Sivut

maanantai 5. heinäkuuta 2021

"Sinä et osaa ajatella ku ittees!"

Näin sanoi minulle ihminen, jonka olen jo kahdesti nostanut suosta suljetulle, puolustanut kun ei olisi pitänyt ja opettanut selittelyn sijaan perustelemaan. Se, joka häntä on kuulema koskaan auttanut näin paljon ja pitkään.

Hän sanoi myös, että hän ei ole voinut olla yhteydessä, koska on ollut töitä. Niin, hän on tehnyt siis töitä 148.860 minuuttia yhtäjaksoisesti, koska hänestä ei ole kuulunut pihaustakaan. Ei ihme että hän on sanojensa mukaan jälleen suljetulla.

Häntä ei kuulema haittaa yhtään, vaikken enää teekään hänen kanssaan yhteistyötä, mutta silti hän huutaa (!) että minun pitäisi ymmärtää nyt tässä tilanteessa häntä, mutta että itsepähän omantunnonmukaisen päätökseni teen lähdöstä. Aiemmin yrittäessäni ehdottaa aikataulujeni mukaisia toimistusaikoja, hän huutaa (!) että hätyytän häntä. 

"Ei tartte ymmärtää mua, mene elämään sitä onnellista elämääs!"

...

Olenko minä nyt äitini kaltainen marttyyri?

Vai olenko minä kenties arvoni tietävä, asiallinen ja tunteva ihminen, jolla on yhtäläinen oikeus inhimillisyyteen?




Minusta kun tuntuu juuri nyt sille, että olen tehnyt täysin oikein irtisanoessani Hänet yhteistyökumppaneista, luottamuspulan, sekä lapsellisen että epähuolellisen käytöksen takia. Minä näen Hänessä paljon myös narsistisia, itsekeskeisiä piirteitä, sekä huomionhakuista käytöstä.

...

Anteeksi nyt vaan Elämä(ni), mutta minä kerron nyt sinulle, että minä en ole sellainen joksi Hän minua syyttää, sellainen on Hän, joksi minua syyttää.

Minullakin on rajani. Kiitos rakas Elämä(ni) kun olet ne minulle opettanut.

torstai 13. toukokuuta 2021

... anna mun ajaa mökkitie, mä lupaan että vettä saunaan vien...

Viime kesän kaikki viikonloput vietimme kesämökillä, koska koronan takia emme päässeet leirintäalueillekaan. Kaksi aiempaa kesää mökki sai heinittyä ja voi pojat sitä niittämisen määrää sen jälkeen!

Olen omistanut mökin 7 vuotta ja arviolta puolet siitä, olen kuitenkin ajatellut sen myymistä. Ostin sen kerrostalossa asuessa ja viimeiset kolme vuotta omakotitaloasukkaana olen todennut, että joku kärsii aina.

En jaksaisi nähdä myynnin vaivaa, olkoon se sitten omatoimi-tai välitysmyynnissä. Mökkinaapurille tarjosin mökkiä viime keväänä, hänen tarjotessa siitä puolet käyvästä hinnasta. No eihän siitä kauppoja edes aleta hieromaan. Pari viikkoa sitten hän soitti ja ilmoitti nostavansa tarjoustaan.

Ostoaikeissa ollaan siis, mutta vielä 10.000e päässä hinnasta.


Tämä sai ajattelemaan, että entäs jos mökki tosiaan vaihtaa omistajaa! Mihin minä sitten menen rantasaunomaan? Missä minä sitten puuhastan villiä remppailua, kun ei sitä kaupungissakaan saa ok-talossa tehdä. Missä uin saunan kera ennen pakkasia?!

Perhana!

Voinhan sitä aina ostaa uuden mökin mistä vaan, mutta nyt ei kannata, kun hinnat ovat pilvissä koronan vuoksi.

