Sivut

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Ostolakko ja välitilinpäätös

En olisi ikinä 2.3. ostolakkoon alkaessani arvannut, mitä tuleva kuu tuo tullessaan. Vaikeaa oli noin puoliväliin asti, mutta 13.3. alkaen ajatukset ovat olleet puhtaasti maailmanhädässä. En ole ostosriippuvainen, mutta on se jonkinlainen nautinto. Hädässä nautinnolta katkeaa siivet. Tottumus tai tapa ja siitä poisoppiminen ovat suurin vaikeus.

Nyt näin ostolakon viimemetreillä, kun oikein suositellaan tilaamaan kotiin ja syrjäytymään, niin käytin saamani alennuskoodin. Voin helpottaa positiivista häpeääni toteamalla naurun lomasta, että 5%:n alennus kannattaa aina. Varsinkin, kun olen ostanut ostolakkoni aikana valtavasti. Tuin kyllä kotimaista kauppaa ja Ryobin puutarhatrimmerini sai 2 uutta akkua. Nyt riittää puhti mökin pihan siistimiseenkin.

Kaikki ostoslistani ja tilausvahvistukseni ja kuittini tunnistaa kyllä tekemikseni. Niissä on melkein aina autoiluun, työkaluihin, rakentamiseen, remontointiin tai maanmyllerrykseen liittyviä asioita ja lopun kruunaa jokin punainen huulipuna. Kunnioitan valtavasti rohkeita, omanarvontuntevia naisia, ja ehkä muistutan itsekin jonkin verran sellaista. Ainakin on helppo polttaa verkkokalvoille kuva minusta mökin mutapellossa kuokka kädessä ojaa kaivamassa minkkiturkki ja risaiset Nokian-kumisaappaat jalassa, punaisine huulineni ja kynsineni villapipo vinossa. Sanotaan näin, että "koska voin". Because I can.

Olen pohtinut ystävyyttä enenemässä määrin, ja kirjoitinkin siitä jo aiemmin. Kerroin edellisessä postauksessani  _ystävän_  kanssa käydystä keskustelusta ja olen siitä lähtien miettinyt, miksi kutsun häntä ystäväksi. Hän on minulle tavallista kaduntallaajaa tärkeämpi, luemme hyvin toisiamme ja hän on paikallaolon lisäksi läsnä tekemissä ollessamme. En voi kuitenkaan luottaa häneen, joten henkilökohtaisia syvällisiä asioita ei voi jakaa. Oikeastaan samat ominaisuudet koskee kaikkia muitakin ystäviäni, ja heitä yhdistää se, että jatkamme aina sointuvasti siitä, johon viimeksi olemme jääneet. Näin on pakko, koska minulla ei ole oikein koskaan aikaa kenellekään, ja jos on, en voi antaa, koska omatunto huutaa etten ole kotona vain olemassa. Luottamuspulasta huolimatta voinee kuitenkin kutsua heitä oikeutetusti ystäviksi, koska tuttava ei ehkä kykenisi joustamaan samoin, että jatketaan tunnetasollakin samasta mihin on jääty, jopa vuosi tai viisi sitten.

I love my cats more than I like most of people.

2 kommenttia:

  1. Harmi, kun et voi luottaa ystävääsi. Se on kuitenkin tärkeän ihmissuhteen yksi kulmakivistä. Johtuuko luottamuspula sinusta vai hänestä? Voisitko antaa luottamukselle mahdolluduuden vai onko se jo täydellisesti menetetty? On myös hienoa olla luottamuksen arvoinen, yhtä lailla kuin se, että voi luottaa. Luottamus on kyllä jännä juttu. Kun joku sanoo "Minuun voit luottaa!", herää joskus pieni epäilys. Sama monen muun ominaisuuden kanssa. Jos olet vaikka oikeudenmukainen, niin kyllä sen huomaa - ei sitä tarvitse kertoa! Ja sitten vielä, on inhimillistä tehdä virheitä. Päteekö tähän luottamuksen rikkominen? Mielestäni ei, koska se on myös valintakysymys!
    Mielenkiintoisia nämä sinun postaukset, kun ne saavat minut pohtimaan syvällisiä 😊 Suloista sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perästä aloittaen, kiva jos löytyy mutinoistani jotain itsellekin! <3

      Luottamusta syvällisiin henkilökohtaisiin asioihin ei ehkä ole, koska en ehkä ole tarpeeksi tekemisissä. Toiseksi, näen selkään puukotusta niin paljon että se syö yleisluottamusta. Kolmanneksi, tavat toimia syövät myös luottamusta. Esimerkiksi, jos suunnittelemME suu vaahdossa (!) yhteistä yhteistä yritystä ja toinen on asiasta vain hiljaa reagoimatta mitenkään ja tekemättä mitään tuon keskustelun jälkeen, syö kyllä luottamukseni nolliin. Varmasti siksi, että en näe kyseisessä tilanteessa syytä hiljaisuudelle ja puheenaiheen välttämiselle. Voisi sanoa suoraan että "leikin vaan, kun suunnittelin innoissani". Heikkouteni on antaa aina uusia mahdollisuuksia sinisilmäisesti, ja tippua sitten itse siipirikkona. Tai sitten minussa on vika, kun en osaa lukea vastausta hiljaisuudesta tai ymmärtää tarpeeksi, kun keskusteluitamme on levitelty eteenpäin tunnistettavina. Nämä henkilökhtaisuudet ovat itselle kunnia-asioita, ja en ole koskaan kokenut tarvetta pönkittää itsetuntoani ja omahyväisyyttäni toisten kustannuksella. Riitän siihen itse, vaikka sarkasmispoikanen kainalossa. Ja tekisi mieleni kehaistakin, että välillä tuntuu että tiedän puolien suomalaisten pahimmat salaisuudet. Harmi vain, kun ne eivät juuri minua kiinnosta, ja unohtuu liki samantien. Jos tässä ominaisuudessa loistan "ystävänä", niin on minussakin vikaa. Ehkä sitten, etti koskaan ole aikaa (minusta ystävä ymmärtäisi), olen itsekäs (ei ole aikaa vaikka itse kalenterini täytän) ja vaadin liikaa (tosin, en ole koskaan ennen näitä sanonut tai antanut julki kenellekään).

      Minulle ystävä on sellainen, jonka vieressä istun ylpeänä vaikka hän olisi syytettynä, sillä minä jos kuka tiedän mikä on totta ja mikä ei. Pidän tämän myös sisälläni yhtä ylpeänä, mikäli koen, etten ole oikeutettu sitä kertomaan. Luemmehan toistemme ajatukset. Ystäväni myös kestää halaukseni ja rakkauden paatokseni mitä kummallisimmassa tilanteessa, ja ottaa ne pyyteettömästi vastaan. Note to myself, lisään nämä ystävän ominaisuuksien listaan. En nimittäin halua tuottaa epämukavaa oloa kenellekään, mutta aito rakkaudenosoitus halaamalla ja itkien vaikka stokkan rullaportaissa, on ystävyyttä jos mikä. Ja selvinpäin tietenkin, kun en juuri käytä alkoa ja muutoinkin olen kovin siveyden sipuli.

      Poista