään elämääni. Haluaisin muuttaa juuri nyt Lahteen. Huomenna se voi olla Oulu. Kun on juureton, voi vain sulkea silmät, tökätä sormen kartalle ja muuttaa minne se osoittaa. Ihanaa!

Keskity parisuhteeseesi

Vanhemmat voivat tuntea etteivät osaa enää keskittyä, kun elämä ei enää pyöri lasten ympärillä.

– Äkkiä lapset ovat lähteneet kotoa ja olette jääneet kahden kesken. Ellette ole tottuneet viettämään aikaa yhdessä, voitte tuntea toisenne vieraiksi, Kurimbokus sanoo. Älä korvaa lapsen jättämää aukkoa työllä. Varo ettet yksinkertaisesti ”korvaa” lastasi toisella vaativalla elämän osa-alueella: työllä, lemmikeillä – jopa työ saattaa alkaa hallita elämääsi.– Jotkut pariskunnat löytävät itsensä korvaamasta lapsiensa puuttumista tekemällä ylitöitä ja pitkiä päiviä, sanoo Kurimbokus.

Osaamme varmasti keskittyä ja nauttia ajasta yhdessä, että ajasta yhdessä erikseen. Molemmilla on omat jutut ja omaamme sen verran introverttiyttä, että arjessa pitää saada omaa tilaa hengittää. Lemmikeillä en korvaa lapsia, vaan tyhjää syliä. Ja mieheni varmasti oikein odottaa, että hän saa taas olla ainoani.. tai no jaetulla sijalla neljän karvalapsen kanssa. Voi rakasta raukkaa.

Alastomuuden häpeä

Työntekijä tulee pomonsa luokse ja kysyy:
Miten sinusta tuli noin menestyvä?
-Siitä on kiittäminen hyvin tehtyjä valintoja.

Työntekijä ei ole tyytyväinen ja jatkaa:
Miten sinä osasit tehdä hyviä valintoja?
-Siitä on kiittäminen kokemusta.

Työntekijä miettii, ja kysyy:
Miten sinä onnistuit hankkimaan tuon kokemuksen?
-Huonojen valintojen kautta.

Jos en tee vääriä valintoja, on myös hyvin vaikea tehdä oikeita valintoja. Virheistä oppii, miten maailma toimii. Kyllä! -Huutaa työminäni, ja siviiliminäni katsoo hiljaa alaspäin.

Pienestä pitäen ihminen oppii erilaisia asioita maailmasta yrityksen ja erehdyksen kautta. Söin lapsena liikaa pullataikinaa ja maistoin kerran tippaleipää. En ole sen jälkeen edes maistanut kumpaakaan. Lapsena olin viisas ja opin?

Kun teen asioita, joista en ole täysin varma (olen mukavuusalueen ulkopuolella), opin samalla jotain itsestäni. Kyllä, ja valitsen luonnostaan päivittäin jonkin asian mukavuusalueeni ulkopuolelta, ihan uteliaisuudestani tai sen hetkisestä halusta/impulsiivisuudesta. Ja kun olen saavuttanut unelmani, tajuan, etten halunnutkaan sitä. Ja tämä harmittaa yli äyräiden. Tai no, ainakin nämä 38 vuotta.

Mokaaminen ei ole maailmanloppu. Kun ihminen ymmärtää tehneensä virheen, hän voi kehittyä ihmisenä. Oli kyse sitten ihmissuhteesta, työtehtävästä tai ruoanlaitosta, omia vääriä valintojaan analysoimalla jokainen voi kehittyä ja käyttäytyä tulevaisuudessa toisin. Tällaiset virheet auttavat tuntemaan itsensä paremmin. Ja mikä olisi tärkeämpää elämässään, kuin tuntea itse itsensä.

Yksi tärkeimmistä asioista, jonka epäonnistumisesta voi oppia, on anteeksianto. Ymmärrän, että kaikki tekevät joskus virheitä. Valintojaan voi katua, mutta itselleen on osattava antaa anteeksi, jotta elämä voi taas jatkua. Tätä en osaa, eli voin sanoa ymmärtäväni, mutta en ole sisäistänyt, -koska en osaa antaa itselleni anteeksi. Kun tiedän täsmälleen, mitä haluan, epäonnistumiset eivät pysäytä minua. Halu on häpeää suurempi.

Minä olen itseni pahin arvostelija. Kun teen virheen, sen anteeksi antamiseen itselleni menee vuosia. Epäonnistumiset ovat luonnollisesti osa elämää. Vaikka virheiden tekeminen ei ole ikinä kivaa ja mokaamisesta seuraa kamala morkkis, maailma jatkaa silti kulkuaan. En sano että epäonnistuminen on maailmanloppu, mutta en myöskään usko että asioilla on tapana loppujen lopuksi järjestyä, vaikka näinhän ne tekee AINA. Tavalla tai toisella.

Minkä ihmeen takia ihmisen aivot toimivat tällä tavalla? Ehkä siitä syystä, että yhteiskunta on opettanut meille jo pienestä pitäen, että virheillä on hintansa, ja meidän odotetaan aina tekevän hyviä valintoja. Sättiminen virheestä uudelleen ja uudelleen ei hyödytä mitenkään, teen sitä silti. Mutta, syyllisyyden tunne on suuri haava ja sitä osaan mielestäni myös vahvalla luonteellani suojella. Manipuloivat ihmiset eivät voi käyttää herkkyyttäni ohjatakseen minua.

Minun ei kuitenkaan tarvitsisi mielestäni tuntea syyllisyyttä mistään. Kaikki mitä olen tehnyt, tein siinä hetkessä sen takia että tunsin siten silloin, tai halusin tehdä niin, tai niin vain tapahtui. Esimerkkinä kadun jokaista muuttoa (7), vaikka niille on ollut silloin hyvä syy. Kadun jokaista valintaa kodiksi, kaikki eivät ole olleetkaan mieleisiä. No enhän ole voinut tietää onko se kiva koti, ennen kuin asun siinä. Tai virheostoksia; housut jotka eivät pysykään jalassa. Ymmärrän, turhaa katua kun en ole voinut tietää ennen, mutta kadun silti. Kadun että tein lapset, koska olen huono äiti, mutta halusin silloin niin kovin. Kadun mm. myös että muutin maalle miehen perässä, todetakseni että tulen hulluksi maalla. Kadun että valitsin puolisokseni 22 vuotta minua jaksaneen upean miehen, koska hänessä on pari piirrettä joista en pidä. Kadun melkein kaikkia huonekalu- ja sisustusvalintojani. Kadun että ajoin ajokortin 18-vuotiaana, jonka äitini maksoi, mutta en ole sen koommin ajanut autoa, koska en uskalla. Pelkään aivan valtavasti muuta liikennettä ja että satutan autoa tai rikon sen. Lista olisi loputon. Mutta nyt tuntui hyvälle olla tämän aikaa alasti.

Vastuullisuuden johdosta opin tekemistäni virheistä, mutta syyllisyyden takia olen jumissa. Sen tuloksena tunnen oloni kauheaksi vuosien ajan jostakin sellaisesta, mistä minun olisi pitänyt päästä jo yli.

Miten opin, että arpeni eivät määrittele minua. Nehän ennemminkin näyttävät minulle tavan toimia ja käyttäytyä. Itseasiassa tiedän hyvinkin tähän syyllisyyden taakkaan johtaneen syyn. Kyllä, mennään lapsuuteen ja katsotaan äitiin. Kuulen edelleen kaikista tekemistäni virheistä ja mahdollisista tulevistani virheistä. Siinä yksi syy, jonka takia en jaksa olla hänen kanssa tekemisissä. Vaikka äiti onkin. Ja tuntuu ihanalle sanoa se tässä ja nyt ääneen. Olla alasti.

Periaatteessa tiedän, että virheet voi korjata, mutta entä ne virheet, joista ei tunnu olevan ollenkaan paluuta? Ratkaisu lienee yksinkertainen, -niistä tulisi vain oppia kuten lapsena. Siis oppia virheistä, kääntää ne positiiviseksi kokemukseksi ja jatkaa matkaa.

Tiedän, että on monia ihmisiä, jotka eivät pysty olemaan onnellisia, sillä he ovat kiinnittäneet itsensä menneisyyteen. Menneet on menneitä, mutta on kuitenkin tärkeää miettiä silloin tällöin menneisyyttä, oppiakseen siitä, jotta voisi nähdä sen mitä itselle on tapahtunut, ja mitä siitä on oppinut. Minun tulisi kuitenkin päästää irti kaikesta sellaisesta, joka minut kiinnittää menneisyyteen. APUA mikä työ!

