Ainoa Elämäni

Vuonna 2019 elämäni sai jonkinlaisen teeman, kun tajusin että meillä kaikilla on kaksi elämää. Toinen elämä alkaa siitä, kun tajuaa että on vain yksi elämä. Tähän johti kriisi, joka sitten johti tähän kriisiin. Koska missään ei ole todistettu että kolmas kerta kertoisi totuuden, niin kolmatta kriisiä EI tule. Piste.

No, elämäni on mennyt sen hetkisen käsikirjoituksen mukaan, mitä kulloinkin olen rustannut. Välillä toki on kanssanäyttelijät hieman vaikuttaneet juonen kulkuun, mutta pääosassa olen ollut minä. Ei käy siis syyttäminen kollegoita, jos ei tästä elokuvasta Oscar-palkintoa saa. Mutta olisin voinut näin jälkiviisaana kirjoittaa sen koko elokuvan ihan eri lajityyppiin, kauhusta komediaan. Toisaalta, säilyykö mielenkiinto, jos filmaa sekametelisoppaa blenderissä? Ei. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että sillä saa vain pään muistuttamaan muurahaispesää ja lopuksi rusina tuhahtaa ilmana pihalle. Voi hajullaan karkottaa koko suuren yleisönkin.

Mennyttä ei voi muuttaa, eikä uudelleen elää, ja tulevaisuuttakin voin vain suunnitella. Tänään on mahdollisuus elää, tai suorittaa, ja tätä olen yrittänyt jo sisäistää viime vuonna.

Tänään on myös toinen päivä nutrausta ja painoa on tippunut nyt 1,3kg vuorokaudessa. Pilkku on vaan väärässä kohdassa tavoitetta ajatellen! Ja se on vaan vettä, ja pahan hajuista elämää. Se on wanhaa mennyttä elämää ja jotain kivaa voin ottaa tilalle, vaikka saman verran, jos ei näy ympärysmitassa. Turhamainen en myönnä olevani, enemmän muistutan eräjormaa, mutta nyt olen päättänyt tiputtaa painoa ja muuttua ulkoisestikin. Ehkä ulkoinen muutos helpottaa tätä itseinhoa, kun oma äänikin kuulostaa niin kamalalle että on mielummin hiljaa. Toisaalta, kun meille on annettu 2 korvaa ja 1 suu, niin ehkä pitäisikin olla enemmän hiljaa että saisi balanssia tähän turhautumiseen kaikkea kohtaan.