Sivut

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Millaiselle elämäni näyttäisi jos se ei olisi nykyinen

Mitä olisin jos en olisi minä, tai en tekisi tässä elämässä sitä mitä teen?

Jos ajaisin autoa, ajaisin sitä maalla, pitäen vanhan hirsisen kyläkoulun pihapiirissä pienimuotoista ja luonnonmukaista hylättyjen eläinten ja ihmisten vanhainpalvelukotia. Luonnonmukaista sikäli, että luonto, eläimet ja maatilantyöt kuuluisi kuntoutussuunnitelmaan ja päivittäiseen arkeen. Ja kaikki mikä nyt on luonnossa tavanomaista. Saisi kuollakin luonnonmukaisesti. Voisin olla sama ahkera, halaileva ja kekseliäs minä. Hylättyjen kanssa työskentelyssä olisi se ilo, ettei tarvitsisi sietää omaisten ohjeita, neuvoja, käskyjä ja haukkuja heidän omaisensa hoidosta tai talon toimintatavoista, varsinkin kun he eivät itse ehdi tai halua tulla auttamaan tai vierailemaan. Tarkoituksena siis antaa hylätylle vanhukselle uusi rakastava ja motivoiva loppuelämän sijoituspaikka ja siihen ympärille perheeksikin kutsuttu piiri. Meillä juhlittaisiin mittumaaria ja talossa soisi päivittäin haitarimusiikki. Seinällä koreilisi Olavi Virta.

Tai sitten asuisin suurkaupungin ytimessä, kattohuoneistossa yksin, ruukkuviljellen yrttejä ja rapujuhlia ystävien kanssa juhlien. Liituraitapuvussa. Kulkisin aina korkokengät jalassa. Lunta ja tuulta ei olisi olemassa. Voisin olla sama esteettinen minä, mutta omaan napaan pitäisi osata tuijottaa ja itseään pitäisi oppia kunnioittamaan. Minulla olisi ihana työ lasisessa toimistossa ja vain sen verran rahaa, että raaskisi syödä päivittäin lounaan ulkona. Vessassa soisi lintujen liverrys ajatuksen voimalla ja koruihin pukeutuminen tuntuisi kivalle.

Tai sitten asuisin matkailuautossa ilman kiinteää katuosoitetta, töiden ollessa myös osoitteettomat. Työskentelisin kesäkauden leirintäelueen pihalla vaunussa asuen ja lomailijoita palvellen ja talvet syrjäytyisin jossain. Sitä kun ei olisi osoiteriippuvainen. Voisin olla sama ambivertti minä. Antaisin iloisesta ja palvelualttiista itsestäni kaiken kesäkuukauksien aikana ja loput vuodesta lataisin akkuja missä milloinkin. Lunta olisi vain tietyissä paikoissa tiettyyn aikaan ja vettä sataisi vain öisin.

8 kommenttia:

  1. Jos pitäidi valita, niin olisi aikamoisen kolmiodraaman keskellä. Kaikissa vaihtoehdoissa kun olisi puolensa. Mutta tuo ensimmäinen vaihtoehto pitäisi kyllä toteuttaa. Hylättyjen eläinten loppusijoituskoteja kyllä löytyykin, mutta että ihmisillekin omansa. Saisi tehdä sydämensä kyllyydestä kuntouttavaa työtä ilman ikävää oheistuotetta: omaisia. Ja kyllä, kyllä - ei saa yleistää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pienimuotoisia yksityisyrittäjävetoisia ja vielä kutsumuksella!

      Poista
    2. Juu, Attendo ja kumppanit unohdetaan kättelyssä!

      Poista
  2. Siinähän se elämän vaikeus on, kun on niin paljon ihania vaihtoehtoja, mutta eipä niitä montaa yhteen elämään mahdu. Ja joku valinta kun on yllättäen sitouttanut sinut ikuisesti johonkin (kerran äiti -aina äiti), niin radikaali vaihtaminenkin on haastavaa.
    Minä olisin leijonien tutkija, sinkku, afrikassa, vailla huolia toimeentulosta tai arjen haasteista. Tai sitten luomuviljeliä omavaraistelija jossain kaukana kaikesta, seuranani koira ja pari kanaa. Tai sitten tuo korkokenkä-lasitoimistotyyppikin voisi olla ihana. Aina hiukset ja meikki hyvin, kroppa kunnossa ja elämä helppoa. Ja tästäkin vaihtoehdosta puuttuvat perheeni. Hups. Onkohan koronaeristys tehnyt tehtävänsä? ;)
    t. Kerttuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Kuullostaa seikkailulle! Minäkin mietin hetken täysikasvuisia lapsia, mutta jätin kokonaan edes niiden miettimisen, koska nekään eivät tuntuneet luontevasti kuuluvan mielikuvitusmatkoihini.

      Poista
    2. ��....ihanaa haaveilla
      -Kerttuli

      Poista
  3. Ihana unelma tuo hylättyjen vanhainkoti! Mielikuvittelu on minunkin lempipuuhaani. Olen tehnyt parikin unelmakarttaa, mutta ne perustuvat oikeaan elämääni, joka rajaa aivan liikaa mahdollisuuksia. Täytyypä oikein heittäytyä tähän toisenlainen elämäni-teemaan. Kiitos ideasta!

    VastaaPoista