Ostolakko ja elämän konMaritusta

Nyt on 6. päivä ostolakossa, tai virallisesti viides. Kauppoja olen vältellyt, koska pelkään että unohdan olevani ostolakossa. Mielitekoja ei hirveästi ole ollut, ainakaan sellaisia etteikö niitä voittaisi samantien. Ostoksiin en ole sortunut, mutta yritykselleni jouduin eilen tilaamaan uuden tulostimen, koska entinen ei herännyt henkiin. Tämä ei ole henkilökohtainen ostos, ja on pakollinen muutoinkin. Mutta henkilökohtainen verkkopankki lauloi kyllä eilen 38e verran, kun varasin toukokuulle kirpparipöydän kuudeksi päiväksi, joka piti maksaa heti.

Palkkasin tähän työhön kaksi työntekijää. Itse olen niin laiska, etten jaksa hinnoittelun jälkeen enää muuta vaivaa tähän nähdä. Pöytä täytyy kuitenkin päivittäin siivoja ja täyttää. Kaksi nuorinta lastani sai pestit ja saavat jakaa voiton puoliksi.

Olen pitänyt kirppistä viimeksi 2015. Tässä välissä olen lahjoittanut, kierrättänyt ja roskattanut ylimääräiset. Minulle ei ole koskaan ollut kovin vaikeaa luopua tavaroista. Oikeastaan jopa ahdistaa ajatus siitä, että kaapit on sullottu pullolleen kaikennäköistä törkyä mitä ei varmasti tarvitse, mutta ei raaski heittää poiskaan. Vielä enemmän ahdistaa se, että pitäisi löytää kaikille asioille oma paikka. Nyt on yksi kassi täällä, toinen tuolla ja kolmas jossain. Ja joka kaapissa jotain, jota ei edes muista omistavansa!

..Tai no, loppujen lopuksi lainaahan kaikki on vaan. Mitään täältä ei mukaansa saa. Ja säälittää oma äitikin, jonka pieni asunto on lattiasta kattoon tavaraa täynnä, koska hän säästää niitä minulle. Ja minulle äiti ei ole muisto niissä tavaroissa. Ne tavarat eivät muuta kotiini. Mutta sanopa tämä hänelle. Missä vaiheessa elämäänsä ihminen alkaa elää kuolemansa jälkeistä elämää ja miksi? Miksi hän ei vaan voi realisoida kaikkea sitä tavaramäärää ja nauttia eläkevuosistaan ja vapaasta elämästään? En minä tarvitse häneltä yhtään mitään! En usko että kukaan muukaan tarvitsisi kuin kauniit muistot. Vihaan ahneutta. Halu on ihan hyvä elämänkumppani, mutta ahneus ei.

Jäin muistelemaan kaikkia kuulemiani  ja muistamiani tarinoita perinnönjaoista ja avioeroon liittyvistä osituksista. Alkaa ihan oksettaa, kuinka ihminen voi muuttua niin typeräksi ja kuvottavaksi aivan välittömästi läheisen lähdettyä! Muutos näkyy persoonallisuudessa, puheen rytmityksessä ja elekielessä. Se ei ole edes esitettyä, vaan aitoa. Kuten myös täysin kärrynpyörää pyörähtävät elämänarvot ja ajatusmaailma. Kauniista rumaksi. Miten suojelen itseäni tällaiselta?

Ihminen muistaa jopa sairasvuoteellaan oikeutensa, mutta miten on velvollisuuksien..?

Blogihistoriani

En ole koskaan pitänyt päiväkirjaa. Lapsena kyllä kerran kokeakseni ettei se ole minun  juttu. Ensinnäkin hirveä piilottelu ettei kukaan löydä sitä, ja toiseksi hirveä pelko siitä että joku lukee sitä.

Vuonna 2003 syntyi toinen lapseni ja sen jälkeen ehkä noin vuonna 2004 aloitin käsityöblogin, koska muuta somekanavaa ei ollut tämän harrastuksen jakamiseen, ja ilmaisia ohjeita löytyi blogeista joista piti tietysti kiittää. Kiitos onnistui vain blogin omistavalta ja joskus harvoin anonyymiltä.

Vuonna 2005 silloiseen blogiini tuli käsityösisällön lisäksi lifestyleä, kun lapsettomuushoidot alkoivat. Tarkkaa tilastoa en  enää muista, mutta seuraajia blogillani oli parhaimmillaan 10000-20000. Lopetin silloisen blogauksen kuin seinään, koska sen hetkinen elämäntilanne pyöri oravanpyörää ja oli pakko tehdä elämänmuutos. Olin tulossa hulluksi erityislapsen etujen puolesta taisteluun kuntaa vastaan, lapsettomuushoidoista ja pienellä paikkakunnalla asumisesta, suurkaupungin kasvattina. Muutimme kaupunkiin ja puhdistin pöydän. Elämä oli  silloin ihan hienoa ilman blogaustakin.

