Niin kovin ylpeä itsestäni

MINÄ OLEN AUTOKOULUSSA!

Ja tämän lisäksi, MINÄ OLEN YLPEÄ ITSESTÄNI!

Edellisessä postauksessani kerroinkin jo suurimmasta mahdollista pelostani, jota en ole saanut selätettyä 20 vuoteen, autolla ajaminen ja tarkemmin; liikenteessä. Olen myös kirjoittanut jo aiemmin siitä, etten ole (tai osaa olla?) ylpeä itsestäni. No nyt olen molempia! Olen niin paljon molempia, että oikein pakahdun.

Jos teen aina samoin, kuten olen ennenkin tehnyt, on turha odottaa muutosta. Itseasiassa tartun kyllä helposti kahvaan ja se on menoa sitten, mutta tuo autoilu on kyllä elämääni suurempi mörkö ja pelko, jota päin en ole edes katsonut.

Olo on niin tyhjä, ettei oikein ole nyt sanoja, mutta autokoulun "normaalin" 10 ajotunnin sijaan minulla on 20 ajotuntia ja teoriat päälle. Inssiä ei luonnollisesti tarvitse ajaa uudelleen, kun B-kortti on jo.

Toiset näkevät rikkaruohon, ja toiset taas näkevät toiveen.

40-vuotis haaste, itseltä itselle

Vuonna 2021 täytän 40. Se on upea ikä. En ole varhaislapsuutta laskematta juhlinut koskaan syntymäpäiviäni mitenkään, ts. niitä ei ole juhlittu. Siksi aion juhlia keski-ikäistymistäni, vaikka ei minusta 40 ole vielä keski-ikä.

Olen ajatellut, että olisi ihanan kutsua kaikki juhliini, ei minun takia, vaan siksi, että juhlia järjestetään nykyisin niin vähän ja jos tykkää olla juhlissa, niin olisi mahdollisuus osallistua. Minulle ei ole niin väliä ketä juhlissani on, kunhan se joka siellä on, nauttii.

Tämän takia haluaisin myös järjestää näyttävän sisääntulon, ajamalla Ladalla kutsuvieraiden eteen. Tähän pohjustuksena kerrottakoon, että juuri nyt, tällä hetkellä jo, itken niin vuolaasti, ettei näppäimistöstä kirjaimia erota. En nimittäin pystyisi kenellekään antamaan niin suurta asiaa, kuin autolla ajaminen. Suurimmista suurin se on itselle. Jo nyt pelottaa ajatuskin siitä niin paljon, ettei itkua saa pideltyä. Tätä tunnetta ei varmaan pysty ymmärtämään kukaan muin se, jolla pelko on niin massiivinen, että se rohkeudesta ja reippaudesta huolimatta tallaa jopa elintoiminnot. Lada ei ole se juttu, vaan se, että ajan autoa. Edes hiekkatiellä metrin. Mutta mieluummin Lada kuin Mersu, koska minäkin olen kestävä ja Siperian opettama.

Mitä sitten pelkään ajamisessa? Pahin on muu liikenne. Pelkään jopa rekkakuskeja, vaikka he nimenomaan ovat ammattikuskeja. Toiseksi eniten pelkään aiheuttavani vahinkoa jollekin, edes mielipahaa. Kolmanneksi pelkään tätä tuntematonta, kun en enää luonnollisestikaan osaa ajaa. Mutta B-kortti löytyy 20 vuoden takaa.

Jos tunnet henkilön joka minua voisi ammattinsa puolesta sähköpostitse tai puhelimitse tsempata haasteessa tämän vuoden ajan, niin kysy lupa ja ilmianna hänet, kiitos.

Mitä teen lapsien jälkeen (mitä teen isona?)

Eilen nuori, lapseni ikäinen asiakas (potilas) sattui kysymään kivasti, että mitä teen isona, sitten kun lapset on isoja. No tällehän olen jo tavallaan nauranutkin, että aamukampa näyttää tänään jäljellä olevan vielä 2594 piikkiä. 7 vuotta viimeiseen täysi-ikäiseen ja vuosi enää toiseen kotona asuvaan.

Vastasin että en tiedä, vielä. Ainakaan matkailu tai lomailu ei ole ensimmäisenä listalla, voimmehan lomailla nyt lastenkin kanssa. Ne on aina kulkenut mukana kaikkialla. Varmaan siksi tuntuu kivalle myös ajatus siitä, että voit liikkua missä vain  ilman lapsia!

Koiria meillä enää ehkä ole, mutta kissat on iän puolesta. Ihanimmalle ajatukselle lapsettomuudessa tuntuu se, että huolehdittavana olet vain sinä ja lupaamasi asiat. Ehkä eniten odotan sitä, että saan vihdoin riisuttua tämän velvollisuuden taakan huolehtimisesta harteilta. Jotainhan sitä aina pitää huolehtia kun suorittaja on, mutta että ei ainakaan sitä, että pilaisi toisen elämän.