On tämäkin.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Hädässä ystävä tunnetaan

Luovuin yhdestä ystävänä pitämästäni ihmisestä siksi, etten enää vain yksinkertaisesti jaksa hänen kaltaistaan ihmistä lähelläni. Jos kesken asian kääntää sanatta selkänsä ja häviää olemattomuuteen, tulkitsen sen viaksi itsessäni. Äitini tekee samaa, kun ei jaksa hoitaa velvollisuuksiaan. En hyväksy tällaista käytöstä enää keneltäkään. Ja mieli on ihanan avoin ja vapaa asian suhteen! Ei riitaa eikä kaunaa, vain lämmin tunne mennyttä ja nykyistä kohtaan.

Ystävyyttähän olen pohtinut täälläkin paljon, sen olemassaoloa ja mitä ystävyys on. Olen kokenut ettei minulla ole ystäviä, sillä en saa koskaan yhtä paljon, kuin ammennan. Tähän ei tarvitse etsiä syyllistä, sillä en ole ystävättömyydestä kärsinyt. Pohjimmiltaan kun en kuitenkaan luota kehenkään.


Mutta eilen klo 14.19 sain itkuisen viestin, jossa ihminen kertoi kumppaninsa joutuneen yöllä ambulanssilla sairaalaan. Jäin tätä pohtimaan.

Hädässä ihmisellä on tapa ja tarve kertoa sattuneesta heti kaikille. Analyytikkona laskelmoin, että viimeisten joukossa olen asiasta kuullut, kun kohtaus on sattunut keskiyöllä. Mutta, olen silti kuullut asiasta häneltä itseltään seuraavana päivänä ja ennen illan unettomuutta. Kai tätä voi nyt sitten ystävyydeksi kutsua.

Onko ihmisellä kaksi kättä siksi, että toisella saa yhden oven kiinni, ja samalla toisen auki. Ja halaaminenkin on kaksin käsin mukavampaa. Ja hurratus!

maanantai 29. maaliskuuta 2021

Kirje Äidille ja Isälle


Rakkaat Äiti ja Isä

Kiitos siitä, että olen saanut kauttanne alun elämään. Olen pahoillani siitä, jos se ei ole miellyttänyt toista tai molempia, tavalla tai toisella. Yritin kyllä kaikkeni, kunnes ymmärsin, ettei se ole elämäntehtäväni.

Olen tätä kirjoittaessani 39 vuotta, 5 kuukautta ja 9 päivää vanha. Elämääni mahtuu paljon kaikenlaista ja olen siitä kiitollinen. Suurta osaa en enää edes muista, osittain siksi että ne eivät ole sisältäneet paljoa tunnetta, osaa siksi etten halua muistaa niitä, ja osaa siksi että elämäni suojelee minua unohtamalla ne. Suurin osa elämästäni on kuitenkin kulunut syyllisyyden, huonon omantunnon ja velvollisuuksien toteuttamisen parissa. Luulin pitkään, että rakkaiden vanhempieni pahoinvointi oli minun syyni. 

Vastakohdaksi olen halunnut paljon omaa ja myös saanut. Niihinkin lukeutuu hittejä ja huteja. Onneksi elämä on opettanut nöyräksi ja mummo häpeämään. Osaan nauraakin. Paljon. Ja niin kuuluvasti, että mieheni häpeää sitä. Voi ressukkaa. Toivoisin että joskus vielä hän ymmärtäisi häpeänsä taakse, kuinka paljon hyvää äänekkäässä, iloisessa ja hersyvässä nauramisessa on. Kuinka paljon se on minua auttanut elämässäni. Minun oma, aito, rakas nauruni.

Huomattehan. Olen teistä erillinen, yksilöllinen ja itsenäinen ihminen. Te ette muutu minusta pahemmaksi enkä minä teistä. Meillä kaikilla kolmella on oikeus omiin mielipiteisiin ja oikeus kertoa ne ääneen. Kun te kerrotte mielipiteenne totena, pitäen minun mielipidettäni vääränä, tekisi mieli kuristaa teidän siksi, että te kuristatte mielipiteellänne minut. Olen pahoillani jos loukkaan teitä suorilla sanoillani, mutta minä olen vastuussa sanoistani ja teoistani, en siitä, kuinka te tulkitsette ne. Juuri siksi olen oppinut puhumaan suoraan, ettei jäisi epäselvyyksiä ja kysymään suoraan, jos on jäänyt jokin ymmärtämättä. Anteeksi. Anteeksi etten ole hiljainen ja kaiken hyväksyvä, se olisi kannaltanne helpompi, mutta en kertakaikkisesti kykene olemaan sellainen ihminen.