Noin vuonna 2012 aloittelin jälleen blogausta, nyt kauneuden parissa. Kolmannen  lapsen jälkeen alkoi taas itsestään huolehtiminen kiinnostaa. Tämä blogi eli 1-2kk ja kuoli pois, koska aikaa ei vaan yksinkertaisesti ollut kuin perusselviytymiseen. Blogaaminen on kuitenkin hyvin tehtynä melko intensiivistä.

2020 helmikuussa asiani ovat niin hyvin, että on oikein mainio hetki aloittaa kolmas blogi ja blogaus, vertaistueksi tämänhetkiseen elämänmyllerrykseen, mielenkriisiin. Oikeastaan kaikki on enemmän kuin hyvin, en ole ehkä koskaan ollut näin onnellinen, mutta en myöskään koskaan ole ollut näin hukassa! Olen onnellinen ja eksynyt pedantti analysoija itsestäriippumattoman elämänkriisin pyörittämänä. Ja tällaisella hetkellä minulle on hyväksi kirjata asioita ylös ja sanoa ne ääneen mutta ilman tuttua kuulijaa. Olen oppinut tämän 11 päivän blogaamisen ajan todella paljon itsestäni, ja selättänyt pahimman itseinhon piikin. Minä en pidä blogia muille, vaan ensisijaisesti  itsekkäästi itselleni. Mutta on valtava ilo, että suoltamani sisältö kiinnostaa muitakin, antaa mahdollisesti jopa vertaistukea ja tottakai, jos haluat löytää "blogiperheesi", niin täytyy aktiivisesti olla vastavuoroinen. Blogini tulevaisuutta katsellen, epäilen että jää perheenjäseksi pidemmäksi aikaa. En ole missään muodossa julkisuudenkipeä, tai halua kantaa blogimenestyjän viittaa, mutta olen aina ollut tarinankertoja ja sisällöntuottaja. Idearikas unelmoija ja niitä hillittömiä ideoita on kiva jakaa ja kirjata ylös, koska en voi niitä omassa elämässä hyödyntää. Ja nyt on pakko saada "omaa aikaa" omasta elämästä.

Tähän väliin se kultainen kiitos kaikille teille, jotka olette minua auttaneet tässä kriisissä moottorini sakatessa. Olen oikeasti kovasti kiitollinen ja apu on ollut suuri. Kiitos <3

p.s. Olen myös saanut tunaroituakin jotain, nimittäin poistettua tästä blogista kaikki omat kommenttini! Hyvä minä! #kyllääitiosaa

Tilaa minut kestotilauksena blogit.fi blogilistalta

Tilaa minut kestotilauksena blogit.fi blogilistalla, kiitos!

Persoonallisuustesti

Teinpä aamutuimaan aamuaivoilla liikoja analysoimatta persoonallisuustestin. Jopas vain oli mielenkiintoinen.

Päälliköt ovat luontaisia johtajia. Tämän persoonallisuustyypin ihmisillä on viehätysvoimaa ja itseluottamusta, ja heistä huokuu vaikutusvalta tavalla, joka saa massat yhteisen päämäärän taakse. Mutta toisin kuin herkempi vastapuoli "protagonistit", päällikköjä luonnehtii usein armoton järkiperäisyys, ja motivaationsa, määrätietoisuutensa ja terävyytensä ansiosta he saavuttavat minkä tahansa itselleen asettamansa päämäärän. Ehkä on hyväkin, että heitä on vain 3 prosenttia väestöstä, muuten he hallitsisivat epävarmempia ja herkempiä persoonallisuustyyppejä, joita lähestulkoon koko muu maailma edustaa. Päälliköille kuuluu kuitenkin kiitos monista liiketoimista ja instituutioista, jotka ovat meille jokapäiväinen itsestäänselvyys.

