Sivut

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Ajopelko, liikennepelko, autopelko, autoilupelko.. mörkö ja mörön kaveri

Minä en halua elää pelkojen tai riippuvuuksien määrittämää elämää. Siksi olen toistamiseen autokoulussa, ja pihassa seisoo OMA auto. Sillä tosin en ole rohjennut vielä metriäkään ajaa, en ole edes ratin taakse istahtanut.

Ehkä syy on keksimässäni "sitkun-syyssä". Ajan omalla sitkun autokoulu loppuu. Oma auto on automaatti, pitäisi jäädä enemmän aikaa suuremmalle mörölleni, -muulle liikenteelle. Nythän en edes tiedä, kun en ole kokeillut. Kannattaisi kokeilla, niin olisin viisaampi.

Koska peloista pääsee parhaiten altistumalla niille, en voi tietää mille pitää altistua, ellen ymmärrä mille pitää altistua. En pelkää autolla ajamista, pelkään liikennettä. Miksi pelkään liikennettä, -en tiedä! Mutta juuri tällä pelkojen perinpohjaisella setvimisellä, yritänkin saada kiinni ongelmani punaisesta langasta. Syytä, miksi autolla ajaminen on minulle niin pelottavaa ja ahdistavaa. Tähän pitäisi jollain logiikalla löytyä syy punaisella.


Pelkään pimeää todennäköisesti vilkkaan mielikuvituksen takia, ja olenkin hyvin eläytyvä tarinankertoja. Siksi pimeää on "helppo" pelätä. Pimeät ja synkät kuusikkometsät auton sivuikkunasta katsottuna on ehkä pahin, ja saa aikaan kylmät väreet. Yksin pimeässä metsässä, -en toivoisi pahimmalle vihamiehellekään, jos minulla sellaista on.

Pimeys ei ole autoilussa ongelma, vaan mielikuvitus. Olen keksinyt, että kaikki 5km:n päästä lähestyvät pyörätuolimummotkin oikein tähtää autoni alle. Ja henkilöautosta ylöspäin kaikki ajaa suoraan kylkeen. Pimeä metsä sivuikkunasta on lapsuusmuisto, ja kun alan ajaa liikenteessä, alan huomata, ettei mielikuvitukseni juokse autoni kanssa kilpaa. Ei ainakaan yhtä nopeasti.

Pelkään VÄHÄN huusseja.

Mutta, koska kompostoivan huussin lämpimälle styroksiselle istuimelle on miellyttävämpi istahtaa kuin mättäälle, niin valitsen hädässä pelkoni kohteen mielummin. Mukavuudenhalu on siis pelkoa suurempi. Ai mitäkö huusseissa pelkään? -No sitä kättä, joka pohjalta kohoaa!!! No, tämä pelko ei ehkä liity liikennepelkooni mitenkään, ONNEKSI! Tai sitten olen edes sen verran pelkoni yläpuolella, etten osaa yhdistää huussia autolla ajamiseen..

Pelkään myös tavallaan uusia tilanteita, mutta en tiedä mikä on jännityksen ja pelon ero tässä tapauksessa. Useinmiten halu on pelkoa suurempi, joten jyrään vain eteenpäin vaikka kuinka pelottaisi. Sillä ei oikeastaan ja ehkä ole väliä, olenko uudessa tilanteessa yksin vai yhdessä. Tämän takia ennakoin ja etusuunnittelen ja olen akateemisen vartin etuajassa. Että ehtii sopeutua. 

Liikenteessä uusia tilanteita tulee eteen vähintään yhtä nopeasti kuin nopeusmittari näyttää, mutta voi tulla myös itsestä riippumattomista syistä nopeamminkin. Voin yrittää ennakoida, mutta yllättäviä tilanteita liikenteessä sattuu silti. Se on vain pakko hyväksyä ja sopeutua. Pelkoani ei kuulema näe ajaessani, joten jotenkin minä senkin yli kai jyrään suorittaessani. Ja oikeastaan tämä on jo lapsuudesta opittu tapa.

Pelkään mielipahaa, siksi ennakoin ja elän valintoineni niin, ettei tulisi mielipahaa. Ajattelen siis pahimman mahdollisen mitä VOISI tapahtua, ja teen valinnan ehkäistäkseni sen. Useinmiten valintani kuitenkin tuottaa mielipahaa. Varsinkin lapsille. Olen siis pilannut heidänkin elämän tällä pelollani.

