Multitaskaus ei itse asiassa tarkoita monen asian tekemistä yhtäaikaa, vaan nopeaa vaihtamista monen asian välillä. Tämä moneen suuntaan tempoilu väsyttää, koska siinä kuluu glukoosia aivoista. Samaa polttoainetta, jota tarvitaan keskittymiseen, kertoo Quartz.
Sivut
sunnuntai 8. marraskuuta 2020
Multitaskaaja, sähköjänis vai supersuorittaja?
tiistai 3. marraskuuta 2020
Minä oon loppu. Slut. The End.
keskiviikko 21. lokakuuta 2020
(Tämän hetken) 20 faktaa minusta (ei herkille)
lauantai 17. lokakuuta 2020
Omallalomalla

sunnuntai 11. lokakuuta 2020
Kortti tuli!
Perjantaina ajoin simulaattorilla pimeän- ja liukkaanajot, sekä autokoulun viimeisen ajotunnin.
Pimeän- ja liukkaanajonratoja ei enää ole, kun kyseiset ajot ovat muuttuneet simulaatioiksi.
Ja voin nyt molemmat ajaneena kertoa, että simulaatiolla ei tee yhtään mitään. Siis ihan ajan ja rahan hukkausta. Moinen härveli kustantaa autokoululle noin 30 000e ja sillä hinnalla se täyttää huoneen, mutta käteen ei jää edes rakkoa.
Korttiahan en varsinaisesti saanut (uudelleen), kun en ole sitä menettänytkään. 21 vuotta sitten, ensimmäisellä 18 vuotiaana ajamallani ajokortilla, en ajanut juuri metriäkään. Tällä aikuisiällä ajamallani kortilla olen ajanut jo senkin edestä. Kilometrejä en ole kirjannut ylös, mutta on niitä nyt jo mukavasti!
Vähän on haikea olo, mutta kyllä minä nyt jo uskallan siviilirattiinkin ilman viikon kestävää itkua! Oikein on kuulkaas mukavaa huutaa eteisestä että; "MINÄ AJAN!!!" Ilman kyydissäni istuvaa (miehuutensa menettänyttä) miestäni en uskalla vielä (!) ajaa, mutta kyllä se koittaa sekin päivä.
Töissä tulen käymään jatkossakin julkisilla, joten päivittäinen harjoittelu voi useamminkin jäädä. Mutta aion ajaa säännöllisesti, kaikki mahdolliset "kotiajot", mihin nyt autolla tarvitsee ajaa, lähinnä siis asioimista. Lapsia ei tarvitse kuskailla jo koronankaan takia harrastuksiin, niitä kun ei nyt ole. Ja toisaalta, kaksipaikkaiseen henkilöautooni ei niitä mahtuisikaan lisäkseni kuin yksi..
Autoni paras puoli on sen aikaansaama hymy. Itse hihkaisen ääneen sen paikannettuani parkkipaikalta, vielä näin reilun kuukaudenkin jälkeen sen omistaneena. On se sen verran söpö ilmestys! Harmi kun tieliikennelaki ei salli poikittain parkkeerausta.. 😁
torstai 8. lokakuuta 2020
Syliannostus, yliannostus sosiaalisuutta
"Syliannostus tarkoittaa myrkytystilaa, joka johtuu vaarallisen suuresta määrästä sosiaalisuutta. Myös sekakäyttö saattaa johtaa edellä kuvattuihin lopputuloksiin. Syliannostus saattaa johtaa aivovaurioihin. Yliannostus on yleinen tapa tehdä itsemurha, mutta useimmat syliannostukset ovat vahinkoja.
Yliannostuksen jälkeen ilmeneviä oireita voivat olla esimerkiksi uneliaisuus, huimaus, pahoinvointi, takykardia ja oksentelu.
Syliannostusoireet saattavat asettua itsestään riippuen nautitusta aiheesta, sen määrästä, annostelutavasta ja muista nautituista asioista, kuten myös syliannostuksen ottaneen henkilön henkilökohtaisista ruumiillisista ominaisuuksista."
En jaksaisi tänään mennä millään töihin! Ahdistaa niin, että tekee mieli sahata korvat irti. Ja ranteet! Syy on syliannostuksen! Oksettaa kaikki ihmiset ja niiden (!) kanssa oleminen ja eläminen. Haluaisin vaan kaivaa metsään poteron, ja piiloutua sinne! Työssäni on pakko olla läsnä ja "tässäjanyt". Pitää jaksaa puhua ja varsinkin tänään, kun kunniavieraita. Kuten joka päivä. Jokainen asiakkaani on kunniavieras.
