Platon määritteli onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi. Onnellisuus on Platonilla tavallaan rakkauden jatke. Rakkaus on kaipuuta hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi tämän määritelmän mukaan saavuttaa, mutta onnellisuus on lopulta muoto johon rakkaus voi johtaa.
Aristoteles käsitteli onnellisuutta (kreik. eudaimonia) kirjassaan Nikomakhoksen etiikka. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat itsestään tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen.
Psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet.
Mielestäni mikään näistä ei ole kovin viisas syy olla onnellinen tai tulla onnelliseksi, riippuen kuinka tulkita määritelmät. Ajattelin aamulla bussissa istuessani kesämökkiä ja koin suurta ja koko minut täyttävää onnellisuuden tunnetta. Jos mökki tekee minut onnelliseksi, niin olenko onneton ilman sitä? -En tiedä. Yritin ajatella näin jonkin sortin materialistina menettäväni kaiken maallisen omaisuuden, sen johon voi koskea tai mitä omistaa. Ja sen varaan ei kyllä kannata onnellisuutta perustaa. Minulle jäisi työ, mutta miksi kävisin töissä, kun en saisi siitä itselle mitään korvausta? En kuitenkaan käy töissä vain korvauksen takia, vaan myös siksi, että saan mielihyvää voidessani olla jollekin jotain ja/tai palvella jotakuta.
Menettäisin kodin, joskaan se ei harmittaisi niin kuin se, etten voisi perustaa minnekään uutta kotia. Jos onnellisuus on elämän päämäärä, ja sen saavuttaa hyvillä teoilla, niin en tiedä (vielä) olisinko onnellinen köyhänä, likaisena, laihana ja väsyneenä. Mitä merkitystä siinä kunnossa on olla onnellinen? Tai jos olisin rikas, kylvynraikas, lihava ja virkeä, niin mitä merkitystä silloin siitä olisi olla onnellinen? En usko että nälänhädässä paljon auttaisi hokea itselleen että "se on vaan asennekysymys..".
Köyhä olen ollut ja mistäs minä tiedän, vaikka olisin yhä. Se on ehkä asennekysymys ja asenteeni sanoo nyt, että olen rikas, mieleltäni, kieleltäni ja tililtänikin. Milloin ihminen on rikas jos rahasta puhutaan? Asennekysymys, sanon minä.
Miksi kaikki wanhat ja viisaat on miehiä? Demokritos, Platon, Aristoteles, Freud, Orwell ja Valtaoja.. Taitaa olla niin, että vain miehillä on ollut aikaa miettiä syntyjä syviä, samalla kun naiset ovat tehneet sitä onnellisuutta.
Mielestäni mikään näistä ei ole kovin viisas syy olla onnellinen tai tulla onnelliseksi, riippuen kuinka tulkita määritelmät. Ajattelin aamulla bussissa istuessani kesämökkiä ja koin suurta ja koko minut täyttävää onnellisuuden tunnetta. Jos mökki tekee minut onnelliseksi, niin olenko onneton ilman sitä? -En tiedä. Yritin ajatella näin jonkin sortin materialistina menettäväni kaiken maallisen omaisuuden, sen johon voi koskea tai mitä omistaa. Ja sen varaan ei kyllä kannata onnellisuutta perustaa. Minulle jäisi työ, mutta miksi kävisin töissä, kun en saisi siitä itselle mitään korvausta? En kuitenkaan käy töissä vain korvauksen takia, vaan myös siksi, että saan mielihyvää voidessani olla jollekin jotain ja/tai palvella jotakuta.
Menettäisin kodin, joskaan se ei harmittaisi niin kuin se, etten voisi perustaa minnekään uutta kotia. Jos onnellisuus on elämän päämäärä, ja sen saavuttaa hyvillä teoilla, niin en tiedä (vielä) olisinko onnellinen köyhänä, likaisena, laihana ja väsyneenä. Mitä merkitystä siinä kunnossa on olla onnellinen? Tai jos olisin rikas, kylvynraikas, lihava ja virkeä, niin mitä merkitystä silloin siitä olisi olla onnellinen? En usko että nälänhädässä paljon auttaisi hokea itselleen että "se on vaan asennekysymys..".
Köyhä olen ollut ja mistäs minä tiedän, vaikka olisin yhä. Se on ehkä asennekysymys ja asenteeni sanoo nyt, että olen rikas, mieleltäni, kieleltäni ja tililtänikin. Milloin ihminen on rikas jos rahasta puhutaan? Asennekysymys, sanon minä.
Miksi kaikki wanhat ja viisaat on miehiä? Demokritos, Platon, Aristoteles, Freud, Orwell ja Valtaoja.. Taitaa olla niin, että vain miehillä on ollut aikaa miettiä syntyjä syviä, samalla kun naiset ovat tehneet sitä onnellisuutta.
Onnellisuus on hirmuisen mielenkiintoinen juttu. Joskus onni arkiperäistyy eli ihminen ymmärtää vasta menetettyään asian, että on ollut hirmuisen onnellinen ja kunpa saisi asian takaisin. Mutta monella tapaa onni lähtee myös syvältä itsestä ja jota saattaa lapsuuden traumat myös laahata ja latistaa.
VastaaPoistaJos menettäisi ihan kaiken materian, optimismi varmasti astuisi voimaan ja sitä kiittäisi, onneksi kaikilla perheenjäsenillä on kaikki hyvin. Jos jollekin rakkaalle tapahtuisi jotain kamalaa, tällöin olisi vaikeaa olla onnellinen tai löytää onnea mistään, joten kyllä se perhe yksikköön se onni lopulta kiteytyy.
Ihanaa viikkoa sinne. <3
Kiitos, ihanaa viikkoa sinnekin! Ja aurinkoa!
PoistaTuo Orwelin mietelause on niin totta. Jos näkee onnellisuuden elämän perimmäiseksi tarkoitukseksi ja alkaa metsästämällä metsästää sitä, siitä tulee suorittamista, mikä lisää onnettomuutta. Hauska sattuma: kirjoitin tänään huomisen postauksen nimeltään: Suuri kysymys: Miten tulla onnelliseksi.
VastaaPoistaMarja, onneksi on niin laaja aihe, että riittää jaettavaksikin.
Poista