Jos on vain pakko tuottaa mielipahaa, sekä itselle että muille. Aina ei tarvitse edes tehdä mitään väärää, ja silti olen ihan paska. Suomessa on noin 3 miljoonaa autoilijaa, ja puolia niistä ajotapani miellyttää ja puolia ei. Mielestäni en kyllä juurikaan kiinnitä huomiota siihen, mitä muut ajattelevat ajostani, muutoin kuin turvallisuuden ja yhteisöllisyyden nimissä. On ihan turhaa pyydellä kaikilta anteeksi. Kukaan ei kuitenkaan kuuntele (liikenteessä).

En varsinaisesti pelkää epäonnistumista, mutta ehkäisen sitä ennakolta. En niinkään siksi, että tulisin naurunalaiseksi, vaan siksi etten kelpaa itselleni. Kritiikki sisältyy tähän, ymmärrän etten voi aina miellyttää kaikkia, mutta kun pitäisi silti. Perfektionisti..

Vaadin täydellistä ja rentoa ajosuoritusta, ei vaikuta onko saanut kortin juuri vai paljon aiemmin. Jos on käynyt autokoulun, niin eikö silloin pitäisi osata ajaa? Rentous varmaan tulee myöhemmin, samoin kuin ajorutiini, mikä vaatii ajoa. En taida voida täysin ehkäistä epäonnistumista ajossa, mutta riittäisikö se, että yrittää parhaansa, ei tee ruumiita eikä romua, ja kukaan ei pahoita mieltään.. ainakaan pitkäksi aikaa..? Jonkin tutkimuksen mukaan, vaaditaan noin 100.000km, ennen kuin ajo tuntuu luontevalle ja mukavalle.

Pelkään myöhästymistä. Siksi että myöhästymällä voin tuottaa mielipahan jollekin, ja se on epäkunnioittavaa. En ole koskaan myöhässä. Valitsen bussinkin niin, etten varmasti myöhästy.

Autolla ajaessa en myöhästy. En nimittäin koskaan lähde kiireellä (koskaan), enkä ainakaan autolla! Eikä minulla ole autoillessa koskaan kiire. Minä nautin ajamisesta ja se on ainakin vielä uudenhohtoinen harrastus.

Pelkään rikkovani jotain, siksi, että lähinnä tuotan mielipahaa ja rahanmenoa. Joskus tavara jää vähäkäyttöiseksi, ettei vaan mene rikki.

Oma rakas, omalaatuinen autoni. Sitä voi tarvittaessa viedä neuvolaan, jossa sitä nyt onkin kyllä käytetty, että varmasti toimii kun alan ajaa. Ehkä yksi este "siviilissä" ajamiselle voi olla se, että huonona kuskina jotenkin satutan autoani.

Pelkään läheisen/tutun menettämistä.

On niin vaikea ymmärtää poismenoa. Tai no, en vaan ymmärrä. Tämä ei onneksi liity liikennepelkooni, en ainakaan miellä niin. En pelkää tuottavani kuolemaa liikenteessä.


Pelkään korkeita paikkoja.

Ihmisen paikka on siellä mihin jalat ylettää. Paitsi nopeasti liikkuen, kuten huvipuistolaitteet. Ajamiseen tämä pelko ei liity. Luultavasti tässä pelko johtuu siitä, että ymmärtää kuolettavan tippumisen riskin.

Nyt olen mielestäni listannut kaikki pelkoni ja uskopierut. Sieltä puuttuu jonkun mielestä monia pelkoja, mutta olkoon ne hänen pelkoja, ei minun. Tarkoitan hiiriä, hämähäkkejä, ampiaisia, lintuja, hevosia, halausta, tuntemattoman kanssa keskustelua, lentämistä, horoskooppeja, huvipuistolaitteita.. Ainakin vahvasti luulen näin.

2 kommenttia:

  1. Lukiessani tätä minussa heräsi Mörköä suurempi Muumi-mamma, joka pursuaa myötätuntoa ja teekuppeja. Minäkin pelkään huussista nousevaa kättä ja monia muitakin asioita! Nykyisellä reaktiokyvylläni olisi täysin mahdotonta aloittaa autokoulua. Onneksi kohdallani autolla ajo on vuosien saatossa melko automatisoitunutta. Tsemppiä! Et ole paska vaan urhea soturi!

    VastaaPoista