Sivut

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Siivoa eletty elämäsi kirpputorille (..ja unelmoi)

Varasin kirpputorin.

Aikomus on siivota vanha elämä nurkista pois. Siis tämä, johon juuri nyt olen (taas) kyllästynyt. Tämä on kuin lasten autorata, musta, soikea rata jota pitkin ajaa kaksi autoa tuhatta ja sataa. Kun lentää vauhdissa radalta pois, nostetaan se takaisin, ja taas talla pohjaan samaan suuntaan.


Kyllä minä teen paljon asioita muutoksen eteen, mutta nyt ongelma on itsestä riippumattomissa syissä.

Korona, perkele.

Työt, perkele.

Mies, perkele.

Minä, perkele.

...

Nyt keksin mikä se tällä kertaa onnelliseksi tekevä asia on. Minä haluan laskettelulomalle lappiin reiluksi viikoksi. Suunnittelin sitä jo, mutta peruin ajatuksen jo hotellikyselyihin, koska koronan takia ainakaan Ylläksellä ei ollut peruutusoikeutta. Eli varausmaksua ei palauteta, ja joutuu maksamaan nopeanperujansakonkin, jos joutuu karanteeniin. Hyvin todennäköistä on, ettei lomaa karanteenin takia peruta, vaan mennään lomalle, koska "ei olla kipeitä" ja valtiohan maksaa karanteeniin joutuneelle täyden tuen karenssitta 14 vuorokautta.

Maksan itseni kipeäksi YEL:ä, joten saisin minäkin hyvän karenssikorvauksen, en siis ole katkera. 

Mutta en voi lähteä lomallekaan, kun en halua sieltä koronaa!

Työt tietysti sotkee, enhän voi jättää töitä tekemättä. Olen tottunut tiettyyn elintasoon, ja koska se on turvallinen, pitää siitä mielellään kiinnikin. Kaikki pitää suunnitella työt edellä.

Ehkä alan olla myös kyllästynyt nykyiseen työhöni. Katsoinkin jo (salaa) opiskelupaikkoja, mutta olen yhteiskunnalle tuottamaton opiskelija, koska voisin opiskella vaikka kuinka monta alaa, mutta en halua tehdä niitä töitä!

...

Yksi unelma minulla kyllä töihinkin liittyen on.

Tai no kaksi.


Toinen on leirintäalueyrittäjä ja siihen en kuitenkaan todennäköisesti lähde, sillä siinä ollaan niin paikkaan sidotussa aviossa työn kanssa, etten nyt halua sitäkään. 

Mutta! Ihana mutta!

Kerron tarinan;


Aloitin yrittäjänä nykyisessä työssäni 9 vuotta sitten.

Minulle tuli asiakkaaksi kaksi tyttöstä ja he kertoivat, että 18-vuotis synttäreiden kunniaksi he lähtevät lappiin sesonkityöntekijöiksi, siis hissitytöiksi. He puhkuivat intoa ja kertoivat kimppa-asumisesta muiden työntekijöiden kanssa. Olivat saaneet päähänpiston sekä työn ihan juuri vast´ikään, ja miettimisaikaa ei ollut ollut paria viikkoa enempää.

Tämä tarina on elänyt mielessäni kaikki nämä 9 vuotta, ja se on juuri sitä, mitä luulen, että olisin itsekin tehnyt, ellen olisi saanut (!) lapsena miestä ja lapsia. Sain itse valita, onneksi.

Olen projektityöntekijä. Tämä tarina elää unelmanani edelleen, en saa sitä pestyä päästäni pois. En näe mitään estettä, ettenkö voisi keski-ikäisenä aikuisena, äitinä ja vaimona, lähteä yksin pohjoiseen puoleksi vuodeksi kausitöihin.

Tai no.

Unelmani ylitse kävelee,

Pelko.

maanantai 22. helmikuuta 2021

Pelko vs. halu

"Liian monet keskittyvät asioihin joita he pelkäävät, eivätkä siihen mitä haluavat."


Kuinka usein olenkaan ehtinyt kulkea pelon perässä, vaikka halu olisi kuljettanut toisaalle.

