Sivut

lauantai 29. helmikuuta 2020

Minusta tulee isona..

KISSA! Nyt tiedän mikä haluan olla isona! Tuo karvapallo tuossa. Nukun lämpöisessä ja pehmeässä sylissä vailla huolen häivää, ilman ainoaakaan velvollisuutta ja to-do-listaa. Saa myllätä vaatekaapit, saa huutaa RUOKAAA!! ja sitten nirsoilla jos ei tipu hanhenmaksapalleroita. Saa tiputella hiekat varpaista lattioille, saa roikkua olkapäillä, saa sotkea syödessään, saa istua pöydällä, saa juosta kengät jalassa sisällä, saa istua jalat levällään, saa piereksiä vieraiden aikaan, saa tiputella tavaroita lattioille ja kukaan ei koskaan kiellä tai rankaise. Tai ehkä joka kodissa ei saisi näin tehdä, mutta tapahtuu näin silti. Minusta tulee isona kissa. Oikea kunnon kiharakarvainen katti, eikä mikään karvaton mirri. 

perjantai 28. helmikuuta 2020

Mitä haluan elämältä

Mitä enemmän mietin ja nostan esille asioita, joihin EN ole elämässäni tyytyväinen, sitä vähemmän olen tietoinen siitä, mitä elämältäni haluan. Jos siis esitän itselleni kysymyksen, "mitä haluat elämältä?", niin en osaa vastata siihen mitään. Miksi siis olen tyytymätön siihen mitä jo on, kun en tiedä edes mitä haluan? En tiedä, enkä suoraan sanottuna enää edes ymmärrä.
En jaksaisi olla enää se kuka olen. Voisiko joku vaihtaa rooleja kanssani? Enkä tiedä että miten pääsisin tästä yliannoksesta itseäni eroon. Muuttamalla jokaista toimintatapaa ja tekemällä kaiken toisin? Olemalla vähemmän itseni kanssa? Ajattelemalla vähemmän? Miten olen vähemmän itseni kanssa ja miten voin olla ajattelematta vähemmän?! Ehkä voisin hankkia toisen persoonan nykyisen tilalle hetkeksi.

Perinteisten terveyden, maailman- ja mielenrauhan sekä perustarpeiden lisäksi toivoisin saavani elämääni;
  • mieleisen työn ja työtä riittävästi (on jo, mutta kyllästyttää)
  • rauhoittua!!!
  • mielenrauhaa velvollisuudentunnosta ja itseinhosta
  • viisautta (jälkiviisautta on jo)
  • olla "hyvä ihminen" (en tiedä mitä se tarkalleen on)
  • voimaa kieltäytyä olemasta mummo, silloin kuin sitä vaaditaan (ja vasta, kun sen pakollinen aika on)
  • uskallusta tehdä niitä asioita joita pidän merkityksellisinä (kuten nyt extempore muutto toiseen kaupunkiin ja pöydän tyhjennys olisi ihana)
  • matkustella (suomikin riittäisi, aurinkoon ja lämpöön ei niin väliä)
  • oppia paremmaksi ruoanlaittajaksi (voisi jo opetella, mutta halu ei vastanne tarvetta)
  • hieman hälläväliä-asennetta

torstai 27. helmikuuta 2020

Mitä on oma aika? Sitkun.

Onko se oma aika vai oma-aika? Miten määritellään oma aika? Minulla on NYT omaa aikaa, kun istun yksin kissa sylissä tietokoneella ja teen omaa juttua. Ja onhan minulla omaa aikaa koko oma elämäni. Riippuu vain, että mitä teen tällä kaikella omalla ajallani. Jos teen asioita joita joudun tekemään, niin sitä ei lasketa omaksi ajaksi (velvollisuudet), ja kun teen asioita joita saan tehdä, lasketaan omaksi ajaksi? Elämä on matka, nauti siitä. Tätä en ole suorittajana sisäistänyt. Suoritan valtavan määrän kehittämiäni ja saamiani velvollisuuksia, ja odotan sitkun-elämää. Tämänhetkinen sitkun-elämäni on 2 vuoden päästä, kun keskimmäinen ja vielä kotona asuva lapsi täyttää 18v.  Tai 8 vuoden päästä, kun nuorin lapseni on 18v.

Mitä sitkun tapahtuu?! -No minä tietenkin pakotan mieheni mukaani ulkomaille matkailuautolla (Grenna/Ruotsi). Hän ei ole varmasti tällä menolla tehnyt sitä vielä kertaakaan (siis käynyt ulkomailla). Lapset ja eläimet saa jäädä kotiin. En halua yhtään huollettavaa mukaan, jo minussa riittää itsellenikin tehtävää. Siinäkö se oli? Juu, kyllä! Ehkä tämä on kuitenkin sitkun-unelma. Sitkun-elämää tällä hetkellä on se, että alan harrastaa ja nähdä ystäviä sitkun lapset on isompia, enkä koe enää velvollisuudeksi istua kotona (kun en ole töissä). Eli 8 vuoden päästä.