Olen saanut kolme kaunista lasta joista yksi kulkee jo omaa taivaltaan. Yksi näistä on teille muita tärkeämpi. Minulle kaikki ovat erilaisia, erillisiä ja yhtä aikaa samanarvoisia. Yhtä rakkaita. Minun kasvatukseni ei ole ollut samanlainen kuin kummankaan teidän, mutta minä kasvatan osittain samalla tavalla lapseni, kuin te olette kasvattaneet minut. Onneksi olen kuitenkin hyvin huolehtivainen, liiankin. Ehkä jopa haitallisuuteen asti. Minä en ole lahjonut lapsiani, enkä sallinut sitä muiltakaan. Olen kokenut sen epärehellisesti ja kyseenalaiseksi. En myöskään ole hyljännyt lapsiani omien halujeni vuoksi. Anteeksi jos kasvatustapani eivät miellytä teitä, mutta sallittehan minun tehdä itse omat virheeni itse omassa elämässäni, ja kasvattavan lapseni parhaakseni näkemälläni tavalla. Teidän aikanne meni jo. Lasteni kautta ette voi korjata tekemiänne virheitä.

Tietäisitte tämän, jos olisitte myötäeläneet vierelläni. Olette kuitenkin valinneet seurata omia luulojanne ja eläneet sen varassa. Yritän kunnioittaa päätöksiänne, vaikka olenkin siinä vahvasti eri mieltä. Olemme eläneet yhdessä isän kanssa 2 vuotta ja äidin kanssa 18 vuotta. Emme ole eläneet päivääkään yhdessä minun perheeni kanssa. Te ette siis mitenkään voi tietää millaista minun ja perheeni elämä on. Voitte vain kuvitella mielikuvituksenne ja kuulemanne perusteella.

Olisitte siis halutessanne voineet tutustua minuun 14405 päivää. Ette ole kuitenkaan valinneet tätä mahdollisuutta, eikä se ehkä ole tarkoituksenmukaistakaan. Laulussakin sanotaan että lapset ovat lainaa vain. Koin oikeaksi lentää pesästä 18-vuotiaana, ja olen kiitollinen että sain asua äitini kotia siihen saakka. Ja kiitos isä että sain piipahtaa luonasi muutamana viikonloppuna, mutta olisi ollut kiva, jos sinäkin olisit viihtynyt silloin siellä, luonani. Tulin luoksesi sinun takiasi. En sinun kotisi.

Minä en ole ollut vaiti häpeällisistä asioista, koska koen, etten ole virheetön. Minun mielestäni täydelliseen elämään kuuluu virheitä, jotta tunnistaisi oikean väärästä. Onneksi olen nyt saanut kertoa teille sydämeni puhtaaksi ennen kuin teistä aika jättää, kertoa kuinka kiitollinen olen teille kaikesta ja kuinka paljon teitä rakastankaan. Lapsi on aina vanhemmilleen lojaali. 




Lupaan huolehtia teidän taivasmatkastanne kauneimmalla näkemälläni tavalla ja lupaan että saatte pysyä haudoissannekin etäällä ja etäisinä toisistanne. Lupaan että en tule koskaan antamaan teidän lukea tätä kirjettä, etten jälleen loukkaisi teitä vain kertomalla mille minusta tuntuu. Mutta haluaisin kertoa sinulle isä, että minusta tuntuu edelleen pahalle kun en kelvannut sinulle hiukset auki ja sinä kiusasit minua ylipainostani aivan kuten kaikki muutkin. Tiedän että et kehdannut olla kanssani kun olin ylipainoinen, kuulin sen kun sanoit sen äidilleni, kysyen häneltä miksi hän syöttää minut sen näköiseksi. Rakas äiti, ei karkilla lahjomalla rakkautta osteta ja huonoa omaatuntoa puhdisteta. Sinä karkailit illanviettoon ja jätit minut yksin kotiin ala-asteikäisenä. Minä tiedän sen, koska minä heräilin öisin. Minusta oli myös kovin ahdistavaa kun löit minua ja kun tumppasin tupakkasi ja suljin puhelimen luurin sinun sammuttua lattialle. Mutta ei hätää! Tein sen niin monta kertaa, ettei se enää lopuksi tuntunut millekään.

Rakkaat isä ja äiti. Te teette kuten parhaaksi näette. Minäkin haluaisin tehdä niin, mutta en valitettavasti uskalla. En vielä. Te ette ehkä ole enää näkemässä kun rohkaistun tarpeeksi, mutta toivon puolestanne, että minäkin osaan sitten nauttia siitä. Että minäkin koen olevani voittaja, en teidän takianne, vaan itseni.

Kaunis kiitos teille kaikesta tähänastisesta ja toivottavasti olette nähneet kaikki ne tähtien pilkahdukset taivaalla, ne ovat olleet terveiseni teille. Hiljaiset toiveet siitä, että vielä joskus kaikki olisi hyvin. Minä niin kovin olisin halunnut olla teille mieliksi, mutta enemmän minä haluan olla omanlaiseni, tällainen kuin olen.


Rakkaudella,

Tyttärenne

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Hanki elämä hullu akka!

No niin! Olenhan jälleen laistanut koko blogistanian!

Syyksi kerron edellisestä postauksesta inspiroituneena, uuden elämän hankkimisen suunnittelun laskelmineen! Kyllä. Suuret suunnitelmat johtavat tällä polulla uudelle paikkakunnalle, perustamaan keskisuuren yrityksen täysin uudella alalla, asumaan puolivuotta matkailuvaunussa ja kurittamaan stereotypista lapsiperhearkea. Sitä mitä haluaisin. Enhän voi olla varma, kun en ole koskaan kokeillut. Unelma se on ollut pitkään. Ja ei, ei tapahdu ainakaan seuraavaan vuoteen.

Joka ikinen kerta kun laskelmista nostan pääni ja totean pelon peittävän suunnitelmani alleen, huudan itselleni peilin edessä; "-HANKI ELÄMÄ HULLU AKKA!". On vaikeaa irroittautua sekä ajatuksissa että käytännössä perheestään, varsinkin kun on elänyt 17 vuotta äidin määräysvallan alla ja viimeiset 23 vuotta valitulle perheelleen.

Tiedän kuitenkin, että tämä kortti on jollain tavalla elämässä kokeiltava, meni syteen tai saveen. Haluaisin kantaa siitä täysin yksin syyn, etten satuttaisi muita. Se on tosin mahdotonta, ellei perheeni ensin ilmoita minulle ottavansa minusta totaalisen eron. Kipeä päätös ei aina tarkoita, että se olisi väärä.

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Siivoa eletty elämäsi kirpputorille (..ja unelmoi)

Varasin kirpputorin.

Aikomus on siivota vanha elämä nurkista pois. Siis tämä, johon juuri nyt olen (taas) kyllästynyt. Tämä on kuin lasten autorata, musta, soikea rata jota pitkin ajaa kaksi autoa tuhatta ja sataa. Kun lentää vauhdissa radalta pois, nostetaan se takaisin, ja taas talla pohjaan samaan suuntaan.


Kyllä minä teen paljon asioita muutoksen eteen, mutta nyt ongelma on itsestä riippumattomissa syissä.

Korona, perkele.

Työt, perkele.

Mies, perkele.

Minä, perkele.

...

Nyt keksin mikä se tällä kertaa onnelliseksi tekevä asia on. Minä haluan laskettelulomalle lappiin reiluksi viikoksi. Suunnittelin sitä jo, mutta peruin ajatuksen jo hotellikyselyihin, koska koronan takia ainakaan Ylläksellä ei ollut peruutusoikeutta. Eli varausmaksua ei palauteta, ja joutuu maksamaan nopeanperujansakonkin, jos joutuu karanteeniin. Hyvin todennäköistä on, ettei lomaa karanteenin takia peruta, vaan mennään lomalle, koska "ei olla kipeitä" ja valtiohan maksaa karanteeniin joutuneelle täyden tuen karenssitta 14 vuorokautta.

