Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Poikkeatko arjestasi poikkeustilassa?

Kun koko Suomi on poikkeustilassa, se nähdään ainakin median ja seuraamani somen mukaan vain rajoitteina, säädöksinä ja huolena selviytymisestä. On se sitäkin.

Mutta onhan se myös avonainen ovi ihan kaikkeen uuteen, innostavaan ja ihanaan! Nyt jos koskaan on mahdollisuus tehdä helppo konkurssi, vaihtaa työpaikkaa, erota, karata ja tunnustaa sanomattomat. Nyt jos koskaan on mahdollisuus muuttaa asennettaan mitä tahansa kohtaan, haastatella näkymättömällä mikrofonilla vastaan lenkkeileviä, tai edes tehdä heille hymyillen kunniaa, muistaen nauttia reaktioista. Opetella sanomaan ei jos sitä ei osaa. Julkaista someen itsestään noloja asioita ja kuvia hauskuuttaakseen muita omalla kustannuksellaan ja kokeakseen ettei muutukaan naurunalaiseksi vaan rohkeaksi ja ihailluksi. Työt ei nyt onnistu ja etene samalla intensiteetillä ja tehokkuudella kuin aiemmin, ja miksi pitäisikään? Nyt on poikkeustila! Jos olisin joskus halunnut olla vaikka prinsessa Diana, niin nyt on sen roolileikin aika. Kruunu päähän ja kauppaan pitsihanskat kädessä pikkirilli pystyssä!

Itse chattasin etätyöskentelevän valtion virkamiehen kanssa, siitä itse asiasta toki aloitettiin, mutta hän oma-aloiteisesti kertoi myös lemmikkien ja vaimonkin kuulumiset ja terveystilan. En usko näin tapahtuvan ilman poikkeustilaa. Ja tämä jos mikä oli ihanaa, koska inhimillisyys ja itse persoona loisti linjojen toisessa päässä. En jäänyt epäilemään hänen ammatillista pätevyyttä. Nyt maailmalla on mahdollisuus muuttua inhimilliseksi ja tekisin itsekin sen nyt, esimerkiksi julkistamalla kuvan itsestäni, on kuitenkin aina mielenkiintoista saada vastine oletuksille. Mutta tässä suojen perhettäni ja etenkin lapsiani, blogi kun on tunteideni kaatopaikka.

Ilman tätä poikkeustilaa, en olisi ikinä päässyt arjestani irti. Nyt olen poikennut päivittäin useista tavoistani ja opituista. Pukeudun aivan eri tavoin, kokeilevasti tai aivan hullusti. Meikkaan huulet kirkkaanpunaisella huulimaalilla vaikka riski on, ettei sekään pysy kyydissä työn vuoksi. Mutta en vaan aio pelätä sitä. Jos omistaisin korkokenkiä, käyttäisin niitä nyt -mahdolisimman näyttäviä ja kopisevia. Juhlaleningin voi pukea arkenakin eikä vain säästellä seuraaviin, -joka päivä on juhlapäivä! Olen aina toiminut ainakin hieman normeista poiketusti, tavallaan provosoidenkin, koska koen että suuntaa näytetään teoin - ei puhein. Nyt olen tehnyt sitä erityisesti. Käytän aina paikallisliikennettä, ja onhan se nyt kovin helppoa huutaa paikaltaan, kysyen aikataulumuutoksista melkein tyhjässä bussissa. Ja vastaushan raikuu takaisin. Toivotin lopuksi valoa päiviin.

Nyt kun töitä on vähän, ehdin nauttia niistä. Yritän muistaa tämän rauhaisan mukavan tunteen myös tulevan kiireen keskellä. En halua palata enää suorittajaksi. Minulla on mahdollisuus muuttua joka päivä. Nyt se on lisäksi poikkeuksellisen helppoa.

7 kommenttia:

  1. Ihana ja rohkea sinä ja nyt on juuri hyvä aika räväyttää, saada iloa sellaisista asioista, joita ei ehkä ole aiemmin uskaltanut toteuttaa. Kerran täällä eletään, sen kun muistaisi.