Työnarkomaani (syy miksi blogaan)

Ei mittään (Työttömän Arkiviisu) - Hector

Maanantai: ei mittään
Tiistai: ei mittään
Keskiviikko, torstai: ei mittään
Perjantai: ei mittään
Lauantai: ei mittään
Sunnuntai: ei siitäkään mittään

Tammikuu: ei mittään
Helmikuu: ei mittään
Maalis-, huhti-, toukokuu: ei mittään
Kesä-, heinä-, elo-, syys- ja lokakuu: ei mittään
Marraskuu ja joulukuu: ei mittään

Eduskunta: ei mittään
Hallitus: ei mittään
Kunnanvaltuustot: ei mittään
Kaksisataa kertaa nolla ei oo mittään
Kun kukaan eikä mikään tee mittään

Kokoomus: ei mittään
Demarit: ei mittään
Kristilliset, kepu: ei mittään
Ruottalaiset, kommarit, ei liberaalit mittään
Perustuslailliset: ei mittään

Uuesaa: ei mittään
Eurooppa: ei mittään
Neuvostoliitto: ei mittään
Afrikka ja Kiina ja mitä niitä onkaan
Ja Suomi siinä sivussa: ei mittään

Kun minä olen työtön ja sinä olet työtön
Mut mehän ei ollakaan mittään
Länteen taikka ittään, me ei olla mittään
Kun kukaan ei tee millekään mittään

Viina ei oo mittään
Pillerit: ei mittään
Partakoneen terä: ei mittään
Raamattu: ei mittään
Pääoma: ei mittään
Ja Disney: ei siitäkään mittään

Tulukeepas meille, me leivomme teille
Leivän joka ei ole mittään
Toivoa vain soppii, että köyhä oppii
Että armonpalat ei ole mittään


Tämä hiano laulu löytyy vuonna 1978 Hectorin julkaissulta albumilta Kadonneet lapset. En tiedä miten liittyy nyt juuri asiaan, mutta liittyy nyt ainakin niin, että kopioitu ja liitetty on (copy&paste).

Työtön en kyllä ole, vaan päinvastoin. Mutta niin valtavan kyllästynyt siihenkin, sekä nykyiseen työhöni, ammattiini, työmäärään ja koko yrittämiseen. Omasta halusta toki työtä teen niin kuin teen, minähän sen kalenterini täytän, mutta en saa kierrettä loppumaan, tai en vain lopeta kierrettä, en tiedä. Yksi syyllinen on valtava auttamisen halu ja liika kiltteys. Raha ei ole osatekijä, en ajatellut sitä palkollisena enkä nyt yrittäjänä.

Yritin katkaista työkierrettä aloittamalla kielten opiskelun kansalaisopistolla, ja kohta 2 vuotta italiaa opiskelleena voin vain todeta että molto bene. Taas yksi asia mitä en valinnoissani ymmärrä. Miksi opiskella kieltä jota ei tarvitse, eikä tule tarvitsemaan, sillä perusteella että ei ulkomaanmatkaile enkä omista italialaista poikaystävää! Ehkä siksi, että en ole töissä. Kotona asuu vielä 2 lasta, 2 koiraa, 2 kissaa ja mies ja voisi siellä kotonakin olla, silloin kun ei ole töissä. Entä oma aika? No siinä sitä on 1,5h:ssa kerran viikossa omaa aikaa. Ihan ite oon valinnut! Ja kaikki perustarpeetkin saan tyydytettyä itsekseni, kuten syöminen, meikkaus, wc.. Kun lapset oli pieniä, niin muistaakseni asiat eivät olleet näin. Joten kai tämäkin lasketaan omaksi ajaksi.

Minkä ammatin edustaja tai työntekijä olisin? -En tiedä! Mikään ei kiinnosta eikä tunnu omalle, mutta ahkeraakin ahkerampi olen, riippumatta siitä mitä teen. ...Tai mistä minä tiedän, kun en ole ollut kukaan muu koskaan enkä juuri vertaile itseäni muihin.

Itse diagnosoin ongelmakseni yliannostuksen. AN OVERDOSE OF (fucking) EVERYTHING.

Lisään kuitenkin HUOMAUTUKSENA, etten ole masentunut, työuupunut, ahdistunut tai harhainen. Olen vain lopen kyllästynyt kaikkeen, koska olen liian ahkera, liian kiltti, liian vastuuntuntoinen ja liian hoivaviettinen. Tehnyt liikaa kaikkea ja koska ei ole mitään hyötyä siitä läheisille kertoa, se ei muuta asioita. Siksi(kin) puran itseäni sanoiksi blogiin, että voin joskus palata lukemaan ja vertaamaan eroa. Kuten jo aiemminkin totesin, kolmatta kriisiä EI tule.

