Sivut

torstai 8. lokakuuta 2020

Syliannostus, yliannostus sosiaalisuutta

"Syliannostus tarkoittaa myrkytystilaa, joka johtuu vaarallisen suuresta määrästä sosiaalisuutta. Myös sekakäyttö saattaa johtaa edellä kuvattuihin lopputuloksiin. Syliannostus saattaa johtaa aivovaurioihin. Yliannostus on yleinen tapa tehdä itsemurha, mutta useimmat syliannostukset ovat vahinkoja.

Yliannostuksen jälkeen ilmeneviä oireita voivat olla esimerkiksi uneliaisuus, huimaus, pahoinvointi, takykardia ja oksentelu.

Syliannostusoireet saattavat asettua itsestään riippuen nautitusta aiheesta, sen määrästä, annostelutavasta ja muista nautituista asioista, kuten myös syliannostuksen ottaneen henkilön henkilökohtaisista ruumiillisista ominaisuuksista."

En jaksaisi tänään mennä millään töihin! Ahdistaa niin, että tekee mieli sahata korvat irti. Ja ranteet! Syy on syliannostuksen! Oksettaa kaikki ihmiset ja niiden (!) kanssa oleminen ja eläminen. Haluaisin vaan kaivaa metsään poteron, ja piiloutua sinne! Työssäni on pakko olla läsnä ja "tässäjanyt". Pitää jaksaa puhua ja varsinkin tänään, kun kunniavieraita. Kuten joka päivä. Jokainen asiakkaani on kunniavieras.

Mutta minä en nyt juuri jaksaisi millään. On ahdistavaa työpäivän jälkeen, kun tajuaa että noin, sillä lailla! Taas sitä vaan mentiin sata lasissa suupielet korvissa! Mihin se ahdistus jäi?! Ja sitten ollaan entistä syvemmässä syliannostuksessa. Niin ettei kotonakaan jaksa nähdä ketään. Mutta kun on pakko. Tai no, sen verran itsekäs osaan jo olla, että kerron nyt sairastavani syliannostusta enkä halua olla olemassa kenellekään. Jälkitautina iskee sitten paskamutsisyndrooma jota paikataan viikonloppuisin leipomalla ja kotoilemalla. Mulla on kuulkaa jumalaton oravalta lainattu mentaalimatkaajanpyörä, joka pyörii samaan suuntaan _j o k a  i k i n e n_ viikko! Päätä seinään ja sitten on julmettu molo otsassa.

6 kommenttia:

  1. Mahtava julkaisu. Kertakaikkisen tuttu tunne.

    Ja tuo stressinpoistaja 😁😂🤣😅

    VastaaPoista
  2. Olipas hauska postaus, ja aivan uusia sanoja! Menneessä työssäni sain minäkin välillä syliyliannostuksen.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hauska! Otetaan käyttöön. Tuttu tunne täälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas helpottaa kuulla, etten ole ainoa syliannostunut! ;D

      Poista