Mutta minä en nyt juuri jaksaisi millään. On ahdistavaa työpäivän jälkeen, kun tajuaa että noin, sillä lailla! Taas sitä vaan mentiin sata lasissa suupielet korvissa! Mihin se ahdistus jäi?! Ja sitten ollaan entistä syvemmässä syliannostuksessa. Niin ettei kotonakaan jaksa nähdä ketään. Mutta kun on pakko. Tai no, sen verran itsekäs osaan jo olla, että kerron nyt sairastavani syliannostusta enkä halua olla olemassa kenellekään. Jälkitautina iskee sitten paskamutsisyndrooma jota paikataan viikonloppuisin leipomalla ja kotoilemalla. Mulla on kuulkaa jumalaton oravalta lainattu mentaalimatkaajanpyörä, joka pyörii samaan suuntaan _j o k a i k i n e n_ viikko! Päätä seinään ja sitten on julmettu molo otsassa.
tiistai 29. syyskuuta 2020
11. ajokerta autokoulussa aikuisiällä
Tänään ajelin autokoulussa töiden jälkeen 1,5h. Menin ajotunnille, kuin se olisi ollut viimeinen, mutta siitä siirrettiinkin viimeinen 25min perjantaille. Perjantaina ajan simulaattorilla nykyaikaisesti pimeän- ja liukkaanajot, ja sen jälkeen vielä viimeisen lyhyen ajotunnin.
Nykyisin pimeän- ja liukkaanajot suoritetaan simulaattorilla. Ajoharjoitteluradalle ei enää pääse hurvittelemaan. Kurjaa! Onnekseni olen saanut ne ajaa radalla, ja oikeasti harjoitella.
Pitää ennen simulaattoria vähän terästää muistia 1999 painetusta autokoulun liikennekirjastani, jota olen 18 vuotiaana korostanut niin ahkerasti, että olisi ollut sama värittää koko sivut! Muistelen tosin, että lähiopetuksena toteutettu teoriaopetus vaati alleviivaamaan..
Nykyinen, aikuisiällä suoritetun autokoulun teoria on diginä netissä ja kyllähän se on mukava omassa kodissa, omalla koneella harjoitella kuvatehtäviä. Enää ei tarvitse raahata kirjaa mukana autokouluun, jossa pääsit ajanvarauksella tietokoneelle harjoittelemaan kuvatehtäviä teoriakokeeseen. Ja vielä aikakautena, jolloin kuvien pikselit pystyi melkein laskemaan!
Mutta on paperikirjassakin puolensa. Vaikka se ainakin ikänsä ja sen vuoksi tiedon puolesta vähän jälkeenjäänyt onkin.
sunnuntai 27. syyskuuta 2020
Kangasmaskitalkoot, omatoimiajoharjoittelu ja kaikenalanassistenttini
perjantai 25. syyskuuta 2020
10. ajokerta autokoulussa aikuisiällä

maanantai 21. syyskuuta 2020
9. ajokerta autokoulussa aikuisiällä
Viime viikon PITI olla omatoimista ajoharjoittelua, ja sehän meni vain itkiessä aiempaa epäonnistunutta ajosuoritusta. En loppujen lopuksi enää edes tiedä mitä itkin, varmaan kokonaisuutena kaikkea tätä pelon kohtaamista ja sotaväsymystä.
Istuin siviilistä tutulle kartturin paikalle. Opettaja oli hämmentynyt tilanteestani, ja kysyi mitäs nyt tehdään ja voinko lähteä liikkeelle siitä parkista, missä keskustan ytimessä olimme. Sanoin, että sullahan se jarru on, nyt vaihdetaan penkkiä, ja molemmat nauroimme. Ensimmäistä kertaa tämän autokoulun aikana kädet tutisi, sykettä oli kuin kasaridiscossa, ahdisti ja teki mieli vetäistä hanskat konepellille.
MUTTA, tänään minä starttasin heti työpaikan ovelta kello vartin ylin viisi. Tunnustin synnit heti alkujaan, ja niiden johdatuksiin puututtiin. Mietimme muunmuassa, että piiloudunko liikennepelon taakse kantamasta vastuuta? No, luulen itse, että koska kannan (mielelläni) naapurinkin vastuun, niin vastuu ei ehkä ole oikea sana tässä tapauksessa. Eikä laiskuus ajaa, koska _haluaisin_ ajaa (tavoitteenihan on ajaa yksin). Lupasin analyytikkona miettiä asiaa.
Ajettiin vesisateessa liirumlaarumit ja laarumliirumit. Karvan alle kahdessa tunnissa ehti hyvin. Pääasiassa keskustaa ja keskustan vierustaa. Opettaja ihmetteli moneen otteeseen erinomaista ajotaitoani, siitä huolimatta että pelotti. En valitettavasti perusluottamuksen maailmaa kohtaan menettäneenä sitä voi uskoa, mutta kiitin. Kerroin, että positiivinen kokemus kyseisestä ajosta oli se, että koin pitäväni ohjaksia, jotenkin tietäväni mitä teen. Vaikka tavallaan en tiedä yhtään mistään yhtään mistään. Kädet on vatkaimet, vartalo leikkii mittarimatoa ja pää on maailmanpyörässä. Unohtamatta räikkää, jota pyöritän oikean puolen varpailla.
Sammutin auton tällä kertaa varmaan kolmesti, mutta niistä tuli vain hyvä mieli! Yritin siis kakkosvaihteella liian hitaasta vauhdista liikkua, mutta siihen se jytkähti keskelle risteystä valkoinen risteilyohjukseni. Se oli ihanaa! Siksi, että tänään töissä juttelin 30-vuotiaan, juuri kortin saaneen kanssa, jota hävetti hävyttömästä luonteestaan huolimatta sammuttaa auto ja kuunnella tööttiä. Hän haluaisi minun tyyneyden olla välittämättä. Sanoin että helppoa! Kun et omista mainetta, ei ole mitään menetettävääkään.
Totean nyt lopuksi vielä kerran, että omasta mielestänikin onnistunut ajo. Olen onnellinen. Pelkään ihan hirveästi edelleen, mutta tämä ajo onnistui. Perjantaina on seuraava ajotunti, ja ajattelin yllättää silloin kivan opettajani kertomalla yllätyksen..
sunnuntai 20. syyskuuta 2020
Joulumieli *<|:o)
Noin juhannuksesta lähtien, olen aamuisin herättyäni, silloin tällöin kajauttanut TÄYSILLÄ ilmoille Pentti Hietasen esittämänä "Oi jouluyön". Herään yleensä joka aamu ilman kelloa noin 05-06, ja tämä harras hetki tapahtuu silloin sängyssä. Kukaan ei ole ikinä tätä kieltänyt, eikä asiasta edes huomauttanut. Viereinen mieskään ei vedä peittoa korville. Tulkitsen sen hyväksymisen merkiksi. Ihana mies ja lapset.
Kuukausi sitten aloitin "joulusiivouksen". Pesin ikkunat verhoineen, ja vaihdoin tilalle "jouluverhot". Siitä se sitten lähti lapanen heilumaan, ja illalla keittiöstä leijui ihana joulutortun tuoksu, joita paistoimme 11v kuopuksen kanssa kolme pellillistä. Viime joululta jääneet tarpeet löytyivät aarrearkusta.
Joululahjojahan olen miettinyt ja hommannut jo koko kuluneen vuoden ajan, ja nyt kiihtyvässä tahdissa. Annan yleensä paljon lahjoja, mutta en suinkaan kaikkia toivottuja tai kalliita. Rakastan paketointia ja lahjoilla koristelua, joten yksi suosikkilahja teinille on mm. vanulaput (x 10). Ja hammasharja uusitaan 2kk:n välein, myös jouluna. Joskus lahjoissa on teema, viime jouluna se oli sukat, koska niille oli tarve. Oli ihana paketoida jokaiset söpöt CocaCola-, Pepsi-, StarWars-, HarryPotter-, avocado-, viiksi- ja mitkätiessukat erikseen. Tekee äkkiä jo 20-30 pakettia. Ja saa nauraa, tälle nauretaan itsekin.
Joulukalenterit on ihana tehdä itse, ja niihinkin piilottelen pienen karkin sijaan toisinaan yllätyksenä myös lahjoja. En vain jaksa odottaa yhtä päivää jolloin saisi antaa ja/tai avata kaikki kerralla. Meillä on kyllä THE jouluaatto, mutta oikeastaan koko joulukuu on jouluaattoa 24.12. asti. Tämä siksi, että joulu ei ole päivämäärä, vaan mielentila. Itseasiassa meillä tämä "jouluaatto" on joskus tupsahtanut yön aikana jo 21.12., eli 3 päivää ennen "jouluaattoa". Koristelin kuusenalusen lahjoilla ja annoin ne jo ennen "määrättyä päivämäärää". Italialainen italianopettajani nauraa suomalaisille, jotka juhlivat KAIKKI juhlat aattona. Ymmärrän pointin, mutta en tiedä olenko itse pahempi vai parempi.
