Rakkaat Äiti ja Isä
Kiitos siitä, että olen saanut kauttanne alun elämään. Olen pahoillani siitä, jos se ei ole miellyttänyt toista tai molempia, tavalla tai toisella. Yritin kyllä kaikkeni, kunnes ymmärsin, ettei se ole elämäntehtäväni.
Olen tätä kirjoittaessani 39 vuotta, 5 kuukautta ja 9 päivää vanha. Elämääni mahtuu paljon kaikenlaista ja olen siitä kiitollinen. Suurta osaa en enää edes muista, osittain siksi että ne eivät ole sisältäneet paljoa tunnetta, osaa siksi etten halua muistaa niitä, ja osaa siksi että elämäni suojelee minua unohtamalla ne. Suurin osa elämästäni on kuitenkin kulunut syyllisyyden, huonon omantunnon ja velvollisuuksien toteuttamisen parissa. Luulin pitkään, että rakkaiden vanhempieni pahoinvointi oli minun syyni.
Vastakohdaksi olen halunnut paljon omaa ja myös saanut. Niihinkin lukeutuu hittejä ja huteja. Onneksi elämä on opettanut nöyräksi ja mummo häpeämään. Osaan nauraakin. Paljon. Ja niin kuuluvasti, että mieheni häpeää sitä. Voi ressukkaa. Toivoisin että joskus vielä hän ymmärtäisi häpeänsä taakse, kuinka paljon hyvää äänekkäässä, iloisessa ja hersyvässä nauramisessa on. Kuinka paljon se on minua auttanut elämässäni. Minun oma, aito, rakas nauruni.
Huomattehan. Olen teistä erillinen, yksilöllinen ja itsenäinen ihminen. Te ette muutu minusta pahemmaksi enkä minä teistä. Meillä kaikilla kolmella on oikeus omiin mielipiteisiin ja oikeus kertoa ne ääneen. Kun te kerrotte mielipiteenne totena, pitäen minun mielipidettäni vääränä, tekisi mieli kuristaa teidän siksi, että te kuristatte mielipiteellänne minut. Olen pahoillani jos loukkaan teitä suorilla sanoillani, mutta minä olen vastuussa sanoistani ja teoistani, en siitä, kuinka te tulkitsette ne. Juuri siksi olen oppinut puhumaan suoraan, ettei jäisi epäselvyyksiä ja kysymään suoraan, jos on jäänyt jokin ymmärtämättä. Anteeksi. Anteeksi etten ole hiljainen ja kaiken hyväksyvä, se olisi kannaltanne helpompi, mutta en kertakaikkisesti kykene olemaan sellainen ihminen.
Olen saanut kolme kaunista lasta joista yksi kulkee jo omaa taivaltaan. Yksi näistä on teille muita tärkeämpi. Minulle kaikki ovat erilaisia, erillisiä ja yhtä aikaa samanarvoisia. Yhtä rakkaita. Minun kasvatukseni ei ole ollut samanlainen kuin kummankaan teidän, mutta minä kasvatan osittain samalla tavalla lapseni, kuin te olette kasvattaneet minut. Onneksi olen kuitenkin hyvin huolehtivainen, liiankin. Ehkä jopa haitallisuuteen asti. Minä en ole lahjonut lapsiani, enkä sallinut sitä muiltakaan. Olen kokenut sen epärehellisesti ja kyseenalaiseksi. En myöskään ole hyljännyt lapsiani omien halujeni vuoksi. Anteeksi jos kasvatustapani eivät miellytä teitä, mutta sallittehan minun tehdä itse omat virheeni itse omassa elämässäni, ja kasvattavan lapseni parhaakseni näkemälläni tavalla. Teidän aikanne meni jo. Lasteni kautta ette voi korjata tekemiänne virheitä.