Maksan itseni kipeäksi YEL:ä, joten saisin minäkin hyvän karenssikorvauksen, en siis ole katkera. 

Mutta en voi lähteä lomallekaan, kun en halua sieltä koronaa!

Työt tietysti sotkee, enhän voi jättää töitä tekemättä. Olen tottunut tiettyyn elintasoon, ja koska se on turvallinen, pitää siitä mielellään kiinnikin. Kaikki pitää suunnitella työt edellä.

Ehkä alan olla myös kyllästynyt nykyiseen työhöni. Katsoinkin jo (salaa) opiskelupaikkoja, mutta olen yhteiskunnalle tuottamaton opiskelija, koska voisin opiskella vaikka kuinka monta alaa, mutta en halua tehdä niitä töitä!

...

Yksi unelma minulla kyllä töihinkin liittyen on.

Tai no kaksi.


Toinen on leirintäalueyrittäjä ja siihen en kuitenkaan todennäköisesti lähde, sillä siinä ollaan niin paikkaan sidotussa aviossa työn kanssa, etten nyt halua sitäkään. 

Mutta! Ihana mutta!

Kerron tarinan;


Aloitin yrittäjänä nykyisessä työssäni 9 vuotta sitten.

Minulle tuli asiakkaaksi kaksi tyttöstä ja he kertoivat, että 18-vuotis synttäreiden kunniaksi he lähtevät lappiin sesonkityöntekijöiksi, siis hissitytöiksi. He puhkuivat intoa ja kertoivat kimppa-asumisesta muiden työntekijöiden kanssa. Olivat saaneet päähänpiston sekä työn ihan juuri vast´ikään, ja miettimisaikaa ei ollut ollut paria viikkoa enempää.

Tämä tarina on elänyt mielessäni kaikki nämä 9 vuotta, ja se on juuri sitä, mitä luulen, että olisin itsekin tehnyt, ellen olisi saanut (!) lapsena miestä ja lapsia. Sain itse valita, onneksi.

Olen projektityöntekijä. Tämä tarina elää unelmanani edelleen, en saa sitä pestyä päästäni pois. En näe mitään estettä, ettenkö voisi keski-ikäisenä aikuisena, äitinä ja vaimona, lähteä yksin pohjoiseen puoleksi vuodeksi kausitöihin.

Tai no.

Unelmani ylitse kävelee,

Pelko.

maanantai 22. helmikuuta 2021

Pelko vs. halu

"Liian monet keskittyvät asioihin joita he pelkäävät, eivätkä siihen mitä haluavat."


Kuinka usein olenkaan ehtinyt kulkea pelon perässä, vaikka halu olisi kuljettanut toisaalle.

Ihan liian monta kertaa!

Harmittaa!




Tämä ajatus piinaa ajoittain.

Ihan hassua, koska joka päivä on uusi päivä ja täten uuden alku. Ajattelen että jotenkin olen menettänyt jotain, vaikka voisin joka päivä tehdä sen, minkä koen pelolle menettäneeni.

Enkä kuitenkaan mitään tee.

...

Se, että on tyytymätön elämäänsä, viittaa vahvasti siihen, ettei se pidä sisällään niitä ominaisuuksia, mitä elämältään haluaisi. Ja se taas on täysin eläjästä itsestään kiinni.

Juuri nyt tuntuu sille, että tukehdun elämässäni tuhkaan. Harmaaseen, haisevaan, pölyävään jätteeseen. Voisin kuitenkin olla itse se tuuli, joka puhaltaisi tuhkan pois.


Elämäni esteet.

Korona. Ehkä ensimmäistä kertaa sen takia ketuttaa. Vähän. Mutta sen takia en uskalla elää täysillä.

Työt. Alku vuosi ollut vähemmän töitä, ja olen pelännyt talouden puolesta. Toivoin lisää töitä. Tämä viikko on täysi ja ahdistaa. Toivoisin vähemmän töitä. Sairasta.