Meille joulu ei ole kirkollinen juhla, emmekä kuulu kirkkoon. Vapaaehtoisessa joulukirkossa ei olla koskaan käyty, mutta voisin joskus haluta osallistua kirkossa järjestettävään joulukonserttiin. Akustiikan vuoksi, mutta kirkkourkujakaan kun ei saa musiikkikeskukseen. Toisaalta, en ole koskaan käynyt missään joulukonsertissa, joten en ehkä tiedä.Haudoille vein kynttilät mummon mukana pikkutyttönä, mutta isoksi kasvettuani tajusin, ettei isomummo asu ja nuku kiven ja mullan alla. En tarvitse hautausmaata muistellakseni vainajia, mutta kynttilät palavat sisällä ja ulkona kaikille heille koko talven. Ja muistelenkin heitä epäsäännöllisesti ympäri vuoden. Bussissa iskevä ikävä kyyneleineen on nolo, varsinkin kun nenäkin alkaa myötätuntoitkeä.
Yksi perinne on se, ettei ole perinteitä. Kun en saa enää lapsuuden sukujoulua, on ollut pakko päästää irti menneistä, ja rakentaa oma. On henkisesti helpompaa, kun ei ole pakollisia kaavoja, joihin pitäisi mahtua vielä silloinkin, kun joku niistä oleellisesti muuttuu.
Ähky. En ymmärrä. Meille joulu ei ole syömistä. Meillä saa syödä aina, ilman jouluakin, milloin vaan. Eikä olla koskaan paastottu ennen. Hurjan vaarallistakin. Mutta kyllä perinteiset jouluruoat löytyy pöydästä, paitsi kinkku, sillit, keitetyt perunat, maksalaatikko ja imelletty perunalaatikko. Tilalta löytyy esim. punajuuri-fetasalaatti, joka on suuri lempparini graavilohen, rosollin ja lanttulaatikon ohella. Ja pari jouluateriaa riittää, sitten portti sulkeutuu vuodeksi. Joulutortut, piparit ja piimäkakku pitää tehdä, mutta ei kaadu joulu ilman niitä. Joulu on mieli, ei kieli.sunnuntai 13. syyskuuta 2020
Perjantainen 8. ajokerta autokoulussa aikuisiällä ja elämä pilalla!
Yritin jo eilen kirjoittaa perjantain kaksituntisesta ajokerrasta, enkä pystynyt. Pääsi syvä huokaus ja piti vetää kädet naamaan.
Kyseisen ajokerran takia tekisi mieli heittää pyyhe kehään, ja pahinta tässä on se, että koko ensi viikko minulla on itsenäistä harjoittelua. Ja tälläkin hetkellä olo on se, että "tää oli tässä, kiittihei!".
Ajohan onnistui hyvin siihen asti kun ajoimme katsastuskonttorin pihaan pienelle tauolle, ja kävimme tieliikennelakia läpi, lähinnä liikennemerkkeihin liittyviä yksityiskohtaisia pränttejä. Silloin muistaakseni moottoriteihin liittyviä nopeusrajoitusmerkkien "pikkupränttiä". Tämä pykäläviidakkostoppi oli tuttu juttu ja olo oli reilun tunnin ajosta onnistunut. Mutta parkista kun lähdimme, heti ensimmäisestä suojatiestä kaikki tämä alkoi.
Nainen oli ylittämässä suojatietä oikealta. Väistin häntä hiljentämällä vauhtia hyvissä ajoin (en aja muutoinkaan kovaa parkkialueella), ja ajattelin että ryömitän auton tilateen yli, toki niin, että jalankulkija on etusijalla. Heitähän minä juuri pelkään ja varon! Opettaja otti tilanteen haltuun jarrulla, ja sen jälkeen mikään ei enää onnistunut.