Tietäisitte tämän, jos olisitte myötäeläneet vierelläni. Olette kuitenkin valinneet seurata omia luulojanne ja eläneet sen varassa. Yritän kunnioittaa päätöksiänne, vaikka olenkin siinä vahvasti eri mieltä. Olemme eläneet yhdessä isän kanssa 2 vuotta ja äidin kanssa 18 vuotta. Emme ole eläneet päivääkään yhdessä minun perheeni kanssa. Te ette siis mitenkään voi tietää millaista minun ja perheeni elämä on. Voitte vain kuvitella mielikuvituksenne ja kuulemanne perusteella.
Olisitte siis halutessanne voineet tutustua minuun 14405 päivää. Ette ole kuitenkaan valinneet tätä mahdollisuutta, eikä se ehkä ole tarkoituksenmukaistakaan. Laulussakin sanotaan että lapset ovat lainaa vain. Koin oikeaksi lentää pesästä 18-vuotiaana, ja olen kiitollinen että sain asua äitini kotia siihen saakka. Ja kiitos isä että sain piipahtaa luonasi muutamana viikonloppuna, mutta olisi ollut kiva, jos sinäkin olisit viihtynyt silloin siellä, luonani. Tulin luoksesi sinun takiasi. En sinun kotisi.
Minä en ole ollut vaiti häpeällisistä asioista, koska koen, etten ole virheetön. Minun mielestäni täydelliseen elämään kuuluu virheitä, jotta tunnistaisi oikean väärästä. Onneksi olen nyt saanut kertoa teille sydämeni puhtaaksi ennen kuin teistä aika jättää, kertoa kuinka kiitollinen olen teille kaikesta ja kuinka paljon teitä rakastankaan. Lapsi on aina vanhemmilleen lojaali.
Lupaan huolehtia teidän taivasmatkastanne kauneimmalla näkemälläni tavalla ja lupaan että saatte pysyä haudoissannekin etäällä ja etäisinä toisistanne. Lupaan että en tule koskaan antamaan teidän lukea tätä kirjettä, etten jälleen loukkaisi teitä vain kertomalla mille minusta tuntuu. Mutta haluaisin kertoa sinulle isä, että minusta tuntuu edelleen pahalle kun en kelvannut sinulle hiukset auki ja sinä kiusasit minua ylipainostani aivan kuten kaikki muutkin. Tiedän että et kehdannut olla kanssani kun olin ylipainoinen, kuulin sen kun sanoit sen äidilleni, kysyen häneltä miksi hän syöttää minut sen näköiseksi. Rakas äiti, ei karkilla lahjomalla rakkautta osteta ja huonoa omaatuntoa puhdisteta. Sinä karkailit illanviettoon ja jätit minut yksin kotiin ala-asteikäisenä. Minä tiedän sen, koska minä heräilin öisin. Minusta oli myös kovin ahdistavaa kun löit minua ja kun tumppasin tupakkasi ja suljin puhelimen luurin sinun sammuttua lattialle. Mutta ei hätää! Tein sen niin monta kertaa, ettei se enää lopuksi tuntunut millekään.
Rakkaat isä ja äiti. Te teette kuten parhaaksi näette. Minäkin haluaisin tehdä niin, mutta en valitettavasti uskalla. En vielä. Te ette ehkä ole enää näkemässä kun rohkaistun tarpeeksi, mutta toivon puolestanne, että minäkin osaan sitten nauttia siitä. Että minäkin koen olevani voittaja, en teidän takianne, vaan itseni.
Kaunis kiitos teille kaikesta tähänastisesta ja toivottavasti olette nähneet kaikki ne tähtien pilkahdukset taivaalla, ne ovat olleet terveiseni teille. Hiljaiset toiveet siitä, että vielä joskus kaikki olisi hyvin. Minä niin kovin olisin halunnut olla teille mieliksi, mutta enemmän minä haluan olla omanlaiseni, tällainen kuin olen.
Rakkaudella,
Tyttärenne