    Korkkareita ei omat jalat kestä, mukavuus ennen kaikkea, mutta värikästä päälle ja todellakin huulipunaa, kaikkea maan ja taivana väliltä mikä piristää. <3

    Sydämellistä tiistaita ja hei en todellakaan loukkaantunut kommentista blogiini vaan päinvastoin. Ajattelen itsekin, että nuoret ovat aina kauniita ihan kaikki, mutta syvempi ikääntyeempi kauneus on paljon mielenkiintoisempaa. <3

    VastaaPoista
  2. Minä olen siinä jäärä, että pidän tiukastiksin kiinni rutiineista. Ne tuovat turvaa poikkeustilanteessa. Totta kai revittelykin voi kuulua asiaan. Tärkeintä on ajatella, että elämä kuitenkin jatkuu, ja kesä tulee. Pukeutumishommaa olen tehnyt, samoin meikaamista. Piristää pitkää päivää. Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kuin voi poiketa rutiineista, tarvitaan poikkeus asenteessa/ajattelutavassa. Tarkoitin postauksella nimenomaan poikkeustilaa rutiinisesta ajattelutavasta, en usko että muutoin kukaan haastattelisi näkymättömällä mikrofonilla ketään tai tekisi mitää muutakaan rutiineistaan poikkeavaa. Ja on minullakin arjessa edelleen rutiinit, olen vain käynyt ne kaikki läpi, että pitääkö niiden olla juuri niin kuin ne on, vai uskallanko kokeilla uutta, koska nyt se on helpompaa, kun on poikkeustila. Elämä nimenomaan jatkuu, ja juuri siksi minulle on tärkeää asettaa minutkin poikkeustilaan, nyt voin ja uskallan kokeilla kaikkea uutta. Ehkä sitten uskallan, kun ei ole mitään hätää, enkä tarvitse poikkeuksellista turvaa. Kiitos kun kävit Marja ja lumista (?) keskiviikkoa! <3

      Poista
  3. Ihana, iloinen postaus irtipäästämisestä. Minä olen aikamoinen rutiiniriitta ja arkirytmi on minulle tärkeää. Siksi toivonkin, että voin jatkaa töissä työpaikalla enkä etänä. Mutta missaanko toiveeni kanssa mahdollisuuden muutokseen? Vaikka en kaipaa muutosta, se voisi silti tehdä hyvää. Mutta mentaalimatkalle voisi ainakin lähteä, haastatella näkymättömällä mikrofonilla vaikka saapuvia muuttolintuja ja kysyä niiltä, mitä ne matkallaan näkivät js miltä kesäkotiin saapuminen tänä vuonna tuntui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kuin voi poiketa rutiineista, tarvitaan poikkeus asenteessa/ajattelutavassa. Tarkoitin postauksella nimenomaan poikkeustilaa rutiinisesta ajattelutavasta. En siksi tiedä minkä mahdollisuuden voisit missata, mutta et ainakaan muutosta. Näkymättömällä mikrofonilla voi haastatella vaikka muuttolintuja jos haluaa, mutta jos joudut tekemään sen velvollisuudesta, ei se ole sama asia kuin pysäyttää joku kadulla ja kysyä puolentoistametrin päästä kuinka voit? Mitä mieltä olet koronasta? Tuntuuko tämä hassulle? Tuntuuko silti kivalle? -Ja aina vastaus oli iloinen kyllä. Tämä siksi, että aivot ovat poikkeustilassa ja on halu kokeilla toimia kuten normaalisti. Poikkeustila on ilo ja asennekysymys, se ei ole kokeilu olla tai tehdä jotain mitä ei halua. Kiitos kun kävit ja kyllä pääset vielä työpaikallekin töihin <3 Minun töitä ei voi tehdä etänä niin minä en pääse etätöihin.

      Poista
  4. Pidän mielelläni kiinni rutiineista, mutta joskus olisi kiva olla rempseämpi. Mutta ehkä se ei sitten olisi minua itseäni. Etätyö voisi tuulettaa omaa ajatusmaailmaani, ensin pakolla ja sitten se voisikin alkaa tuntua mukavalta! Sitä tarkoitin - ja sen ehkä missaan, kun "joudun" käymään töissä työpaikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaivan! No mutta ei kun jousikengät jalkaan ja pienin askelin eteenpäin! Nyt kuitenkin naurinnollista viikonloppua! <3

      Poista