Tilanne käsiteltiin ajon päätteeksi, ja syyksi opettaja kertoi sen, että vastaan oli tullut rekka, jossa oli ollut inssiajo ja tutkinnonvastaanottajana jokin "meidän aluepäällikkö" tms. Rekan kuski oli houkutellut kyseisen naisen suojatielle näyttämällä käsimerkkiä. Ja ikinä ei pitäisi rohkaista jalankulkijoita suojatielle toisten eteen (rekkakuski, siis rohkaisi naisen suojatielle minun eteen). Tässä piti kaiketi olla siis opetus rekkakuskille, ja inssi tulee kuulema tästä häntä ainakin huomauttamaan. Jos nyt oikein ymmärsin, niin minä olin "sijaiskärsijä". Ja syytän tietenkin kaikesta itseäni.
Tämä tapahtuma jota en silloin ymmärtänyt, sotki pasmani niin kertakaikkisesti, että unohtelin vilkut, ajovuorot ja tasa-arvoisessa risteyksessä opettaja joutui (?) jälleen painamaan jarrun. Koska en hänen mielestään huomannut vasemmalta lähestyvää ja auton taakse jäävää mummoa. No se on totta, en ehkä huomannut. Mutta olisin varmaan huomannut, missä vaiheessa, sitä en tiedä. Jäin odottamaan mummon ja sitten yritettyäni tiukkaa mäkilähtöä uudelleen, pysäytin, ja annoin vuoron toiselle mummolle joka murhasi minut katseellaan, koska auton keula oli suojatiellä.
Olen yleensä kysynyt ajon lopuksi, että menisikö ajo inssistä läpi, niin tällä kertaa sanoin itse, että ajo ei olisi mennyt inssistä läpi, kyseisen "mummo-risteyksen" takia. Opettaja oli sitä mieltä, että olisi myös voinut mennä inssi läpi. Ja lopuksi huikkasi vielä että "Se oli hyvä ajo, osaat ajaa hyvin!" Mutta koska en luota muihin, edes opettajaani tai itseeni, niin tätä onnetonta suoritusta olen nyt vatkannut päässäni KOKO viikonlopun.
Yritän tällä hetkellä kaikkeni, että uskaltaisin rattiin enää ikinä. Olen lukenut liikennesääntöjä ja tahkonnut kuvatehtäviä uudelleen ja uudelleen. Yritän ajatella positiivisesti ajoani, ja selitellä tapahtunutta sillä, että olin sijaiskärsijä ja ymmärtämättömyyttäni sotkin pasmani. Ruumiita ja romua ei tullut ja se on mennyttä. MUTTA SILTI.
lauantai 12. syyskuuta 2020
Autoilun positiiviset, pelonvastaiset puolet
- Kun ajan autolla yksin, olen voittanut omat odotukseni ja pelkoni. Olen tähän mennessä pelännyt ja välttänyt autolla ajamista 21 vuotta.
- Minä olen määritelyt elämäni suunnan, - ei pelkoni!
- En ole ainainen alisuoriutuja (ainakaan tässä asiassa).
- Olen täysin oikeutettu yhtä kevyesti käskeä hyppäämään esimerkiksi benji-hypyn, silittämään hämähäkkiä, taluttamaan hevosta, uimaan joen läpi, ruokkimaan käärmettä sylissään.. jokaiselle, joka tokaisee että "no helppoahan se (ajaminen) on", tai että "eihän autolla ajamisessa ole mitään pelättävää". Pelon kohtaaminen ja varsinkaan selättäminen ei koskaan ole helppoa. On helppoa tokaista jonkin itselleen helpon asian olevan helppoa.
- Voin lähteä tyttöjen reissuille, ja tähän toivoisin vielä saavani ihan matkailuauton alleni.
- Voin toimittaa itse asiani, esim. postipaketit, eikä tarvitse pyytää mieheltäni.
- Voin toimia jalkapakettikuljettajana läheisilleni. Ei tarvitse jättää autoa sairaalan parkkitaloon seisomaan, vaikkapa kipsiä poistattaessaan.
- Voisin käydä mökillä ja maalla asuvan kaverin luona yksin.
- Voisimme muuttaa "maalle", paikallisliikenteellä ei ole enää merkitystä.
- Voin auttaa miestä työauton vaihdoissa, enää ei tarvita ulkopuolista toista kuskia.
- Meillä on todella vähän lasten kuskaamista, mutta voinpa auttaa siinäkin!
- Pääsen käsityömessuille "helposti"! Jos et ole ikinä käynyt messuilla toisella paikkakunnalla julkisilla, niin et tiedä mistä puhun. Omalla paikkakunnalla messuilla kuljetaan tietenkin julkisilla.
- Voin ostaa uudet kengät! Perusteluna se, että tarvitsen talviajokengät! Olen kokovartaloajaja, ja kengillä pitää tuntea auto. On itseasiassa melko vaikeaa löytää kunnolla pohjauritetut kengät, joissa on ohut pohja ja ne ovat vielä kriitikollekin mieleiset!
- Useinmiten koen tarvitsevani autokyytiä arkisin, varsinkin silloin, kun mieheni on töissä. Tämä on varmaan Murphyn laki. Kun alan ajaa autoa, en enää tarvitse kyytiä arkisin..
- Nautin ajamisesta, minua on aina kiinnostanut autot, autourheilu, autopelit.. Nautin siitä nyt autokoulussakin, vaikka olen siellä toistamiseen liikennepelon takia. Hassua!
torstai 10. syyskuuta 2020
7. ajokerta autokoulussa (aikusiällä)
Eilen vetäisin tauottoman 8h työpäivän pikkutarkkaa piperrystä ja ovelta suoraan autokouluun. Onneksi ehdin juoda päivän aikana yhden ison tölkin energiajuomaa, vaikka se sokeritonta olikin, niin kyllä se ehkä auttoi jaksamaan kotiin asti, puolikahdeksaan!
![]() |
Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa. |
Onneksi illan ajotunti oli todella vain tunti. Keskusta-ajoahan se oli liikennepelon takia, ei maantiellä ole sitä liikennettä mitä pelkään. Ja ajo meni omasta mielestänikin jo hyvin, "kympin suoritus", totesi opettaja tunnin päätteeksi.
Koen, etten vielä bongaa nopeasti juuri sitä liikennettä, jota minun pitää väistää, mutten myöskään sitä, joka väistää minua. Mutta kun kerran ajot sujuu hyvin, niin tämä lienee enemmän tunne, kuin totuus. Olen nyt ajanut 7 ajokertaa eli ehkä noin 10h. Tämä on minimivaatimus ajotunteja B-korttia varten. Onneksi minulla on vielä puolet lisää!
keskiviikko 9. syyskuuta 2020
Ajopelko, liikennepelko, autopelko, autoilupelko.. mörkö ja mörön kaveri
Ehkä syy on keksimässäni "sitkun-syyssä". Ajan omalla sitkun autokoulu loppuu. Oma auto on automaatti, pitäisi jäädä enemmän aikaa suuremmalle mörölleni, -muulle liikenteelle. Nythän en edes tiedä, kun en ole kokeillut. Kannattaisi kokeilla, niin olisin viisaampi.
Pimeys ei ole autoilussa ongelma, vaan mielikuvitus. Olen keksinyt, että kaikki 5km:n päästä lähestyvät pyörätuolimummotkin oikein tähtää autoni alle. Ja henkilöautosta ylöspäin kaikki ajaa suoraan kylkeen. Pimeä metsä sivuikkunasta on lapsuusmuisto, ja kun alan ajaa liikenteessä, alan huomata, ettei mielikuvitukseni juokse autoni kanssa kilpaa. Ei ainakaan yhtä nopeasti.
Mutta, koska kompostoivan huussin lämpimälle styroksiselle istuimelle on miellyttävämpi istahtaa kuin mättäälle, niin valitsen hädässä pelkoni kohteen mielummin. Mukavuudenhalu on siis pelkoa suurempi. Ai mitäkö huusseissa pelkään? -No sitä kättä, joka pohjalta kohoaa!!! No, tämä pelko ei ehkä liity liikennepelkooni mitenkään, ONNEKSI! Tai sitten olen edes sen verran pelkoni yläpuolella, etten osaa yhdistää huussia autolla ajamiseen..
Liikenteessä uusia tilanteita tulee eteen vähintään yhtä nopeasti kuin nopeusmittari näyttää, mutta voi tulla myös itsestä riippumattomista syistä nopeamminkin. Voin yrittää ennakoida, mutta yllättäviä tilanteita liikenteessä sattuu silti. Se on vain pakko hyväksyä ja sopeutua. Pelkoani ei kuulema näe ajaessani, joten jotenkin minä senkin yli kai jyrään suorittaessani. Ja oikeastaan tämä on jo lapsuudesta opittu tapa.
Jos on vain pakko tuottaa mielipahaa, sekä itselle että muille. Aina ei tarvitse edes tehdä mitään väärää, ja silti olen ihan paska. Suomessa on noin 3 miljoonaa autoilijaa, ja puolia niistä ajotapani miellyttää ja puolia ei. Mielestäni en kyllä juurikaan kiinnitä huomiota siihen, mitä muut ajattelevat ajostani, muutoin kuin turvallisuuden ja yhteisöllisyyden nimissä. On ihan turhaa pyydellä kaikilta anteeksi. Kukaan ei kuitenkaan kuuntele (liikenteessä).
En varsinaisesti pelkää epäonnistumista, mutta ehkäisen sitä ennakolta. En niinkään siksi, että tulisin naurunalaiseksi, vaan siksi etten kelpaa itselleni. Kritiikki sisältyy tähän, ymmärrän etten voi aina miellyttää kaikkia, mutta kun pitäisi silti. Perfektionisti..
Vaadin täydellistä ja rentoa ajosuoritusta, ei vaikuta onko saanut kortin juuri vai paljon aiemmin. Jos on käynyt autokoulun, niin eikö silloin pitäisi osata ajaa? Rentous varmaan tulee myöhemmin, samoin kuin ajorutiini, mikä vaatii ajoa. En taida voida täysin ehkäistä epäonnistumista ajossa, mutta riittäisikö se, että yrittää parhaansa, ei tee ruumiita eikä romua, ja kukaan ei pahoita mieltään.. ainakaan pitkäksi aikaa..? Jonkin tutkimuksen mukaan, vaaditaan noin 100.000km, ennen kuin ajo tuntuu luontevalle ja mukavalle.
Autolla ajaessa en myöhästy. En nimittäin koskaan lähde kiireellä (koskaan), enkä ainakaan autolla! Eikä minulla ole autoillessa koskaan kiire. Minä nautin ajamisesta ja se on ainakin vielä uudenhohtoinen harrastus.
Pelkään läheisen/tutun menettämistä.Oma rakas, omalaatuinen autoni. Sitä voi tarvittaessa viedä neuvolaan, jossa sitä nyt onkin kyllä käytetty, että varmasti toimii kun alan ajaa. Ehkä yksi este "siviilissä" ajamiselle voi olla se, että huonona kuskina jotenkin satutan autoani.
On niin vaikea ymmärtää poismenoa. Tai no, en vaan ymmärrä. Tämä ei onneksi liity liikennepelkooni, en ainakaan miellä niin. En pelkää tuottavani kuolemaa liikenteessä.
Ihmisen paikka on siellä mihin jalat ylettää. Paitsi nopeasti liikkuen, kuten huvipuistolaitteet. Ajamiseen tämä pelko ei liity. Luultavasti tässä pelko johtuu siitä, että ymmärtää kuolettavan tippumisen riskin.
tiistai 8. syyskuuta 2020
6. ajokerta autokoulussa (aikuisiällä)
Eilen maanantaina ajoin tunnin neljänruuhkassa. Ajotuni keskellä työpäivää oli oikeastaan aika miellyttävä paussi arjesta. Tuntia en osannut pelätä, vähän jännittää korkeintaan. Lohduttauduin, että tunti kestää vain tunnin, -ei kahta.
Ajettiin luonnollisesti keskustassa ja opeteltiin samalla uutta, 1.6.2020 voimaan tullutta tieliikennelakia risteysten osalta. Lyhykäisyydessään laki siis sallii viereisen samansuuntaisen kaistan käytön jo risteysalueella ryhmityttäessä, niin, ettei luonnollisesti aiheuta muille tienkäyttäjille haittaa. Tätähän on viisasta hyödyntää vain, kun ennakolta tietää, että kääntyy seuraavasta risteyksestä vastakkaiseen suuntaan.
Nyt voin kerrankin sanoa, että tunti onnistui ensimmäistä kertaa minunkin mielestä hyvin! Aivoni ja sydämeni teki ehkä jotenkin yhteistyötä. Isot autot risteyksissä ovat erityispelkoni, ja niiden kanssa jäätiin samalle viivalle monta kertaa. Syvä huokaus nenän kautta ja niin vaan samoilla vihreillä kaasuteltiin menemään. Liikennettä ja vilinää oli paljon, mutta sekaan sovittiin!
Ajosuoritus olisi taas mennyt inssistä heittämällä läpi.
