Sivut

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Jos tietäisin viimeisen voimassaolopäiväni..

Eilen keskusteltiin asiakkaan kanssa tunti aiheesta; kuolema. Olen tätä miettinytkin paljon, ikuinen mentaalimatkaaja. Enemmänkin, kun lokakuussa 2019 lapsuudenystävän (!) äiti oli perjantaina saanut kotonaan aivoverenvuodon, kaatuilut, saanut kallonmurtuman ja toisen aivoverenvuodon. Sunnuntaina hänet löydettiin naapurin toimesta ja hän pääsi hoitoon. Viikoksi.

Olen jo luopunut elämässäni niin paljosta, että kyseisessä tilanteessa järki astuu tunteiden tilalle. Oli helppoa tukea ystävää surussa ja päätöksissä ja itseni luopua "lainaäidistä". Ystäväni (!) on viisas, hän tietää että oman elämän on jatkuttava ja sitä hän on tehnytkin. Olemme samanlaisia surijoita. Lisään tähän väliin, että hän on Ystävä. SydänYstävä. Sielunsiskoni. Rakkaani. On minun sydämessäni siis ainakin 2 ystävää.

Mietin tuolloin "lainaäidistä" luopuessa, että kuinka omalla kohdallani toimisin, mikä olisi viisasta, mikä odotettavaa, mikä toivottua ja mikä korrektia. En ikinä osaisi järjestää äidilleni sellaisia hautajaisia jotka hän haluaa. Hänen pitäisi ne itse järjestää. Miehenikin mainitsi jo että "tulee kummittelemaan jos et laula Ave Mariaa". En kuulu kirkkoon, enkä usko jumaliin, enkä kummitteluun, mutta kunnioituksesta äitiä kohtaan, en tule hautajaisia järjestämään. Siksi, että arvomme on aivan eri sfääreissä. Minun mielestäni polttohautaus pahviarkussa ja -uurnassa on loistava tapa poistua ja lopputuotos vaikka roskikseen tiputettuna ilman juhlia on riittävää. Jos joku haluaa juhlia poistumistani, ne on hänen juhlansa, -ei minun. En halua olla kenellekään vaivaksi ja mielipahaksi hautajaisissakaan. Odotan myös eutanasiaa Suomeen, en halua elää vanhaiskodissa toisten taakkana. Ei se ole elämää. Se on elintoimintojen suorittamista.

Enkä ole tarvinnut tähänkään asti menehtyneiden läheisteni muistelemiseen mitään tiettyä paikkaa kuten hautakiveä, koska eihän hän siellä ole. Siellä on vain maatuvaa multaa ja läheiseni siellä missä minä ja muistonikin. Siksi en tarvitse kiveä tai laattaa.
Tee vaikeat asiat, kun ne vielä ovat helppoja. Ja suuret asiat, kun ne vielä ovat pieniä.
Ilmeisesti olen jo suunnitellut hautajaiseni näin 38-vuotiaana, hyvä niin, en rasita niillä siis ketään kun joskus täältä lähden.

Siihen liittyen palataan takaisin tuohon eiliseen keskusteluun asiakkaan kanssa. Hän kysyi minulta että kumman valitsisin tietää mieluummin; "kuolinpäiväni" vai "kuolintapani".  Hioimme siinä molempien vaihtoehtojen kantteja tasaisemmiksi, ja täytyy myöntää, että en halua tietää kumpaakaan. Olen kuullut, että hukkumalla kuolee onnellisena keuhkojen täyttyessä vedellä, hukkuu samalla endorfiineihin. Mutta ihan yhtä hirveää kuin näivettyä nestehukkaan vanhainkodissa tai sairaalassa, se kun on meille ainoa mahdollinen sallittu "eutanasia".

En halua tietää milloin ja miten kuolen. Meillä on yksi ainoa elämä, ja sitä pitäisi kunnioittaa eläessään. Sen jälkeen on myöhäistä. Meillä on ollut yksi pilkkanaurettu multitalentti, jonka viisaita sanoja lainaten toivotan pirtsakkaa, onnellista ja työntäyteistä viikkoa kaikille;

"Elämä on ihmisen parasta aikaa!"