Tämän päivän horoskooppi (johon uskon kuin peruskallioon), kertoo lyhykäisyydessään kaiken tämän saman, mistä itse olen kirjoittanut jo eepoksen näinä neljänä blogaamanani päivänä.
Vaaka
Ellei elämäsi vastaa todellista arvomaailmaasi niin tänään se ottaa sen verran pattiin, että annat asianosaisten kuulla kunniansa. Laita jo aamulla riittävästi jäitä hattuun, sillä vain sinulla itselläsi on avain elämäsi muuttamiseen.

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Soutaa, huopaa, vedetään taas nuottaa

Viimeistään siinä vaiheessa tässä vaiheessa avomerta soutaessa on hyvä miettiä miksi teki lapsia 19, 21 ja 28 vuotiaana. Olisin hirviö, jos en miettisi sitä silloinkaan nytkään. Viisaat ovat varmasti ajatelleet asiaa jo ENNEN lapsia, mutta minä olenkin vain jälkiviisas, ja kuuntelin silloin vain hormoneja. Lapset on ihan kivoja (!), mutta olen niihinkin kyllästynyt, omiin ja muiden. Tai sitten kuuntelen taas vaan hormoneja, jotka valuu öisin hien mukana pois. Pahinta on, että tätä vastuuta kestää vielä 8 piiiiittkäää vuotta. Tai oikeastaan 7 vuotta, 5 kuukautta ja 29 päivää. Tekee pelkkinä päivinä 2736.

Näin äkkiseltään huomaan, että olen tainnut saada haluamani lapset melko nuorena. En tiedä johtuuko siitä, että tuntuu siltä kuin elämä olisi ajanut yli, tai hurauttanut ohi. Viisaammat (ainakin äitini) toki taas huomauttaisi, että elämä on matka, nauti siitä. Mutta minä olen edelleenkin vain jälkiviisas, ja totean etten ehtinyt. Oli kiire, mutten muista enää mihin ja miksi.
Entä jos lapsia ei olisi? -En olisi minäkään tässä. Mahdotonta arvailla millainen elämäni olisi ilman lapsia, mutta niiden kanssa se on kyllä mahdotonta. Minä en ole Muumimamma. Paitsi ulkoisesti. Entä 22 vuotta kestänyt parisuhde? Toisiamme on sitkeästi kärsitty. En tiedä onko sekään oikea valinta, mutta en tiedä sitäkään paranisiko vaihtamalla. Omaa markkina-arvoa ei tässä tapauksessa tarvitse miettiä.. Tai ehkä ihan vielä. Tai koska se ei kiinnosta. Vielä.

I'll take a nice cup of tea. Ihan vaan lohdutukseksi, sillä en kertakaikkiaan ymmärrä, että millä lihaksilla olen saanut ensimmäisen poikaystäväni kulkemaan vierelläni elämäni viimeiset 22 vuotta! Ehkä vain kohtulihaksella..? Piti googlettaa onko emätin lihas, ja onhan se! Mutta vahvempi veikkaus kuitenkin kohtulihakselle meidän tapauksessa.

tiistai 25. helmikuuta 2020

Ainoa Elämäni


Vuonna 2019 elämäni sai jonkinlaisen teeman, kun tajusin että meillä kaikilla on kaksi elämää. Toinen elämä alkaa siitä, kun tajuaa että on vain yksi elämä. Tähän johti kriisi, joka sitten johti tähän kriisiin. Koska missään ei ole todistettu että kolmas kerta kertoisi totuuden, niin kolmatta kriisiä EI tule. Piste.

No, elämäni on mennyt sen hetkisen käsikirjoituksen mukaan, mitä kulloinkin olen rustannut. Välillä toki on kanssanäyttelijät hieman vaikuttaneet juonen kulkuun, mutta pääosassa olen ollut minä. Ei käy siis syyttäminen kollegoita, jos ei tästä elokuvasta Oscar-palkintoa saa. Mutta olisin voinut näin jälkiviisaana kirjoittaa sen koko elokuvan ihan eri lajityyppiin, kauhusta komediaan. Toisaalta, säilyykö mielenkiinto, jos filmaa sekametelisoppaa blenderissä? Ei. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että sillä saa vain pään muistuttamaan muurahaispesää ja lopuksi rusina tuhahtaa ilmana pihalle. Voi hajullaan karkottaa koko suuren yleisönkin.

Mennyttä ei voi muuttaa, eikä uudelleen elää, ja tulevaisuuttakin voin vain suunnitella. Tänään on mahdollisuus elää, tai suorittaa, ja tätä olen yrittänyt jo sisäistää viime vuonna.