![]() |
Kuvituskuva neljänruuhkasta |
sunnuntai 6. syyskuuta 2020
Syksyinen siivousvimma ja maskitalkoot

Sitten maskitalkoisiin. Lukiolaisille pohditaan mahdollista maskipakkoa. Ei ole varaa kahden henkilön kertakäyttömaskeihin julkisiin ja kouluun, kun 2h välein täytyy vähintään maski vaihtaa. Joten ommeltava on, ja viisastakin, sillä kahden hengen päivittäiset maskit on jo kannattavaa pestä. Niitä kertyy paljon, vaikka vain toinen on lukiolainen!
![]() |
Maskikangaskeitot |
![]() |
Jokapaikanassistenttini |
lauantai 5. syyskuuta 2020
Viides ajokerta autokoulussa (aikuisiällä)
Lähdimme matka-asemalta, ja ajelimme pyynnöstäni autohuoltamolle noin 23km:n päähän, ja sieltä takaisin. En rohjennut moottoritietä ajaa (vielä..), joten kiersimme toista tietä, jossa nopeusrajoitus oli max. 60km/h. Tämä reitti siksi, että näkisin millaiselle koetukselle mahdollisesti yksinkin joudun joskus. Tämä kahden tunnin ajokerta oli jotenkin hyvin ajorikas, ja eteen sattui likipiti-tilannekin, jossa vastaantulevan olisi pitänyt väistää minua, mutta ei vasemmalle kääntyessään väistänytkään. Minäpä väistin. Ja pyysin anteeksi, kaikilta.

tiistai 1. syyskuuta 2020
Neljäs ajokerta autokoulussa (aikuisiällä)
Eilen illalla huristeliin keskustasta keskussairaalanpihan kautta Prismalle ja sieltä takaisin keskustaan. Sairaalanpiha oli minulle mörkö, ja siksi se ajettiin kahdesti läpi. Joudun kuitenkin joskus sinne ajamaan, valitettavasti. Sairaalan pihassa tein virheen, kun en muistanut liikenneympyrästä suoraan ajettaessa näyttää vilkkua, ja tämä asia puitiin läpi. Liikenneopettajan mielestä ympyrä tulee nopeasti risteyksen jälkeen, ja se on pienen kokonsa ja pihamaisuuden takia hämäävä. Lohdutti hieman. Siinä on kuitenkin liikenneympyrän merkki.
Toisen virheen tein keskustassa, kun muistin laittaa vilkun vasta kun olin jo ryhmittynyt oikealle kääntyäkseni. Tästä opettaja huomautti ryhmittymisen jälkeen sanoen, että "tästä käännymme oikealle". No, takanani ei muistaakseni ollut autoa.. tai sitten oli. En muista kun olin jonkinsortin paniikissa.
Tästä paniikistani opettaja ajon jälkeen antoikin palautteen, kun sanoi että huippu suoritus. Pyysin selventämään, ja vastasi, että liki virheetön suoritus paniikissa ajetuksi. Ihmetteli kuinka osaan pitää itseni niin rauhallisena ja tyynenä, ja suorittaa silti niin hyvän ajosuorituksen. Hymyilin, mutta mieleni olisi tehnyt sanoa, että alkoholistin lapsena sitä oppii mestariesiintyjäksi ja suorittajaksi. Niin hyväksi, että jopa itse uskoo itseään.
Ja mitä uskoon tulee, niin liikennepelkoani jälleen miettineenä, olen tällä kertaa tullut siihen tulokseen, että en luota oikein kehenkään. En edes itseeni. Mutta kai se menee tässäkin niin, että ensin pitää opetella rakastamaan itseään, että voi rakastaa muita. Ja samoin ensin pitää myös opetella luottamaan itseensä, jotta voi luottaa muihin.
En tiedä johtuuko täysikuusta vai mistä, mutta nyt pääni on ollut erityisen hankala. Näen kaiken liian rumana, lihonneena, epävireisenä, huonona, tyhmänä.. mikään ei kelpaa ja vaivaa villi siivousinto. Jo viikonloppuna pohdin raivoisasti siivotessa ja järjestellessä, liekö kurjaan itseluottamuksettomaan oloon syynä kuu. Ja kyllä! Tämän linkin mukaan on täysin mahdollista, että olen kaivanut itse itselleni kuoppaa kuun ja hormonien yhteisvaikutuksella! Tosin en saa siitä fyysistä todistetta vartalostani, mutta tämän varmempikaan en voisi asiasta olla.
"Vuonna 2011 ilmestynyt tutkimus seurasi 826 16–25 -vuotiaan naisen kuukautiskiertoa, ja havaittiin, että lähes 30 prosentin kuukautiset osuivat täydelle kuulle."