Äitiä ja anoppia meillä ei ehkä enää ole, mutta tätä en osaa edes ajatella. Kun olen (mme) niin vähän tekemisissä. Tiedän, että tulee harmittamaan se, ettei ole puhunut kaikesta mahdollisesta ja paljon tietoa menee mukana. Mutta se tieto jota eniten janoaisin, on sitä, joka on jo vuosien saatossa hämärtynyt ja muuttunut. Ja sitä johon ei koskaan saa täysin rehellistä vastausta.

Mahtaakohan minuakaan enää olla?! Onneksi ei tarvitse huolehtia minun jälkeistä aikaa!

Emme ehkä asu enää tässä valtavassa talossa, koska emme tarvitse näin paljon tilaa. Olen kasvanut ajatukseen ahtaasta kerrostalokodista ja vilkkaasta paikallisliikenteestä, joten luulen, että olen rakentanut kahden hengen talouden kodin kaksioon, kun kotona ei asu enää lapset. En tarvitse suurta joulua varten kotiini tilaa koko vuodeksi.

Jos teen samaa työtä silloinkin, niin asun täällä edelleen. Mutta voin mielelläni myös muuttaa muualle. Ai, mutta sehän onkin tämän hetkinen halu.

En tainnut osata vastata vieläkään mitä teen isona, lapsien aikuistuttua. Ehkä maalaan edelleen taivaanrantaa.

Minä olen onnellinen

Filosofi Demokritos arvioi onnellisen olevan hän, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.

Platon määritteli onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi. Onnellisuus on Platonilla tavallaan rakkauden jatke. Rakkaus on kaipuuta hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi tämän määritelmän mukaan saavuttaa, mutta onnellisuus on lopulta muoto johon rakkaus voi johtaa.

Aristoteles käsitteli onnellisuutta (kreik. eudaimonia) kirjassaan Nikomakhoksen etiikka. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat itsestään tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen.

Psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet.

Mielestäni mikään näistä ei ole kovin viisas syy olla onnellinen tai tulla onnelliseksi, riippuen kuinka tulkita määritelmät. Ajattelin aamulla bussissa istuessani kesämökkiä ja koin suurta ja koko minut täyttävää onnellisuuden tunnetta. Jos mökki tekee minut onnelliseksi, niin olenko onneton ilman sitä? -En tiedä. Yritin ajatella näin jonkin sortin materialistina menettäväni kaiken maallisen omaisuuden, sen johon voi koskea tai mitä omistaa. Ja sen varaan ei kyllä kannata onnellisuutta perustaa. Minulle jäisi työ, mutta miksi kävisin töissä, kun en saisi siitä itselle mitään korvausta? En kuitenkaan käy töissä vain korvauksen takia, vaan myös siksi, että saan mielihyvää voidessani olla jollekin jotain ja/tai palvella jotakuta.

Menettäisin kodin, joskaan se ei harmittaisi niin kuin se, etten voisi perustaa minnekään uutta kotia. Jos onnellisuus on elämän päämäärä, ja sen saavuttaa hyvillä teoilla, niin en tiedä (vielä) olisinko onnellinen köyhänä, likaisena, laihana ja väsyneenä. Mitä merkitystä siinä kunnossa on olla onnellinen? Tai jos olisin rikas, kylvynraikas, lihava ja virkeä, niin mitä merkitystä silloin siitä olisi olla onnellinen? En usko että nälänhädässä paljon auttaisi hokea itselleen että "se on vaan asennekysymys..".

Köyhä olen ollut ja mistäs minä tiedän, vaikka olisin yhä. Se on ehkä asennekysymys ja asenteeni sanoo nyt, että olen rikas, mieleltäni, kieleltäni ja tililtänikin. Milloin ihminen on rikas jos rahasta puhutaan? Asennekysymys, sanon minä.

Miksi kaikki wanhat ja viisaat on miehiä? Demokritos, Platon, Aristoteles, Freud, Orwell ja Valtaoja.. Taitaa olla niin, että vain miehillä on ollut aikaa miettiä syntyjä syviä, samalla kun naiset ovat tehneet sitä onnellisuutta.

Ostetaan kiireenpysäyttäjä tai rennompi elämä

Naurettavaa. Haha! Olen ollut äitienpäivästä lähtien sellaisessa kiireenkarusellissa, että nyt kun pysähdyn kahvikupilliselle, niin ihan hymyilyttää.

Siis hirveäähän tämä on. Missä on kaikki se nautinto vapaista -jotka vannoin itselleni muistavani, missä on kaikki se OMA aika jolloin ehdin esimerkiksi näin koneelle, entä ne ihanat hetket, kun ehti miettiä päivän outfittiä ja huulipunan väriä ja ladata pesukoneen katsoen mitä sinne tunkee?!

Onko terveen aikuisen ihmisen mahdollista saada henkilökohtainen avustaja? Ei auttamaan näissä kaikissa miljoonissa kiireaskareissani, vaan opettamaan miten pysähdytään! NYT ymmärrän miksi Garmin-älykelloni sanoo joka päivä (!) etten palaudu edellisestä päivästä edes yöllä, jolloin syvää unta kertyy vajaa 1 tunti, terveen muutaman sijaan! Luulin että kello on särki.

Ei mutta bussi lähtee, pitää juosta.