Onni piilee saavuttamisen ilossa

Yhtä asiaa päälliköt rakastavat yli kaiken – hyvää haastetta, suurta tai pientä, ja he uskovat vakaasti, että panostamalla tarpeeksi aikaa ja resursseja, mikä tahansa tavoite on saavutettavissa. Tämä ominaisuus tekee päälliköistä loistavia yrittäjiä. Heidän kykynsä ajatella strategisesti ja säilyttää pitkäntähtäimen tavoite silmiensä edessä edetessään suunnitelmissaan vaihe vaiheelta määrätietoisesti ja tarkasti tekee heistä vahvoja yritysjohtajia. Tämä määrätietoisuus on usein itseään toteuttava ennustus, sillä päälliköt puskevat kohti tavoitteitaan puhtaalla tahdonvoimalla, siinä missä toiset jo luovuttaisivat ja jatkaisivat muiden asioiden parissa. Sosiaalisten taitojensa ansiosta päälliköt saavat myös toiset mukaansa ja saavuttavat siten uskomattomia tuloksia.

Neuvotteluissa, niin ammatillisissa kuin yksityisissä, päälliköt ovat dominoivia, periksiantamattomia ja anteeksiantamattomia. Tämä ei tarkoita, että he olisivat kylmäsydämisiä tai säälimättömiä, vaan kertoo pikemminkin siitä, että päälliköt aidosti nauttivat haasteista, älyllisestä taistosta ja väittelystä, ja vaikka toinen osapuoli ei pystyisi vastaamaan tähän, päällikkö voi silti julistautua voittajaksi.
Sen sijaan päällikkö saattaa ajatella “Ei haittaa, vaikka pitäisit minua tunteettomana p*****a , niin kauan kuin pidät minua tehokkaana sellaisena”.

Päälliköt kunnioittavat ennen kaikkea yksilöitä, jotka kykenevät älykkyydessään samalle tasolle heidän kanssaan ja toimivat yhtä tarkasti ja laadukkaasti kuin he itse. Päälliköillä on erityinen taito tunnistaa muiden kykyjä, mistä on hyötyä heidän tiiminrakennustaidoissaan (sillä yksikään ihminen, olipa hän miten loistava tahansa, ei voi suoriutua kaikesta yksinään), ja samalla se estää heitä olemasta liian ylimielisiä ja koppavia. Päälliköillä on kuitenkin myös erityinen kyky huomautella muiden virheistä hyytävällä tunteettomuudella, joka todella aiheuttaa ongelmia.

Ihmissuhdetaitojen jalostaminen

Taitava tunneilmaisu ei ole minkään analyytikkotyyppien vahva persoonallisuuden piirre, mutta sosiaalisen luonteensa vuoksi päälliköiden tunnekylmyys tulee helposti yleisesti ja laajasti esiin. Erityisesti työympäristössä päälliköt haluavat yksinkertaisesti murskata sellaisten henkilöiden herkkyyden, joita he pitävät tehottomina, epäpätevinä tai laiskoina. Päälliköille tunteiden näyttäminen on heikkouden osoitus, mikä on asenne, jolla päälliköiden on helppo saada vihamiehiä. Päälliköiden on muistettava, että he tarvitsevat toimivan tiimin paitsi saavuttaakseen tavoitteensa, myös saadakseen hyväksyntää ja palautetta, jota päälliköt, mielenkiintoista kyllä, erittäin paljon tarvitsevat.

Päälliköt ovat todellisia tehopakkauksia ja viljelevät itsestään usein elämää suurempaa kuvaa – mitä he usein ovatkin. Päälliköiden on kuitenkin muistettava, että heidän vaikutusvaltansa ei ole yksinomaan heidän omien tekojensa ansiota, vaan myös heitä tukevan tiimin aikaansaannosta. Tämän vuoksi on tärkeää tunnustaa tukiverkoston panokset, kyvyt ja tarpeet, erityisesti emotionaaliselta näkökannalta. Vaikka päälliköiden pitäisi sopeutua “teeskentele osaavasi, kunnes osaat sen” -mentaliteettiin, päälliköt voivat saavuttaa syvällisiä, tyydyttäviä suhteita ja ansaittuja voittoja, kunhan he yhdistävät vahvuuksiinsa emotionaalisesti terveen lähestymistavan.

Tee oma testi!

Melkein repsahdus ostolakkoon

Eilen illalla meinasin repsahtaa ostolakossani, hakemalla tänään tarjouslehdessä mainostetun hiiliteräspannun. Ostopäätös oli siis tehty. Sitten muistin ostolakon ja pyysin miestäni hakemaan sen. ..Kunnes peruin senkin, koska tuo pannu olisi joutunut punaiselle ostolakko-listalleni. Koko eilisen illan pysyttelin verkkokaupoista kaukana, vaikka pariin kertaan ehdinkin jo avata etuoven.

