Sivut

maanantai 21. syyskuuta 2020

9. ajokerta autokoulussa aikuisiällä

Viime viikon PITI olla omatoimista ajoharjoittelua, ja sehän meni vain itkiessä aiempaa epäonnistunutta ajosuoritusta. En loppujen lopuksi enää edes tiedä mitä itkin, varmaan kokonaisuutena kaikkea tätä pelon kohtaamista ja sotaväsymystä.

Istuin siviilistä tutulle kartturin paikalle. Opettaja oli hämmentynyt tilanteestani, ja kysyi mitäs nyt tehdään ja voinko lähteä liikkeelle siitä parkista, missä keskustan ytimessä olimme. Sanoin, että sullahan se jarru on, nyt vaihdetaan penkkiä, ja molemmat nauroimme. Ensimmäistä kertaa tämän autokoulun aikana kädet tutisi, sykettä oli kuin kasaridiscossa, ahdisti ja teki mieli vetäistä hanskat konepellille. 

MUTTA, tänään minä starttasin heti työpaikan ovelta kello vartin ylin viisi. Tunnustin synnit heti alkujaan, ja niiden johdatuksiin puututtiin. Mietimme muunmuassa, että piiloudunko liikennepelon taakse kantamasta vastuuta? No, luulen itse, että koska kannan (mielelläni) naapurinkin vastuun, niin vastuu ei ehkä ole oikea sana tässä tapauksessa. Eikä laiskuus ajaa, koska _haluaisin_ ajaa (tavoitteenihan on ajaa yksin). Lupasin analyytikkona miettiä asiaa.

Ajettiin vesisateessa liirumlaarumit ja laarumliirumit. Karvan alle kahdessa tunnissa ehti hyvin. Pääasiassa keskustaa ja keskustan vierustaa. Opettaja ihmetteli moneen otteeseen erinomaista ajotaitoani, siitä huolimatta että pelotti. En valitettavasti perusluottamuksen maailmaa kohtaan menettäneenä sitä voi uskoa, mutta kiitin. Kerroin, että positiivinen kokemus kyseisestä ajosta oli se, että koin pitäväni ohjaksia, jotenkin tietäväni mitä teen. Vaikka tavallaan en tiedä yhtään mistään yhtään mistään. Kädet on vatkaimet, vartalo leikkii mittarimatoa ja pää on maailmanpyörässä. Unohtamatta räikkää, jota pyöritän oikean puolen varpailla.

Sammutin auton tällä kertaa varmaan kolmesti, mutta niistä tuli vain hyvä mieli! Yritin siis kakkosvaihteella liian hitaasta vauhdista liikkua, mutta siihen se jytkähti keskelle risteystä valkoinen risteilyohjukseni. Se oli ihanaa! Siksi, että tänään töissä juttelin 30-vuotiaan, juuri kortin saaneen kanssa, jota hävetti hävyttömästä luonteestaan huolimatta sammuttaa auto ja kuunnella tööttiä. Hän haluaisi minun tyyneyden olla välittämättä. Sanoin että helppoa! Kun et omista mainetta, ei ole mitään menetettävääkään.

Totean nyt lopuksi vielä kerran, että omasta mielestänikin onnistunut ajo. Olen onnellinen. Pelkään ihan hirveästi edelleen, mutta tämä ajo onnistui. Perjantaina on seuraava ajotunti, ja ajattelin yllättää silloin kivan opettajani kertomalla yllätyksen..

6 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosta ajosta. Minä en ajanut vuoteen autoa ja pelkäsin taas aloittaa. Pelkäsin jumalattomasti. Mutta sitten kun pääsin auton rattiin kaikki oli ok. Ajaminen oli automatisoitunut reilun 20 vuoden ajon jälkeen. Minusta tuntuu, että pystyisit jopa nauttien ajamaan autoa itseksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kuullut, että pitkän tauon jälkeen rattikammo saattaa anakin jossain määrin iskeä. Tarkoitukseni on kyllä ajaa säännöllisesti, kun tästä joskus rattiin pääsen! En nyt tiedä, että mikä kumma se este täällä kotona on. Kiitos uskosta, luottamuksesta tai toivosta ajonautintoni suhteen, sitä minäkin toivon ja luulen niin! Oikeastaan nautin jo autokoulussakin siitä, mutta pelko vaan menee överisti yli.

      Poista
  2. Automaattivaihteet ratkaisee kaikki sammumisongelmat! Ja itse asiassa aloin rakastaa autolla ajoa vasta kun ostin tämän oman autoni, joka siis automaattinen.

    Olin muuten viikonloppuna ajelemassa tuolla maaseudulla ja mutkaista, kapeaa tietä ajaessa piti olla aika varovainen. Ajoin 70-tiellä kuuttakymppiä koska tiellä liikkui myös pyöräilijöitä ja jalankulkijoita, olihan upea aurinkoinen ja lämmin päivä. Mitä tapahtuu - takaa tulee iso maasturi, joka ohittaa ja vielä tuuttaa närkästyneenä!

    Ajourani alussa olisin romahtanut siihen paikkaan, muiden tuuttaukset olivat ihan hirveitä. Mutta nyt tiesin, että tein aivan oikein. Ihmishenkiä en riskeeraa vain sen takia, että "pitäisi" ajaa kovempaa. Ja jos se maasturi olisi malttanut pysyä siellä perässä pari minuuttia niin olisi huomannut, että ajan pysäkille ja päästän ohi.

    Tsemppiä edelleen ajotreeneihin ja ennen kaikkea rentoutta ajoon! Kyllä se ajamisen ilo sieltä vielä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä kylä tykkään manuaalivaihteista, mutta en tiedä vielä että enemmän vai vähemmän, koska en ole vielä ajanut automaatilla. Tämän viikon tein deadlineksi. Huomenna ajotunti ja jos en tänään, niin huomenna sitten. Edes metri!

      Poista
  3. Hienoa että rohkeus karttuu! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hetkellisesti ainakin! Ja kiitos, aurinkoista viikonloppua sinnekin <3

      Poista