Ihan liian monta kertaa!

Harmittaa!




Tämä ajatus piinaa ajoittain.

Ihan hassua, koska joka päivä on uusi päivä ja täten uuden alku. Ajattelen että jotenkin olen menettänyt jotain, vaikka voisin joka päivä tehdä sen, minkä koen pelolle menettäneeni.

Enkä kuitenkaan mitään tee.

...

Se, että on tyytymätön elämäänsä, viittaa vahvasti siihen, ettei se pidä sisällään niitä ominaisuuksia, mitä elämältään haluaisi. Ja se taas on täysin eläjästä itsestään kiinni.

Juuri nyt tuntuu sille, että tukehdun elämässäni tuhkaan. Harmaaseen, haisevaan, pölyävään jätteeseen. Voisin kuitenkin olla itse se tuuli, joka puhaltaisi tuhkan pois.


Elämäni esteet.

Korona. Ehkä ensimmäistä kertaa sen takia ketuttaa. Vähän. Mutta sen takia en uskalla elää täysillä.

Työt. Alku vuosi ollut vähemmän töitä, ja olen pelännyt talouden puolesta. Toivoin lisää töitä. Tämä viikko on täysi ja ahdistaa. Toivoisin vähemmän töitä. Sairasta.

Lapset. Ihania. Mutta ajoittain olen vain niin perkeleen kyllästynyt hoitamaan äitini lapsenlapsia.

Parisuhde. Eieieieieiei-mieheni. Ihan hieno mies, mutta olla vähemmän ärsyttävä silloin kun on ärsyttävä.

Mikä parisuhde? 

...

"Kun minä muutun. Kaikki muuttuu."

maanantai 15. helmikuuta 2021

Ystävänpäivä on jokapäivä!

Päivä, joka saa minut jotenkin ahdistuneeksi. Ystävänpäivä. Miksi kaikelle pitää olla oma päivänsä ja eikö ystävänpäivä ole ihan joka päivä?!

Se, kuka haluaa juhlia diabetespäivää, röntgenpäivää, psoriasis- ja änkytyspäivää tai kansainvälistä tilastopäivää, on varmasti kovin onnellinen, että näillekin on oma nimetty päivä. Jos ne ovat tärkeitä aiheita, niin eikö nekin ole jokapäivä-päiviä?! Jos niistä taas ei piittaa, niin mikään edellämainituista ei voi olla vain yksi päivä vuodessa, jolloin niitä joutuisi "juhlimaan". Änkyttäjä uskaltaisi avata vain änkyttäjänpäivänä suunsa, tietäen, että tänään ominaisuudesta tiedotetaan jossain ja kenenkään ei tarvitse hävetä?.. 

En ymmärrä! Kalenteripainajilla on tietysti monipuolisempi työ. Ei kun, tekoäly ja koneethan ne kalenteritkin painaa.

Ystävänpäivään. Ilokseni voin todeta, että nyt tiedän mitä ystävyys on, ja mitä se ei ole. Tästähän olenkin jo kirjoittanut aiemmin

Wikipedian määre ystävyydelle kuuluu seuraavasti:

Ystävyys on kahden ihmisen välinen ihmissuhde, joka on tuttavuutta läheisempi mutta seurustelusuhdetta etäisempi. Ystävyys on vapaaehtoinen ja tasa-arvoinen suhde, jonka osapuolet viettävät usein vapaa-aikaansa yhdessä ja keskustelevat henkilökohtaisista asioistaan.

 

Tämän määreen mukaan minulla on ystäviä. Mutta ongelma olen minä ja minun tapani ajatella. Minun itseni takia minulla ei ole ystäviä. Ja selitys tälle on hyvin yksinkertainen. Minä en koe saavani ystävyyssuhteissa tasa-arvoa. Vika ei siis ole ystävässä, vaan minussa. Tapani rakastaa ja huolehtia ja jakaa on niin ylitsepursuava, ettei siihen kaikki pysty. Siksi siis koen, ettei minulla ole ystäviä, koska en koe saavani koskaan keneltäkään yhtä antaumuksellista yhdessäoloa. Tai satsausta siihen ystävyyteen. Tiedän, että olen hurjan tykätty, suosittu ja hehkutettu persoona, mutta minun kehuminen, ihannointi tai seuraan hakeutuminen ei ole sama asia kuin se mitä odotan ystävyydeltä.