Tänä aamuna etsin ostettavaksi kynsilakkaa, siis vertailin netissä että kävisin tänään kaupasta. Ostolakossa oleminen on vaikeaa jo heti toisena päivänä!

Sitten voidaankin kaivella aurauskepillä hampaanvälejä. Nolouden huipentuma! Postin mobiilisovelluksen mukaan minulle on tulossa 11 pakettia. Tässä vaiheessa peitän käsillä jo kasvoni. Nämä eivät kuulu ostolakkoon, mutta onneksi saapuvat sen aikana. 11 pakettia kuullostaa ihan kamalalle, aikuiselta jopa mielettömälle.

Mutta, en käy kaupoissa shoppailemassa. Kesäisin perheen harrastus on kierrellä ostoskeskuksia, mutta hyvin vähän ostellaan. Viikonloppuisin ruokakaupasta ostan vain ruokaa, apteekista käyn vain sen hetkisen pakollisen avun ja tuo mainitsemani kynsilakka olisi tarttunut ohikulkiessa mukaani Sokokselta (muuta en tällöin ostaisi koska kiire). Verkkokaupoissa kyllä viihdyn, ja onneksi tuollainen pakettimäärä ei kuulu joka kuukauteen, enkä kuitenkaan osta ihan mitä vaan. Kaikelle pitää olla jokin tarkoitus tai olla käytännöllinen. Luopuminen ei ole vaikeaa, sehän on vain materiaa ja jos se ei palvele tarkoituksessaan, niin vaihtoon tai kokonaan pois. Yritän päästä eroon "kokeeksi-ostamisesta". Esimerkkinä, en ole kokeillut hiiliteräspannua ikinä, ja ostaisin sen kokeeksi. En voi tietää onko se minun juttu. Mutta varsinaisesti en tarvitse paistinpannua.

Nyt pohdittuani ostokäyttäytymistani, on se mielestäni ihan ok, mutta onhan tämä mielenkiintoista, sillä jo nyt toisena päivänä päätöksestä on ollut helppo kieltäytyä ostoista, mutta aivojeni kaksi aivosolua käy kyllä hurjaa sotaa perusteluille ostaa tai jättää. Ja TÄMÄ on upea tunne! 

Yhden kuukauden elämänmuutos (ostolakko)

Jos ihmisellä on niin paha olla, että täytyy sitä varten blogikin perustaa (suomalainen luonto narisee), niin aiheeseen pitää puuttua. Koska minun on opittava kelpaamaan itse itselleni, eikä sen kuulu vaatia suuria elämänmuutoksia, niin mennään nyt itserankaisuna edes sieltä mistä aita on korkein. Ylitetään oma mukavuusalue, ja tällä kertaa se on ostolakko, -ainakin maaliskuun ajan kestävä. Yritän kerätä dataa ostoista, mutta myös siitä, mitä kaikkea yritin/olisin halunnut ostaa. Eilinen jäi haasteesta, koska inspiroiduin tästä vasta tänään, mutta lasketaan eilisen ostokset silti mukaan vaikka sitten miinuspisteinä. Loin haasteelle oman sivun, jota päivitän.

Kuva ei liity tekstiin. Käy vittumitäpaskaa.fi

Inspiraation lähteenä minä itse ja vähän myös tämä blogipostaus blogit.fi-listalta ja tämä kolumni. Minä en todellakaan pysty edes ajattelemaan vuoden ostolakkoilua, mutta kuukauden ajan ostolakkoilu on mielenkiintoinen haaste itselle. Ehkä siitä saa jotain uutta, materiatonta. En vaadi haasteelta mitään, se on impulsiivinen idea. Mutta on mielenkiintoista kokeilla, miten onnistuu olla ostamatta vain pakollista ja mitä kaikkia selityksiä ihminen keksii ostoilleen. Yhden ainoan kuukauden ajalta. Huhtikuu on vapun (lempijuhlani), rakentamista. Silloin ostetaan palloa ja serpentiiniä koko rahalla. Kiinan kauppiaatkin ovat sotkeneet lusikkansa soppaan, ja odotan aimo läjää täysin turhia tavaroita maapallon toiselta puolelta, korona-viruksen kotimailta. Mutta niitä ei nyt lasketa ostolakkoon, koska ei ole ostettu maaliskuussa.

KUVA EI LIITY TEKSTIIN, mutta on silti vierailun arvoinen kohde. Tukekaa kotimaista yrittäjää, älkääkä hassahtako kiinalaisiin. Voi tarttua korona.