Maanantainen, kolmas ajokerta (aikuisiällä)

Eilen, maanantaina ajoin kolmannen kerran autoa, sitten edellisen ajokortin saatuani karvan vajaa 21 vuotta sitten. Starttasin satamasta klo 18.30 ja ajoimme tunnin keskustassa. Kaikki liikennevalot vaati pysähtymään, ja liikkeellelähtöjä mäkilähtöineen tulikin todella runsaasti! En uskaltanut kokeilla onneani yrittämällä ajaa "vihreää suoraa", koska pelkäämäni alle hyökkäävät pakettiautoa pienemmät tienkäyttäjät vaanivat minua jokaisen kulman takana.. Tämä olisi siis vaatinut valojen välillä 40 vauhdin, ja minusta ajamani 25-35km/h oli sopiva.

Tällä kertaa sain auton vain pari kertaa nykimään, vaihtaessani vaihteen kakkoselta ykköselle, ennakoiden punaista valoa, mutta vauhtia olikin aavistus liikaa ykköselle vaikka kevyttä kytkintä käytinkin, ja sitä piti sitten sen tähden nykytellä.

Liikennettä oli vähän, mutta sitä oli. Pieni mieskin meinasi oikeasti polkaista oikealta risteyksessä alleni siksakkia ajellen, mutta sen ehdin hyvin väistää.

Tällä kertaa älysin kysyä, että kuinka paljon hän puuttuu ajamiseeni, ja sen verran, että vastaa kysymyksiini. Repesimme molemmat nauramaan.

Kysyin myös ajon päätteeksi, että olisiko kyseinen ajo mennyt inssissä läpi, ja ajo-opettaja vastasi, että heittämällä olisi mennyt läpi, ja neljän suoran viidestä, olisin saanut. Lisäsi vielä, että loistava ajo.

Mutta Ja minusta taas tuntuu että olin surkeuden huippu, tein kaikki mahdolliset mokat ja koska suoritin koko ajon, en hirveästi siitä enää mitään muista. En osaa ollenkaan olla ajosta ylpeä, enkä näe siinä juuri mitään hyvää. En osaa kyllä sanoakaan, että mitä siitä puuttuikaan. Sain kotitehtäväksi miettiä edellisestä ajosta positiivisia asioita. Nyt juuri en osaa sanoa muuta, kuin että hyvä kun ruumiita ja romua ei tullut.

Itse haluan kiinnittää huomiota jatkossa siihen, että oppisin kiinnittämään huomion oikeisiin kohteisiin, eikä tarvitsisi pyörittää päätä lehtopöllön lailla ja etsimällä etsiä uhkia. Toiseksi haluaisin saada sellaisen nautinnollisen rauhan ja tyyneyden liikenteeseen, koska tällä hetkellä huomio ajaessa jakautuu 1. liikennesääntöihin, 2. muuhun liikenteeseen, 3. auton käsittelyyn, ja 4. pelkoihin. Tuon viimeisen haluaisin vaihtaa nautintoon.

Lempisatuni oli lapsena Liisa Ihmemaassa, ja sille olo nyt tuntuukin. Olen Liisana omassa elämässäni ja ihan ihmeissäni että tätäkö elämäni on. Ihmemaa täynnä kummallisia asioita. Ajo-opettajan kanssa on ehditty puhua jo ummet ja lammet, hänen mielestään olen kokenut todella kovia ja sydäntäsärkeviä asioita. Itsehän en oikein sitä ymmärrä, koska ei ole ollut muuta elämää kuin tämä. Mutta nyt tässä toipuessa omasta elämästä viimeiset parisen vuotta, alan ehkä jollain tavalla hahmottaa, etten ole päässyt ihan niin helpolla kuin monet muut.

Ja olen silti vielä elossa. 💗