Katkeruus on sielun syöpä

Mikään ei ole surullisempaa kuin katkera vanha ihminen. Elämässä kaikki on mennyt huonosti. Työ oli raskasta ja sitä oli liikaa. Lapset syyttävät ja riitelevät, eivätkä käy kylässä. Yhtä surullista on kuulla ihmistä, jolla elämää on vielä paljon edessä, mutta toiveikkuus hukassa. Lapsuus meni pilalle vanhempien takia. Mies petti ja jätti. Ura ei urkene. Kavereita ei ole. Yksin pitää harrastaa.

Katkera ihminen pyörittää samaa nauhaa kerta toisensa jälkeen, kuulija tuntee usein turhautuneisuutta ja hermostuu. Ajan mittaan kukaan ei jaksa kuunnella ja ihmiset kaikkoavat. Kun ei ajattele koskaan mitään hyvää, ei myöskään pety. Katkeruus on turvallinen suojakuori, jonka tehtävänä on varjella kivulta ja uusilta pettymyksiltä. Kuulija tuskin pystyy katkeruuslevyä vaihtamaan, mutta levyn puolta voi välillä yrittää kääntää.

Katkeruuden taustalla on pettymyksiä ja käsittelemätöntä surua, kateutta, vihaa ja loukkaantumista. Se voi nousta tun­teesta, että on jäänyt jotain vaille tai tullut ­hylätyksi. Katkeruutta voi aiheuttaa myös vahva kokemus siitä, ettei ole itse voinut vaikuttaa elämäänsä. Surua ja pettymyksiä ei kukaan voi väistää, mutta jokainen voi ja saa elää omannäköistä elämää, sellaista, jossa katkeruus ei saa sijaa.

Kun pureskelee pitkään ja hartaasti sisäistä tunnekuormaansa, tunnistaa pettymyksensä ja suree aiemmin nieltyjä suruja. Vähitellen suhde elämänhistoriaan alkaa muuttua. Menneisyyttään pystyy katsomaan lempeämmin ja ymmärtävämmin, varsinkin, kun siihen on kuulunut paljon asioita, joihin ei ole voinut itse vaikuttaa. Samalla suhde omaan itseen voi muuttua. Ihminen ei ole enää avuton uhri, vaan aikuinen, joka tietää itse vaikuttavansa elämäänsä joka hetki. Harva länsimaalainen on ollut pakotettu tekemään juuri ne ratkaisut, joihin on elämänsä varrella päätynyt. Ja jos onkin, muutoksen voi aloittaa vaikka heti ­tästä päivästä.

Omannäköistä elämää ei kannata suorittaa. Silloin nappaa helposti ulkopuolelta ihanne-elämän vaateita ja vaikuttimia: viikon­lopun avokadopastan, vain valkoisella sisustetun kodin ja täydellisen harmonian ihanan puolison kanssa, aina aikaa somelle ja ystäville, Lokki-valaisin ja Muumimukit rivissä keittiössä..

Itsetietoisemmaksi tuleminen vaikuttaa suoraan siihen, millaisia valintoja tekee. Elämästä tulee enemmän omannäköistä ja omassa elämässään viihtyy paremmin kun ystävystyy itsensä kanssa. Aloittaa esimerkiksi kysymällä; kuka sä oot? Mistä oot elämässäs kiitollinen? Estääks joku sua voimasta hyvin? Mitä mä tartten tai haluun lisää? Haluanks mä muuttaa jotain mun elämässä? 

Usein ihminen oppii arvostamaan hyvää elämässään vasta, kun on vaarassa menettää sen, -tai on jo menettänyt. Vaikeasta elämästään hurskastelemalla ei ole hyötyä, sitä paitsi se on suhteellista. Suhteellisuudentaju kyllä kasvaa kuuntelemalla toisia ihmisiä tai lukemalla heidän kohtaloistaan, mutta toisten kohtaloita on turha verrata omiin, meillä kaikilla kun on omat tunteemme.

Minä olen menettänyt paljon. Pedanttina olen myös pureskellut elämänkolhuja, -välillä märehtienkin, mutta tästä syystä niistä on tullut niin helposti sulavia, että ne ovat liuenneet elämääni.

Tämä aiheena nyt siksi, että vappuna yritin piristää karanteenissa olevaa äitiäni, ja sain heittämällä saavillisen paskaa niskaan. Minä en ole katkera, mutta äitini on. Hyvin katkera marttyyri.