9 kommenttia:

  1. Tämä on tosiaan ainut, ainokainen elämä. Minä lopun joskus, mutta en halua tietää milloin ja miten.Minä voisin aivan hyvin uinailla myös vanhainkodissa heikkona ja avuttomana, elää läpi kaikki elämänvaiheet. Mukavaa keskiviikkopäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa alkavaa viikonloppua! Toivon aurinkoakin päiviisi! <3

      Poista
  2. Olen itse hoitanut vanhuksia muutaman tovin siellä "raskaimmassa päässä". Kyllä siellä eletään ihan viimeiseen hengenvetoon asti, vaikka kuolema kolkuttelee kovin lähellä. Saattohoito hoidetaan hyvin enkä ole vuosiin mitään kuolonkamppailuja nähnyt. Nestehukkapelko on oma lukunsa, ihmisten mielissä kummitteleva pelko, joka aiheuttaa turhan paljon ahdistusta ilman syytä. Ihminen on osa luontoa ja kyllä luonto tietää miten keho ajetaan alas. No niin tai näin. Itsekin monasti ajattelen, että haluan elää vain tämän aktiivisen ja tällä hetkellä mielekkään ajan. Toisinaan kun katselen vanhusten verkkaista liikkumista ja tarkkailevia silmiä, en ole sittenkään niin varma. Kerran yksi lähes satavuotias vanhus kysyi minulta, miksi hän on vielä elossa, mikä on hänen olonsa tarkoitus. Vastasin hänelle, että hänen tarkoitus on opettaa meille lähimmäisen rakkautta. Mitä se sitten kenellekin tarkoitaa.
    Syvistä mietteistä huolimatta nautitaan tästä elämänretkestä. Ei se lopulta kovin pitkä ole. :)
    Kerttuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, elämä on nyt, ja nyt siitä nautitaan! <3

      Poista
  3. Kyllä se on onni ettei tiedä kuolintapaansa ja -päiväänsä. Minkälainen tämä maailma olisi, jos kaikki tietäisimme omamme? Vakuutuksiin ja vakuutusyhtiöihin se ainakin vaikuttaisi jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että suurin osa viimeisen päivänsä tietävistä eläisi elonsa hanskat naulaten jo heti alkukättelyn jälkeen. En tiedä miksi ajattelen näin, vaikka suomalaista sisua on kehuttu jo sitten nälkävuosien. Onneksi emme tiedä! Miksiköhän syntymään puututaan lääketieteellisesti niin paljon, mutta kuolemaan ei. Lähinnä mietin siis hedelmöitystä.

      Poista
  4. Ollaan juteltu nämä mieheni kanssa ja koska en ole uskovainen ja koen juurikin, että ihmisiä muistellaan sydämestä, eikä hautakivellä, niin mies kokee, että hautapaikka on omaisia varten ja heidän surutyötä varten. Joten täytyy tulla tässä asiassa vastaan vaikka vannotin, että katsookin, että laitetaan johonkin ekologiseen juuttisäkkiin ymv.

    En nyt tiedä mihin uskon, mutta kaiketi, että katoan energiana universumin syvyyteen tai sitten lakastun kokonaan. Hyvä on näistä jutella vaikka eihän sille itselle ole mitään väliä loppupeleissä, minkälaiset hautajaiset ovat, mutta helpottaa omaisia joilla rankkaa muutenkin.

    Sydämellistä viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi myös tehdä niin, että tuhka kätketään maahan ilman mitään uurnaa ja vain hautausmaanpitäjä tietää tarkemman paikan uurnalehdossa. Tai jos paikkakunnalta löytyy tuhkan sirottelualue, johon omaiset voivat sirotella tuhkan. Niitä ei ole kaikilla paikkakunnilla. Nimikyltti vaan yhteiseen paateen tai ei sitäkään, jos ei halua.

      Poista
  5. Hyvää iltapäivää, miten voit? Olen brasilialainen ja etsin uusia seuraajia blogiini. Voin myös seurata sinua.
    https://viagenspelobrasilerio.blogspot.com/?m=1

    Jos seuraat minua, lähetä linkki blogiini ja seuraan sinua takaisin.

    VastaaPoista