Kotiopetus kokovartalopeilistä

Ensimmäinen viikko takana kotiopetusta ja hyvin on mennyt! Lukiolaisella kaikki hyvin ja hän käyttää jonkinsortin livevideopuheluita koulun kanssa. Ihana että varoittaa aamulla klo 8.00 alkavasta, niin en ole yöpukusillani taustalla heilumassa ja huutelemassa MITÄ?! En kuullut!!

Nelosluokkalainen toivoi pääsevänsä jo kolmantena päivänä takaisin kouluopetukseen, hän on niin pedantti ja pelkää luokalleen jäämistä. No, nyt kun hänen ope otti WhatsAppin käyttöön, ja valvoo etenemistä kuvin, on huoli helpottanut. Hyvä näin! Yhteisöllisyyttä ja kouluruokailua hän ikävöi, mutta tämä vahvistaa taas uskomustani hänen tulevasta ammatistaan sosiaalityöntekijänä. Hän on niin kultainen ja huomaavainen ja yhteisöllinen.

Facebookissa on levinnyt haaste nuoruuskuvista ja eilen illalla latasin koko joukon minäkuvia. Kun en osannut valita vain yhtä kuvaa, piti ladata "albumillinen". Sattuvat kaikki olemaan itsenäistymisen aikaisia (17-18v), koska muut kuvat ovat äidilläni. Hassua miten 20 vuotta näytti niin vähälle ja silti niin paljolle. Niistä kuvista kaipasin vain vapautta (en ollut vielä äiti vaikka yritys oli jo), ja se on seikka, joka nyt on elämässäni pinnassa. Siis kyllästyminen jopa äitiyteen. Kun olen aina kaikkialla ja teen kaiken 110%:sti ja kaikkea on aina jotenkin liikaa, käytän jopa tarvittavaa tunnetta jotenkin liikaa ja liian intensiivisesti, niin ei kai se ole ihmekkään että tulee överit. Toiseksi, kyllähän se on vaativaa ja raskasta olla lapsesta asti äiti kolmelle lapselle ja varsinkin erityislapselle. En ole voinut levätä välillä, kun ei ole tukijoukkoja. Olemme aina vain tällä ydinperheellä. Kun on oppinut elämään jonkin asian kanssa, se tuntuu luonnolliselle. Meillä mm. se, ettei ole ollut avuksi lastenhoitajia.

Mutta sain minäkin kuvia selaamalla kotiopetuksen kokovartalopeilillä katsottuna. Olen muuttunut, mutta niin minun kuuluukin, en ole enää sama ihminen. Silloin olin nuori, kaunis ja hoikka. Nyt olen melkein nuori, kaunis ja tukeva! Ihan hyvä ihminen minä olen, nykyiseen muuttumisenhaluuni vaikuttaa enemmän ulkopuolelta tulevat kritiikit tavoistani toimia, ajatella ja olla, joiden takia olen ehkä ajatellut että minun pitää muuttua. Ja tottahan se on, kun minä muutun - koko maailma muuttuu. Tämän olen nyt oppinut kokovartalopeilistä. Ja minä riitän. Haluan kyllä edelleen kokeilla täällä blogissa rajojani, tämä on ollut opettavaista ja on ihanaa kun on edes yksi paikka missä suoltaa mieltä rajoitteista riippumatta.