Nyt liki vuoden tätä aihetta pureskelleena, olen kuitenkin asian kanssa sinut ja onnellinen, että ainakin minun omatuntoni on puhdas ystävinä pitämien ihmisten osalta, me kaikki kun kuitenkin olemme yksilöitä, emmekä taivu samaan joustoon fyysisesti ja/tai psyykkisesti.

Ja sitten Te, Arvon Ystäväni blogistaniasta. Ette mahda ymmärtääkään kuinka perheen tavoin rakkaita (etä)läheisiä voittekaan jollekin olla. Ihminen, jota ei ole koskaan nähnyt, tai edes ääntä kuullut, voi olla jollekin tärkeä ja läheinen. Tähän johtaa samaistuminen. Yhteenkuuluvuuden tunne. Vaatii siis sen, että ajatuksia on pitänyt tulkita pidemmän aikaa, ajatuksella. Ja olen kovin onnellinen, että minulla on Teidät. 1,5kk blogitauko kiireen vuoksi ja palasin, vain koska oli ikävä. Ikävä Teitä! Joten sydämellinen, pehmeän, lämpöisen ja pitkän halauksen mittainen kiitos. Teiltä en odota mitään muuta, kuin että pysytte sellaisina kuin olette, ja julkaisette omannäköistä materiaalia jatkossakin 💝



maanantai 8. helmikuuta 2021

Voihan fåk!

Ajattelitko jotain sopimattomampaa? Ehei! Tarkoitan tietenkin näitä uusia ruotsalaisia laskettelulasejani.
Sopivat minulle kuin nenä päähän, nimensäkin puolesta. Tämä herttainen, todennäköisesti tarkoituksella väärinkirjoitettu brändinimi fåk, on jotenkin naiivilla tavalla peruspositiiviseen ja ylitsepursuavaan ilooni sopiva. Sumu, eng. fog ja sitten on FÅK. Ruotsiksi sumu dimma tai mist, sieltä brändin juuret eivät (mielestäni) voi lähteä.


Rinteessä on oltu viikottain ja seurattu onnellisena 55-vuotiaan ystävättären oppiessa uusia taitoja; laskettelun ihmettä ja itsetunnon kehitystä. Upeaa! Kyllä laskettelu on monipuolinen laji! Tämä rakas 156 senttinen hukkapätkäni kasvaa kohta kaksimetriseksi jässikäksi! Jostain syystä nautin, kun hänen rinneinnostustaan ihmetellään ystäväpiirissä, että miksi tuon ikäinen rinteeseen.. Laskettelu ei ole rasistinen laji. Mäkeen vaan!


Kovasti olemme suunnitelleet lomaviikkoa suksien kera lappiinkin, mutta jätetään se ensi talveen, koronan takia. En halua mennä sairastuttamaan itseäni, tai läheisiäni sinne. Meillä riittää kuitenkin omasta takaa tänä vuonna lunta ja rinteitä. Harjoittelemme laskettelun kotinurkilla niin hyvin, että voimme lähteä ensi vuonna laskemaan Ylläksen Ylipitkän, Suomen pisimmän rinteen. 3000m. Siis 3km! Se on punainen rinne, melko vaativa siis jo. Aloitelijan on syytä pysytellä alkuun vihreissä, keltaisissa ja sinisissä rinteissä. Kulkevat tässä järjetyksessä taitotasossakin.


Mieheni on käyttänyt 11-vuotiasta nuorimmaista harkkarinteessä. Lapsellekin ostin heti alkuunsa omat välineet, tulee edullisemmaksi. Mies olisi eilen lainannut minun välineitä, muttei uskaltanutkaan ettei ne mene hänellä rikki. Niinpä tilasin hänelle omat, ja nyt toivomme, että pääsemme kolmestaan torstaina mäkeen, jokainen omilla välineillään. Eikä haittaa vaikka sataisi jääpuikkoja, fåk it!