Tänään on myös toinen päivä nutrausta ja painoa on tippunut nyt 1,3kg vuorokaudessa. Pilkku on vaan väärässä kohdassa tavoitetta ajatellen! Ja se on vaan vettä, ja pahan hajuista elämää. Se on wanhaa mennyttä elämää ja jotain kivaa voin ottaa tilalle, vaikka saman verran, jos ei näy ympärysmitassa. Turhamainen en myönnä olevani, enemmän muistutan eräjormaa, mutta nyt olen päättänyt tiputtaa painoa ja muuttua ulkoisestikin. Ehkä ulkoinen muutos helpottaa tätä itseinhoa, kun oma äänikin kuulostaa niin kamalalle että on mielummin hiljaa. Toisaalta, kun meille on annettu 2 korvaa ja 1 suu, niin ehkä pitäisikin olla enemmän hiljaa että saisi balanssia tähän turhautumiseen kaikkea kohtaan.

maanantai 24. helmikuuta 2020

Kepeä aloitus, itseinho

Hei ihana Aloituksen Vaikeus, voitin kuitenkin sinut jo. Aloitettu on, ainakin jollain tavalla. Vaikka elämässä noin yleisestikin aloitetaankin kaikennäköistä usein, miksi se tuntuu olevan AINA yhtä vaikeaa? Kuten tämä.. ja laihdutus.. ja kaikki loput. Mutta aloitettu on, ja nyt asiaan!

Nyt on se hetki tässä 38-vuotiaassa elämässäni, että minäkin haluaisin ne vaaleanpunaiset lasit silmille. Olen luullut että ikäkriisi on pelkkää itkua, potkua, raivoa, ryppyrasvakierrettä, stay-, pin- ja push-up-valikoimaa, kaiken mahdollisen kyseenalaistamista, itsevarmuuden ja epävarmuuden sotaa ja tyytymättömyyttä kaikkeen. Ja kun mulla on nyt JUST SE ja sitten ei olekaan! Kaikki on oikein mainiosti, sopivasti kaikkea ja vähän liikaa töitä, mutta samalla mikään ei ole hyvin. Luulin että yksi teini-ikä riittäis, mutta ei! En saa itsekään selvää mitä olen, kuka olen, mitä haluan nyt, tulevaisuudessa tai mitä halusin menneisyydessä! Luullakseni selvitin sen jo kaikessa pyhässä aikuisessa viisaudessani vaikeasta elämänkriisistä vuonna 2019 toipuessa, mutta taas ollaan tehosekoittimessa! En ole mitään, en riitä, en tiedä mitä haluan, mutta haluan kaikkea ja nyt heti. Kuka tälle kaikelle mitään voi? Simpsalapimpsala ja töttöröö!!! Minä, ja tietysti nyt tänään koko elämä kuntoon.

Tänään aion kuitenkin aloittaa vastoin kuukalenteria laihdutuksen. Tähän hissahdin tänä aamuna, edellisen epäonnistuneen 2 viikon täysnutrauksen jälkeen. Ei muuta vikaa, mutta paino ei tippunut koska kuu oli väärässä asennossa. Saa nauraa. Tällä hetkellä koen päivittäin jonkin sortin mieltä alentavaa tuntemusta ylipainosta, ja aloitan tekemään sille nyt aluksi jotain. Dieetin nimi on Nutrilett ja 13kg on tiputettavaa. Olohuoneessa seisoo uusi uljas Tunturin crosstrainer liikuntaa lisäämään, jota en saa tarpeeksi istumatyöstä näin työnarkomaanina. Piiskasin tämän ratsuni 20 minuutin laukkaan (kävelyä rollaattorin nopeudella..) 5 päivää sitten heti tämän kasattuani iltamyöhään, ja viimeiset 5 päivää onkin kävelty notkuen keppien kanssa. Mutta vielä minä sen kesytän.. tai ne. Reisilihaksista jos puhutaan.

Seuraava tavoite on löytää minä ja päästä tästä helvetillisestä itseinhosta irti. Kevyttä. Haluaisin muuttua kokonaan, tietenkin jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Haluaisin olla jotain uutta, muuttaa toiselle paikkakunnalle uudella identiteetillä (ehkä), tehdä ja ajatella asioista eri tavoin kuin aiemmin. En jaksaisi olla enää äiti (10,16 ja18v), ja 22 vuotta mukana kulkeneen miehenkin voisin vaihtaa. Kaikki on muuten hyvin, mutta olen vaan kyllästynyt tähän kaikkeen. ja IHAN ITSE olen oman elämäni tähän pisteeseen saanut. Mutta hyvää on se, ettei masenna.