Sivut

tiistai 8. syyskuuta 2020

6. ajokerta autokoulussa (aikuisiällä)

Eilen maanantaina ajoin tunnin neljänruuhkassa. Ajotuni keskellä työpäivää oli oikeastaan aika miellyttävä paussi arjesta. Tuntia en osannut pelätä, vähän jännittää korkeintaan. Lohduttauduin, että tunti kestää vain tunnin, -ei kahta.

Ajettiin luonnollisesti keskustassa ja opeteltiin samalla uutta, 1.6.2020 voimaan tullutta tieliikennelakia risteysten osalta. Lyhykäisyydessään laki siis sallii viereisen samansuuntaisen kaistan käytön jo risteysalueella ryhmityttäessä, niin, ettei luonnollisesti aiheuta muille tienkäyttäjille haittaa. Tätähän on viisasta hyödyntää vain, kun ennakolta tietää, että kääntyy seuraavasta risteyksestä vastakkaiseen suuntaan.

Nyt voin kerrankin sanoa, että tunti onnistui ensimmäistä kertaa minunkin mielestä hyvin! Aivoni ja sydämeni teki ehkä jotenkin yhteistyötä. Isot autot risteyksissä ovat erityispelkoni, ja niiden kanssa jäätiin samalle viivalle monta kertaa. Syvä huokaus nenän kautta ja niin vaan samoilla vihreillä kaasuteltiin menemään. Liikennettä ja vilinää oli paljon, mutta sekaan sovittiin!

Ajosuoritus olisi taas mennyt inssistä heittämällä läpi.

Kuvituskuva neljänruuhkasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti