Äänillä on kaiku.
Onko katu jalkojeni alla oikeasti? Miten avain toimii?
Elo on kuin hidastettua elokuvaa.
Muistikuvia viimeisistä päivistä.
Ymmärtämättömyys. Miten kaikki voi tapahtua niin nopeasti? Millä oikeudella? Miksi en saanut ensin halata ja kertoa kuinka paljon rakastan.
Elämä on epäreilua peliä.
Ahdistaa. Kuristaa. Päätä särkee.
Oksettaa.
Aamu kulunut puhelimessa asioita selvittäessä. Helpottaa hoitaa niitä.
Läheiset käskevät hidastaa tahtia ja antaa surulle tilaa. En voi pysähtyä. Haluan hoitaa kaikki asiat nyt heti itkiessä.
Kaikki pitää kirjata ylös että muistaa.
Päätä särkee, en saa nukuttua.
Töihin täytyy mennä.
"Kaikki järjestyy kyllä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti