Lähdimme matka-asemalta, ja ajelimme pyynnöstäni autohuoltamolle noin 23km:n päähän, ja sieltä takaisin. En rohjennut moottoritietä ajaa (vielä..), joten kiersimme toista tietä, jossa nopeusrajoitus oli max. 60km/h. Tämä reitti siksi, että näkisin millaiselle koetukselle mahdollisesti yksinkin joudun joskus. Tämä kahden tunnin ajokerta oli jotenkin hyvin ajorikas, ja eteen sattui likipiti-tilannekin, jossa vastaantulevan olisi pitänyt väistää minua, mutta ei vasemmalle kääntyessään väistänytkään. Minäpä väistin. Ja pyysin anteeksi, kaikilta.
Minusta ajo oli taas epäonnistunut ja huono suoritus, mutta olisi kuulema jälleen mennyt läpi inssistäkin. Kun ajo-opettaja kysyi ajon päätteeksi, että mikä on päällimmäisin ajatus ajosta, niin sanoin että mielessäni pyysin vain koko ajan anteeksianteeksianteeksianteeksi. Hän kysyi että keneltä, ja minä vastasin etten tiedä. Kaikilta, olemassaoloani ja sitä, että olin siellä käyttämässä tietä, kuten ne kaikki muutkin. En koe olevani oikeutettu samaan kuin he. En tiedä miksi.Sellaisen virheen huomasin myös tekeväni, että kiinnitän enemmän, tai ainakin ensiksi huomion muuhun liikenteeseen, kuin liikennesääntöihin ja -merkkeihin. Näiden kaiketi kuuluisi olla tasa-arvossa, mutta liikennepelon takia se meni tähän asti ainakin näin. Lupaan petrata tässä!
Haluaisin yrittää ajaa näin "siviilissäkin" omalla autolla, mutta en vain uskalla. Lähtemisen ajattelukin ahdistaa. Tiedän, että altistus on parasta hoitoa pelolle. Täytyy harjoitella vaikka vain istumalla kuskin penkillä. Seuraavan kerran ajaa metri. Kolmannen kerran ajaa kaksi metriä jne. Viikko 38 on itsenäistä harjoittelua, koska ajo-opettajani on lomalla. Silloin ajon pitäisi jo onnistua "siviilissäkin".
Ensi viikolla on kolme ajokertaa, joista yksi on maanantaina neljänruuhkassa klo 16 alkaen. Toinen on keskiviikkona kello kuusi ja kolmas perjantaina kello yhdeksän. Silloin ajetaan taas kaksi tuntia. Ja todennäköisesti ajamme ne taas keskustassa. Neljän ruuhkaan pitää sotkea mukaan siksi, että osaan kuulema ajaa niin hyvin, meillä on ollut jo ajokertoja tarpeeksi ja sekin on vain koettava.
Minä en luota pätkääkään koko maailmaan, vähiten itseeni.
Voi, tulee taas mieleen ne autokouluni alkuajat. Täysin sammat aatokset! Keksisitkö jonkun lyhyen reitin kotisi lähellä, jota voisit ajella? Itselleni se oli kauppamatka, huikeat 500m! Mutta siihen mahtuu kuitenkin kahdet valot ja pieni liikenneympyrä. Nyt ajaisin sen melkein silmät kiinni mutta ne ekat 20 kertaa - joka kerta jännitti aivan valtavasti! /Mari
VastaaPoistaMrs Karlsson, kiitos kommentistasi, se sisältöineen lämmitti mieltä ja uskoa itseen <3 Meillä ei oikein ole lähellä mitään kovin helppoa lenkkiä, mutta jonnekkinhan tästä on vain lähdettävä. Deadline on autokoulun loppu. Ajattelen viikko toisensa jälkeen, että haalin joka kerta lisää kokemusta, ja se "muka" auttaa. Tekosyykin löytyy aina. Siis AINA. Tänään ne oli "väsyneet silmät". Haha!
PoistaYmmärrän niin nämä tuntemuksesi, koska olen kärsinyt itse kovasta ajopelosta. Kun ajoin inssin läpi ekalla yrittämällä olin aivan shokissa: päästääkö ne minut muka yksin liikenteeseen?! Pakota itsesi ajamaan lyhyitä matkoja, lupaan että pelko hellittää vähän joka kerran jälkeen!
PoistaKiitos, minä lupaan yrittää, ja pidän sanasi mielessäni. Itseasiassa, tulostin kommenttisi ja teippaan sen autooni, niin että voin lukea varsinkin tuon viimeisen lauseen uudelleen ja uudelleen, tarvittaessa.
Poista