Lapset. Ihania. Mutta ajoittain olen vain niin perkeleen kyllästynyt hoitamaan äitini lapsenlapsia.

Parisuhde. Eieieieieiei-mieheni. Ihan hieno mies, mutta olla vähemmän ärsyttävä silloin kun on ärsyttävä.

Mikä parisuhde? 

...

"Kun minä muutun. Kaikki muuttuu."

maanantai 15. helmikuuta 2021

Ystävänpäivä on jokapäivä!

Päivä, joka saa minut jotenkin ahdistuneeksi. Ystävänpäivä. Miksi kaikelle pitää olla oma päivänsä ja eikö ystävänpäivä ole ihan joka päivä?!

Se, kuka haluaa juhlia diabetespäivää, röntgenpäivää, psoriasis- ja änkytyspäivää tai kansainvälistä tilastopäivää, on varmasti kovin onnellinen, että näillekin on oma nimetty päivä. Jos ne ovat tärkeitä aiheita, niin eikö nekin ole jokapäivä-päiviä?! Jos niistä taas ei piittaa, niin mikään edellämainituista ei voi olla vain yksi päivä vuodessa, jolloin niitä joutuisi "juhlimaan". Änkyttäjä uskaltaisi avata vain änkyttäjänpäivänä suunsa, tietäen, että tänään ominaisuudesta tiedotetaan jossain ja kenenkään ei tarvitse hävetä?.. 

En ymmärrä! Kalenteripainajilla on tietysti monipuolisempi työ. Ei kun, tekoäly ja koneethan ne kalenteritkin painaa.

Ystävänpäivään. Ilokseni voin todeta, että nyt tiedän mitä ystävyys on, ja mitä se ei ole. Tästähän olenkin jo kirjoittanut aiemmin

Wikipedian määre ystävyydelle kuuluu seuraavasti:

Ystävyys on kahden ihmisen välinen ihmissuhde, joka on tuttavuutta läheisempi mutta seurustelusuhdetta etäisempi. Ystävyys on vapaaehtoinen ja tasa-arvoinen suhde, jonka osapuolet viettävät usein vapaa-aikaansa yhdessä ja keskustelevat henkilökohtaisista asioistaan.

 

Tämän määreen mukaan minulla on ystäviä. Mutta ongelma olen minä ja minun tapani ajatella. Minun itseni takia minulla ei ole ystäviä. Ja selitys tälle on hyvin yksinkertainen. Minä en koe saavani ystävyyssuhteissa tasa-arvoa. Vika ei siis ole ystävässä, vaan minussa. Tapani rakastaa ja huolehtia ja jakaa on niin ylitsepursuava, ettei siihen kaikki pysty. Siksi siis koen, ettei minulla ole ystäviä, koska en koe saavani koskaan keneltäkään yhtä antaumuksellista yhdessäoloa. Tai satsausta siihen ystävyyteen. Tiedän, että olen hurjan tykätty, suosittu ja hehkutettu persoona, mutta minun kehuminen, ihannointi tai seuraan hakeutuminen ei ole sama asia kuin se mitä odotan ystävyydeltä.

Nyt liki vuoden tätä aihetta pureskelleena, olen kuitenkin asian kanssa sinut ja onnellinen, että ainakin minun omatuntoni on puhdas ystävinä pitämien ihmisten osalta, me kaikki kun kuitenkin olemme yksilöitä, emmekä taivu samaan joustoon fyysisesti ja/tai psyykkisesti.

Ja sitten Te, Arvon Ystäväni blogistaniasta. Ette mahda ymmärtääkään kuinka perheen tavoin rakkaita (etä)läheisiä voittekaan jollekin olla. Ihminen, jota ei ole koskaan nähnyt, tai edes ääntä kuullut, voi olla jollekin tärkeä ja läheinen. Tähän johtaa samaistuminen. Yhteenkuuluvuuden tunne. Vaatii siis sen, että ajatuksia on pitänyt tulkita pidemmän aikaa, ajatuksella. Ja olen kovin onnellinen, että minulla on Teidät. 1,5kk blogitauko kiireen vuoksi ja palasin, vain koska oli ikävä. Ikävä Teitä! Joten sydämellinen, pehmeän, lämpöisen ja pitkän halauksen mittainen kiitos. Teiltä en odota mitään muuta, kuin että pysytte sellaisina kuin olette, ja julkaisette omannäköistä materiaalia jatkossakin 💝



maanantai 8. helmikuuta 2021

Voihan fåk!

Ajattelitko jotain sopimattomampaa? Ehei! Tarkoitan tietenkin näitä uusia ruotsalaisia laskettelulasejani.
Sopivat minulle kuin nenä päähän, nimensäkin puolesta. Tämä herttainen, todennäköisesti tarkoituksella väärinkirjoitettu brändinimi fåk, on jotenkin naiivilla tavalla peruspositiiviseen ja ylitsepursuavaan ilooni sopiva. Sumu, eng. fog ja sitten on FÅK. Ruotsiksi sumu dimma tai mist, sieltä brändin juuret eivät (mielestäni) voi lähteä.


Rinteessä on oltu viikottain ja seurattu onnellisena 55-vuotiaan ystävättären oppiessa uusia taitoja; laskettelun ihmettä ja itsetunnon kehitystä. Upeaa! Kyllä laskettelu on monipuolinen laji! Tämä rakas 156 senttinen hukkapätkäni kasvaa kohta kaksimetriseksi jässikäksi! Jostain syystä nautin, kun hänen rinneinnostustaan ihmetellään ystäväpiirissä, että miksi tuon ikäinen rinteeseen.. Laskettelu ei ole rasistinen laji. Mäkeen vaan!


Kovasti olemme suunnitelleet lomaviikkoa suksien kera lappiinkin, mutta jätetään se ensi talveen, koronan takia. En halua mennä sairastuttamaan itseäni, tai läheisiäni sinne. Meillä riittää kuitenkin omasta takaa tänä vuonna lunta ja rinteitä. Harjoittelemme laskettelun kotinurkilla niin hyvin, että voimme lähteä ensi vuonna laskemaan Ylläksen Ylipitkän, Suomen pisimmän rinteen. 3000m. Siis 3km! Se on punainen rinne, melko vaativa siis jo. Aloitelijan on syytä pysytellä alkuun vihreissä, keltaisissa ja sinisissä rinteissä. Kulkevat tässä järjetyksessä taitotasossakin.


Mieheni on käyttänyt 11-vuotiasta nuorimmaista harkkarinteessä. Lapsellekin ostin heti alkuunsa omat välineet, tulee edullisemmaksi. Mies olisi eilen lainannut minun välineitä, muttei uskaltanutkaan ettei ne mene hänellä rikki. Niinpä tilasin hänelle omat, ja nyt toivomme, että pääsemme kolmestaan torstaina mäkeen, jokainen omilla välineillään. Eikä haittaa vaikka sataisi jääpuikkoja, fåk it!

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Uusi vuosi, uusi minä!

Uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt, ellen ole voinut niitä pitää. Viime vuodelle lupasin olla parempi ihminen, ja se onnistui kyllä. Opin mm. kunnioittamaan itseäni ja olemaan armollisempi itselleni. Töitä ja tavoitteita tein _jälleen_ liikaa, mutta ei kai kukaan riippuvainen voi lopettaa käyttöä seinään. Toiseksi, saamarin korona on takapiruna.
No mutta! 23.12. leikeltiin sitten yläluomet kolmannen kerran puolentoista vuoden sisään, ja johan oli operaatio! Tavallisilla ompelulangoilla en pysy kasassa edes 24h ja sulavat ompeleet ei sula. Tänään onkin leikanneelle lääkärille jälkitarkastusaika, ja nämä tikit voisi jo poistaa.. Ei se, että yläluomet on olleet valkoisia langanpätkiä täynnä viimeisen kuukauden, vaan se, että koko joulun, siis 12 päivää kestäneen massiivisen tulehduksen ja sokeuden lisäksi silmäni ovat turvonneet juoponpullat ja kipeät sellaiset, niin josko tämä nyt saataisiin päätökseen.

Poistin itse 13. päivänä leikkauksesta koko silmien mittaiset valkoiset ompeleet, kun en jaksanut väitellä tk:n hlökunnan kanssa sulavien poistosta. Hyvin onnistui! Summasummarum, yläripset eivät nyt hankaa silmiä, tosin pysyvistä tuloksista tietää vasta kesällä, kun kaikki ripset ovat uusiutuneet, ja kuinka paljon niitä enää kasvaakaan.

Töitä on ollut tasaisisesti ja riittävästi, mutta korona kyllä näkyy. Ehkä minun kannaltani kuitenkin positiivisesti. Ei tarvitse asua töissä! Olen yrittänyt keksiä niin kivaa oheistoimintaa siviiliin, että se jouduttaisi kotiin, tosin hieman heikohkoin tuloksin. Kesille turha suunnitella mitään, se menee töissä ja pe-su vapailla jossain.

Viime vuodet olen opiskellut italiaa, mutta nyt se on (korona)jäissä. Toissa vuonna ostin täysin noviisina vapaan tyylin kilpasukset, etten voi ainakaan syyttää suksia jos en osaa hiihtää. Olen Helsingin kasvatti, ei lapsuudessani ole hiihdetty, kun ei ollut luntakaan.  No, sehän sujui kyllä hienosti heti ensimetreistä, ja takapihaltamme pääsee koko kaupungin kattavalle latuverkostolle, mutta se on niin ahkerassa käytössä, etten halua mennä sinne toisen koronahönkäyksiä hengittelemään. 

Viikko sitten keksin, että haluan laskettelaan sitten 27 vuoden! Olen vuodessa nostanut 55-vuotiaan ystäväni jo kahdesti todella pohjalta, ja hänelle ilmoitin että menemme yhdessä. Vastaus oli tietenkin, ettei hän uskalla, kun ei ole koskaan ollut suksilla, mutta ilmoitin vain päättäväisesti pilke silmäkulmassa, etten kysynytkään uskaltaako hän, vaan ilmoitin että _me_ menemme laskettelemaan. Ja niin me tytöt sitten kurvasimme lähimmän laskettelukeskuksen suksivuokraamoon, ja pysyimme mäessä 4,5h kuin liimatut. Laskettelu on näköjään pyöräilyn ohessa laji, jonka taitaa, vaikka välissä olisi vuosikymmeniä. Ja 55-vuotias, heikkokuntoinen ja ylipainoinen oppii kyllä laskettelmaan! Ja voi pojat, kun meillä oli kivaa!

Vuokramonot olivat miestenmallia ja puristivat pohkeista. Koska olen 175cm ja kenkä tässä iässä 41-42, jouduin ottamaan monoista koon 43, että sain pohkeeni kyytiin. Ja tämähän on hirveä virhe jo turvallisuuden kannalta. Ystävälläni 36 kenkäkoosta 39 koon monoon. Huh! Siitä se idea sitten lähti, ja nyt minulla on _omat_ naistenmallin monot! Ja laskettelukypärä. Ja laskettelusukset. Ja laskettelusauvat. Ja laskettelulasit.

Mutta tämä harrastus ei jääkään tähän, vaan tässä on uuden alku! Voin yrittäjänä ottaa arkivapaan, ja kurvailla rinteissä silloin, kun muut ahertaa töissä, laduilla ei toimi sama. Se on AINA täynnä Musteja ja Iivoja. Lapsillekin ostin oman setin, opetan heidätkin laskettelemaan. Tosin heidän toiveesta. Ja miehen.. minun toiveesta 😇

p.s. autolla en ole ajanut sitten lumien. Autooni ei saa nastarenkaita, ja 750kg painava (todella kevyt) auto ja kitkarenkaat ovat kuin lumilauta.. Mutta en pelkää enää ajatustakaan ajamisesta, joten kun lumet sulaa, niin radalle vaan! 

--------------------------------------------

Muoks; En ole käynyt lukemassa blogeja tässä melkein 2kk:n tauolla, olen ulkona kaikesta kuin lumiukko. Pahoittelut olemassaolemattomuudestani 💓